SEITSEMÄN VAPAATA VIIKKOA eli LeipäPapin MässyWapaa PaastoBlogiKirja 2009

VAIN LUU JÄI JAKAJALLE KOURAAN...

2009-04-20T00:37:00.000-07:00

Niin, hyvät lukijat.
Kuten sanottu,
tämä blogi on jo
loppuun kaluttu.

Mutta pistinpä tässä pystyyn
uuden blogin.
Sen nimi on
SUS SIUNAKKOON. Siis:

www.sussiunakkoon.blogspot.com

Kun tämän maailman tuotteilla
on viimeinen käyttöpäivä eli
merkintä Parasta ennen xxyyzz,
niin meillä kristityillä
- tai ainakin tällä kristityllä -
on blogimerkintä PPJ eli
Parasta Pääsiäisen Jälkeen.

Uudesta blogista haluan
ehdottomasti keskustelevamman
kuin oli tuo edesmennyt paastoblogi.
Tällä kertaa määrä ei korvaa laatua.
Eli kirjoittelen uudella palstallani
"kustannustehokkaammin",
mitä tuo sanonta sitten tarkoittaakin...

Ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen
teema on Finlandia-hymnin saaminen
virsikirjaan...

Pääsinpäivä: ETSITKÖ ELÄVÄÄ JOUKOSTA KUOLLEITTEN?

2009-04-12T11:05:00.000-07:00

Ilman pääsiäistä ei olisi evankeliumia.

Ilman pääsiäistä ei olisi

Uutta testamenttia

Ilman pääsiäistä ei olisi

kirkkoa ja seurakuntaa.

Niin, ilman Jeesuksen ylösnousemusta

ei olisi edes kristinuskoa.

Kenen puoleen me silloin

henkemme hädässä kääntyisimme?

* * * * *

Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?

Ei hän ole täällä,

hän on noussut kuolleista.”

* * * * *

Missä Jumala toimii,

siellä ihminen joutuu

yhä uudelleen yllättymään!

Pääsiäinen ei ole vain yksi juhla

kirkollisten juhlien joukossa.

Pääsiäinen on läsnä kaikkialla.

Sitä eletään, siitä eletään.

* * * * *

Ylösnousseen kohtaaminen

muuttaa ihmisen elämän täysin.

* * * * *

Meidän toivomme ei ole haudassa,

vaan odottaa taivaassa.

Tyhjä hauta on ainoa paikka,

josta Jumala on sanonut,

ettei Jeesus ole siellä.

Ilman Jumalan erityistä ilmoitusta

tyhjä hauta olisi jättänyt vain

suuren kysymysmerkin ja kummastelun.

Itse taivaan enkeli

– niin kuin pelastushistorian suurissa taitekohdissa –

tarvitaan kertomaan,

mitä on tapahtunut.

Sitä enkelikään ei tosin kertonut,

MITEN ylösnousemus on tapahtunut.

* * * * *

Jeesus elää!

Heittäkää siis pois murheenne

ja iloitkaa elämästä,

tästä ja tulevasta!

* * * * *

Hyvät BloginLukijat.

Kaikki oli nyt tässä tällä erää.

Seitsemän viikon bloggausurakka on takana.

Kiitän seurastanne.

Vielä tämän viikon katselen,

josko kommentteja tulisi

ikään kuin JälkiJunassa.

Bloggaamista tulen

varmasti jatkamaan

tavalla tai toisella,

eri teemalla, tietty.

Ja mahdollisesti myös eri foorumilla.

* * * * *

LeipäPapin MässyWapaa PaastoBlogiKirja

vaikenee,

mutta nyt on mitä sopivin aika

lukijankin

alkaa todellinen mässäily

Hengellisen Elämän

HerkkuPöydän ääressä.

Meneehän kaikki

Pojan laskuun ja

Isän taskuun!

:-) Hannu 2009

46. paastopäivä: VÄÄRIN PAASTOTTU?

2009-04-11T13:39:00.000-07:00

Lankalauantai on tätä kirjoitettaessa aivan pian kääntymässä pääsiäissunnuntaiksi.
LeipäPapin MässyWapaa seitsenviikkoinen paasto on päättymässä...

Jo oli aikakin!

Tuossa vieressäni odottelee kaksi namirasiaa, jotka kävin tänään ostamassa KarkkiKaupasta.
LakuPiiput olivat päässeet loppumaan (seitsemän viikkoa sitten niitä vielä oli paljon...), mutta minä valitsin suklaamunien asemesta Wiener Nougatia. Samaa suklaata kuin Mignon-munissa, mutta nugaan kuoriminen on helpompaa eikä lainkaan niin sotkuista puuhaa kuin se muniminen. Lisäksi minulla on vihreitä kuulia - gröna kulor. Eilen maalle lähtiessään vaimo kertoi, mihin hän piilotti ne lakritsinauhat.

Mietinpä tässä, että syönkö huomisaamuna puuroa lainkaan, vai pistänkö lautaselle vain edellä mainittuja herkkuja. Hmmm... Maitojuoman ja jugurtin voisi ihan hyvin korvata kokiksella.

Seuraavanlaista viikko-ohjelmaa mietin pääsiäisviikolle:

Suklaa-sunnuntai
Marenki-maanantai
Tikkari-tiistai
Kermaleivos-keskiviikko
Toffee-torstai
Pehmis-perjantai
Laku-lauantai

Vaan mihinkäs oikein viittoilee tälle viimeiselle paastopäivälle valitsemani otsikko: Väärin paastottu?

Uusin Tiede-lehti sai minut epäilemään, että paastosin aivan väärästä asiasta. 1100-luvulla Tuomas Akvinolainen antoi karkeille siunauksensa. Niitä tuli saada nauttia paastonkin aikana, koska niitä napsittiin ruuansulatusta edistämään. Karkki syntyi 300 vuotta aikaisemmin Arabiassa nimenomaan lääkkeeksi! Apteekkarit keittelivät siirappeja, hyytelöitä, kumimakeisia ja pastilleja. Eurooppaan namit tulivat Islamin kintereillä. (Tiede n:o 4/09).

Tämä blogin pitäminen on toiminut hyvänä hillitsijänä karkkien suhteen. Kun en ole voinut työntää näppejäni karkkipusseihin, olen pitänyt kätöseni tiukasti tietsikan näppäimillä. Tietokoneen ääressä minulla ei ole samanlaista tarvetta herkutella kuin on telkkarin ääressä.

Minulla on myös aivan ihkauusi harrastus: Raamatun luennan kuuntelu mp3-soittimelta. Aluksi kuuntelemista (ja kuullun ymmärtämistä) piti ihan opetella, siitä on näet niin kauan, kun viimeksi olen ollut radioaktiivinen. Nuoruudessani kuuntelin mielelläni radiokuunnelmia. Oli mukavaa, kun ei ollut tuijotusvelvoitetta ja saattoi käyttää omaa mielikuvitustaan hahmottaessaan kuultua.

Ensimmäinen Mooseksen kirja (50 lukua) on tullut kuunnelluksi parissa päivässä, pääasiassa kuntosalilla ja junamatkoilla. Kuuntelemiseen en ole (ainakaan vielä) yhdistänyt pakollista syömisvelvollisuutta.

Jahas. Pääsiäissaarna tuli puoli tuntia sitten valmiiksi. Nyt on jo aamuyö, joten sanon teille Hyvää Pääsiäistä ja otan tuosta vähän... ei kun siis pesen hampaani ja menen nukkumaan.

Hyvää yötä,
Jeesus myötä,
kiitos tästä päivästä!

45. paastopäivä: SANOMA RISTISTÄ - HERJAUSTA VAI HULLUUTTA?

2009-04-10T00:31:00.000-07:00

"Hän kantoi meidän kipumme,
otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta,
luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet
ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen,
jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla
me olemme parantuneet." (Jes. 53:4-5)

Tänään on PitkäPerjantai,
sanomaltaan kirkkovuoden rankin päivä.
Pimeyden valtojen (synti, saatana ja kuolema) huippuhetki.
Perkele & CO tekee kaikkensa,
että ihmisen ja Jumalan tiet eroaisivat
lopullisesti.
Pahan PääMies päättelee,
että jos onnistun tappamaan
Hyvien PääMiehen,
niin vastustajalla ei ole
mitään mahdollisuutta
jatkaa taisteluaan.
Teen niistä itselleni alamaisia.
Maailma on jo hallinnassani,
kohta saan valtaani myös
nuo vastahakoiset Jeesuksen seuraajat...

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Kukaan ei pääse ristin ohi.
Tässä kohdassa henget erotellaan.
Jumalan tekoja ei voi mitata
ihmismitoilla.
Sitä yrittäville
sanoma rististä on
joko jumalanpilkkaa tai typeryyttä:
Juutalaiset loukkaantuivat
sanomaan ristiinnaulitusta messiaasta:
heidän korvissaan se oli pilkkaa.
Ristille ripustettu ihminenhän
on Jumalan kiroama!
Kreikkalaista sivistystä saaneille
sanoma oli silkkaa hölynpölyä.
Heidän mielestään oli sulaa hulluutta
pitää pelastajana
ristiinnaulittua miestä!

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::.

Meitä kehotetaan tänään katsomaan
ristillä riippuvaa Kristusta.
Itse en ole käynyt kertaakaan katsomassa
nyt jo 14. kerran esitettävää
Via Crucis-vaellusnäytelmää.
En liioin ole tahtonut
nähdä Mel Gibsonin
väkivallalla mässäävää elokuvaa,
jossa Jeesusta piestään kuin vierasta sikaa.
Minä uskon vähemmälläkin.

Mutta kyllä minä ne Kristuksen haavat
näen tai uskon:
Ne osoittavat ihmisen synnin, minunkin.
Samalla näen niissä myös hänen rakkautensa.
Syntini siksi, että olen haavoittanut häntä,
hänen rakkautensa siksi,
että hän on antautunut haavoitettavaksi.
Kyyneleet, joita itken
tai joita minun pitäisi itkeä,
ovat synnintunnon ja katumuksen kyyneleitä
ja samalla kiitollisuuden kyyneleitä
hänen käsittämättömästä rakkaudestaan.
Sillä eivät naulat
pitäneet Jeesusta kiinni ristillä,
vaan sen teki rakkaus
meitä kaikkia kohtaan.

Enempää en
osaa, voi enkä edes halua
tästä asiasta sanoa kuin
Anteeksi ja Kiitos!

PS: Ja aina siihen hetkeen asti
jolloin Extreme Dementia minut kohtaa
tahdon joka päivä muistaa,
mitä Kristus on tehnyt puolestani,
ettei sydämeni kovettuisi...

44. paastopäivä: LIIAN HAPOKASTA COLAA?

2009-04-09T07:51:00.000-07:00

EILEN: Pidettyäni aamumessun rippipuheen siirryin synnintunnustuskehotukseen. Jostakin kumman syystä en osannut tässä vaiheessa pistää suutani nappiin, kuten tavallista. Kääntyessäni alttariin päin jupisin ajatukseni ääneen, joskin tuskin kuuluvasti: ”…koska emme muuta voi!”

Niin, Jeesus synnitön, me syntisäkkejä.

Synnintunnustus oli hieman tavallista rankempi:

Herra, me olemme suostuneet syntiin,
me olemme suostuneet vilppiin,
me olemme suostuneet pahoihin tekoihin.

Herra, nosta meidät ylös ja vapauta.

Herra, me olemme ajautuneet riitoihin,
me olemme ajautuneet kurittomuuteen,
me olemme ajautuneet väärille teille.

Herra, nosta meidät ylös ja vapauta.

Herra, me olemme vajonneet epätoivoon,
me olemme vajonneet epäuskoon,
me olemme vajonneet masennukseen.

Herra, nosta meidät ylös ja vapauta.

Herra, me olemme joutuneet yksinäisyyteen,
me olemme joutuneet pimeyteen,
me olemme joutuneet helvettiin.

Herra, nosta meidät ylös ja vapauta.

Mietin sitä, voiko synnintunnustuksen yhteydessä puhua helvetistä.
Vaikka se tuossa listassa särähtää pahasti korvaan, niin paikkaansa se puoltaa kuitenkin:
Yksinäisyyden ja pimeyden seuralaisiksi sopii vallan mainiosti ero Jumalasta.
Miten monen ihmisen elämä tälläkin hetkellä menee päin helvettiä…?

No, me ihmiset emme kuitenkaan ole toistemme tuomareita,
emme päätä lähimmäistemme loppusijoituspaikkoja.
Onneksi.

Synninpäästö oli tällainen:

Kaikkivaltias Jumala,
joka antaa anteeksi kaikille katuville,
armahtakoon teitä,
vapauttakoon teidät kaikista synneistänne,
vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä
ja varjelkoon teidät ikuiseen elämään
Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.

TÄNÄÄN: Klo 7 Yleisradion kuuluttaja toivotti hyvät huomenet ja ilmoitti, että tänään on HELAtorstai (sic!). Juna-asemamme läheisyydessä olevan etnisen ravintolan ikkunaan oli merkitty VAPUN aukioloajat. Kuka kertoisi (mahdollisille) muslimeille, mikä kolmen pyhän kokonaisuus meitä kristittyjä odottaa? Kun tänään liputetaan, niin muuan pieni koululainen arveli, että liput liehuvat JEESUKSEN KUNNIAKSI! Well, sinne päin, sinne päin. Suomen uskonpuhdistajasta Mikael Agricolastahan ei ole niin kovin pitkä matka Jeesukseen. Uskonnosta puhuivat molemmat…

Meidän seurakunnan Agricola-yhteisöprojektin rakentajat voisivat omistaa Agricolan päivän vuotuiseksi biletyspäiväkseen, mitä? Muutamilla ihmisillä olen nähnyt T-paitoja, joiden rintamukseen on painettu Agricola – the Real Thing Cocacola-kirjaimin.

Minulle tämä päivä on aivan erityinen Cola-päivä. Vietin aamulla kaksi tuntia laboratorio-olosuhteissa sokerirasituskokeessa. Kahdessa minuutissa piti kulautella pullollinen pikkuisen colaa muistuttavaa juomaa. Johan kolahti: Kolaa sujuvasti nauttivana yksilönä tyhjensin putelin 20 sekunnissa! Pyysin vielä lisääkin, mutta eivät antaneet, mokomat…

Kuntosalilla kävin tänään myös piinaamassa itseäni oikein maan perusteellisesti.: Alkulämmittelyssä stepperissä viihdyin puoli tuntia ja soutaakin jaksoin 20 minuuttia. Olin pukeutunut päivän teeman mukaisesti mustaan tekstiiliurheiluedustusasuun. Ja ämpäri oli päässä (mp3-soitin, suom. huom.). Ja arvaattekos, mitä luureistani kuului? Joo, ensimmäistä Mooseksen kirjaa 17 lukua. ÄMPÄRIPIPLIA!!!

Tänään meitä ihmisiä on yhdistänyt hyvä tuuli. Se on niin voimakas, että en lainkaan ihmettele, jos jonkun pää vallan irtoaa… Kirjoitan tätä tuulilta turvassa kotona, jossa olen vaihtamassa vaatteita toisenlaisiin, vähän virallisempiin mustiin. Illalla klo 19.30 Vanhassa kirkossa vietetään Herran Pyhää Ehtoollista. Perinteisesti Vanhassa kirkossa on oltu alttarilla virkapuku päällä kiirastorstaisin, vaan ihan parina viime vuonna neljäs ehtoollisen jakaja on ollut maallikko. Yhtenäisyyden takia kaikilla on nyt alba päällä.

(En kirjoita tätä mitenkään menneitä haikaillen, toteanpa vain, että naispuoliset seurakuntalaiset muistivat aina kehua meitä komeaksi kvartetiksi, kun neljä korpinasuista miespalvelijaa hoiti saamaansa palvelutehtävää keskittyneesti, enemmän tai vähemmän hiotun koreografian mukaisesti.)

HUOMENNA: Huominen pitäköön huolen itsestään. Ja murheen. Meidän ei tarvitse sitä tässä ja nyt kantaa. Eletään tämä päivä ja tämä hetki kerrallaan. Kullekin päivälle riittää oma murheensa. Minä kyllä ajattelin heittää senkin Jeesuksen päälle…

43. paastopäivä: TUOMARI PESEE KÄTENSÄ TUOMITTUAAN SYYTTÖMÄN!

2009-04-08T09:00:00.000-07:00

Rippipuhe Vanhan kirkon aamumessussa 8.4.09 klo 8

"Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: "Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne." Kaikki huusivat yhteen ääneen: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!" Silloin Pilatus antoi heille myöten ja vapautti Barabbaksen, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi. " (Matt. 27:24-25)

Pontius Pilatus, joka oli Juudean roomalainen prokuraattori v. 26-36 jKr., saa uskontunnustuksessamme oman maininnan. Hän julisti Jeesuksen oikeudenkäynnissä lopullisen tuomion. Hän tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ristillä. Se oli halveksituin ja julmin teloitustapa Rooman valtakunnassa. Roomalaisen miehityksen aikana monet juutalaiset kärsivät kuoleman ristillä. Jos juutalaisiet olisivat saaneet panna Jeesuksen kuolemantuomion täytäntöön, hänet olisi luultavasti kivitetty. Roomalaiset ristiinnaulitsivat orjia ja Rooman kansalaisuutta vailla olevia rangaistukseksi murhasta, temppelin häpäisystä, maanpetoksesta ja kapinasta.

Roomalaisten mielestä jokainen, jota kansa tervehti profeettana tai messiaana, oli vaarallinen. Juutalaisille virkamiehille Jeesus oli piikki heidän lihassaan puhuessaan Jumalasta toisin kuin he ja hyökätessään heidän laintulkintansa kimppuun. Emme voi siis panna syytä jeesuksen kuolemasta vain yhden osapuolen tiliin. Juutalaiset ja roomalaiset, uskonnolliset ja maalliset viranomaiset yhteistoimin torjuivat Jeesuksen.

Jeesus asetettiin Jerusalemissa suuren neuvoston, juutalaisten korkeimman hallintoelimen, eteen. Neuvosto teki päätöksen, että Jeesus oli ansainnut kuolemanrangaistuksen, ja luovutti hänet Rooman keisarin edustajan tuomittavaksi. Tämä määräsi hänet kapinallisena ristiinnaulittavaksi.

Tarkkailkaamme Pilatusta, tuota selittelyjen mestaria, sinä hetkenä, jona hän pesee käsiään. Ja tunnemme hänessä itsemme. Mehän yritämme myös kiemurrella irti vastuustamme, päästä kantamasta syyllisyyttä. Menettelyn mallin tunnemme jo ensimmäisestä ihmisestä, joka yritti vierittää syyn toisen niskoille. Tiedämme liiankin hyvin, ettei väistöliikkeiden suunpieksäntä loppunut pilatukseen, vaan jatkuu yhä vieläkin.

Summa summarum: Sekä roomalainen maaherra että juutalainen neuvosto ynnä vielä väkijoukko, kaikki he edustivat koko ihmiskuntaa, siis myös sinua ja minua. Mekin olemme aivan yhtä syyllisiä Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan.

42. paastopäivä: KRISTINUSKON YTIMESSÄ

2009-04-07T08:01:00.000-07:00

Puhe Ressun lukiossa 7.4.09

Suuri viikko, hiljainen viikko, pyhä viikko, piinaviikko - raskaalla viikolla on monta nimeä!
Mutta suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että nyt ollaan kristillisen uskon ydinkysymysten kanssa tekemisissä. Mahtavatko ne olla kuulijalle tuttuja? ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, nimittäin Kristuksen sisäinen tunteminen!” virkkoi seppä Högman levottomalle ja rauhattomalle hengelliselle etsijälle Paavo Ruotsalaiselle. Noista sanoista nuori Paavo oivalsi, mistä kenkä puristi.

Hengellisestä elämästä puhuttaessa on otettu käyttöön sana Spiritualiteetti. Sanan pohjana on latinan verbi spirare eli hengittää: Ihmisellä on henki, jonka kautta hän elää persoonallisessa suhteessa Jumalaan. Kristillisessä kirkossa spiritualiteetti tarkoittaa sekä hengellistä elämää että sen hoitamista. Jumala hengittää meissä ja meitä. Jos me emme olisi kaikki tällaisia dementikkoja, niin meidän tulisi joka kerran hengittäessämme muistaa, että Jumala on. Jos väität vastaan, niin ole hyvä ja lakkaa hengittämästä!

Koulun oppiaine nimeltä Uskonto antaa uskonasioista aika väljähtyneen ja aneemisen kuvan. Kun minä olin lukiossa, muutama luokkatoverini erosi viimeisenä vuonna kirkosta, ettei heidän tarvitsisi lukea kirkkohistoriaa, se kun ei millään meinannut upota heidän kaaliinsa. Esimerkiksi matematiikasta he eivät onnistuneet saamaan vapautusta.

Miten käydään asiallista keskustelua, kun toiset puhuvat aidasta ja toiset aidanseipäistä, toiset ovat kiinnostuneita vain ulkokuoresta, toiset pelkästään siitä, mitä sisällä on. Eihän litroja ja metrejä voi oikein suhteuttaa toisiinsa, vai voiko? Tämän hankaluuden tiedostaen haluan nyt puhua vertauskuvien avulla:

Muuan äskettäin kristityksi kääntynyt ja hänen epäuskoinen ystävänsä keskustelivat tähän tapaan:

- Sinä olet siis löytänyt Kristuksen?

- Niin olen.

- Sitten sinun täytyy tietää hänestä paljon. Kerrohan, missä maassa hän syntyi.

- En tiedä.

- Kuinka vanha hän oli kuollessaan?

- En tiedä.

- Montako saarnaa hän piti?

- En tiedä.

- Kristinuskoon kääntyneeksi näytät tietävän hyvin vähän Kristuksesta!

- Oikeassa olet. Itseänikin hävettää, miten vähän hänestä tiedän. Tämän verran tiedän kuitenkin: kolme vuotta sitten olin juoppo. Olin korviani myöten veloissa ja perheeni oli hajoamassa. Vaimoni ja lapseni pelkäsivät joka ilta kotiintuloani. Nyt olen lakannut juomasta, velkamme ovat maksetut ja kotimme on onnellinen. Kaiken tämän Kristus on minulle tehnyt. Tämän verran tunnen häntä.

Niin. Kristuksen oikea tunteminen tarkoittaa, että se, mitä saamme tietää, todella uudistaa meidät. - Tarina kertoo kotkan poikasesta, joka putosi pesästään keskelle kanalaa. Siellä se kasvoi kananpoikien kanssa ja luuli olevansa yksi niistä. Se tonki päivät päivät pitkät matoja tunkiolla kanojen tapaan. Kerran iso kotka lensi kanalan yli. Se kierteli valkoisten pilvien keskellä mahtavien siipiensä voimalla ja suuntasi sitten lentonsa kohti sinisen taivaan avaruutta. Kotkanpoika vain jatkoi tunkion tonkimista.

Ihminen on usein tuon kotkanpojan kaltainen, etenkin hengellisessä elämässään. Hän on niin kiinni ahtaissa arkipäivän ympyröissä, joskus myös teologisissa systeemeissä, ettei edes aavista, millaisiin ulottuvuuksiin hänen mielensä voisi päästä. Hän ei aavista itsessään syvyyksiä, joihin hänen henkensä voisi löytää tiensä.

Yhä enemmän huomaamme, ettei pelkkä materialismi, sisäisen elämän tukahduttaminen, tyydytä tämän päivän ihmistä, eivät rahan, nautinnon ja kunnian palvonta. Ihmisen perusahdingot – kuoleman pelko, elämän mielekkyyden puute, epätoivoisuus järjettömältä näyttävän edessä ja lohduton yksinäisyys – panevat hänet etsimään jotakin syvempää. Ihminen etsii varmuutta, mielekkyyttä ja rakkautta.

Herra tulee luoksemme hiljaisuudessa. Hiljaisuudessa voimme kohdata hänet helpommin. Hän on aina luonamme ja sydämessämme, mutta me olemme niin täynnä arkipäivän tapahtumia, ettemme huomaa hänen läsnäoloaan. Niinpä Jumalaakaan ei varsinaisesti tarvitse etsiä, vaan meidän tulee vain avautua hänen todellisuudelleen. Hiljaisuus on ensi askel syvempään hengelliseen elämään. Ja toinen on se, että me emme vain pyri fanittamaan Jeesusta, vaan ihan oikeasti päätämme seurata häntä.

41. paastopäivä: RISTIN TIELLÄ

2009-04-06T08:08:00.000-07:00

Joh 15:13: "Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta."

Kuka rakastaisi minua niin paljon, että antaisi henkensä puolestani? Kuka suostuisi menemään niin pitkälle?

Kyse ei varmastikaan ole mistään testistä, jossa tällainen ääritilanne tulisi kysymykseen. Ennemminkin tässä puhutaan toisen tilalla kuolemaan astumisesta. Niin kuin sotilas isänmaansa puolesta. Tai äiti lapsensa puolesta. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää myös termiä Uhrautuminen, vaikka siihen kuuluukin puhekielessämme ikävä sivujuoni, nimittäin marttyyrin roolin ottaminen: "Katso nyt, mitä minä joudun tekemään, kun sinä et koskaan...!"

Uusi testamentti kertoo, miten opetuslapsi Pietari reagoi voimakkaasti, kun Jeesus ilmoitti, että Messiaan on kärsittävä paljon. Tätä Pietarin oli aivan mahdoton tajuta saati hyväksyä. Kala-Pekka luuli tietävänsä, millainen Messiaan on oltava, aivan samalla tavalla kuin me usein luulemme tietävämme, millainen Jumalan pitää olla.

Mutta Jumala on erilainen. Ja erilaisena hän myös pysyy.

En voi koskaan ymmärtää Jeesuksen tapaa olla Messias (vapauttaja), jollen ota kantaakseni ristiäni ja seuraa häntä oikeasti, jollen pyri olemaan sellainen kuin hän. Nimittäin todellisia seuraajia Jeesus kaipaa, ei ihailijoita, faneja. Kauniit sanat Jeesuksen uhrautuvasta rakkaudesta jäävät vallan höpönlöpö-tasolle, jos en seuraa häntä. Vasta kun elän niin kuin hän, ymmärrän, kuka hän on. En opi tuntemaan häntä voitoissa ja menestyksissä, vaan ainoastaan kulkemalla ristin tietä, palvellen Jumalaa uskossa ja lähimmäistäni rakkaudessa.

Vaikka itseni unohtaisinkin, niin on jotakin, mitä en saa missään olosuhteissa unohtaa: Minun on aina muistettava, että ristin tie johtaa ylösnousemukseen, elämään ja valoon. Jeesus ei koskaan puhunut edeltäpäin kärsimyksestään puhumatta samalla ylösnousemuksestaan!

40. paastopäivä: PÄIVÄ, JOLLOIN JEESUS SAI RAIVARIN!

2009-04-05T07:34:00.000-07:00

Palmusunnuntaisaarna 5.4.2009
Evankeliumi: Matt. 21: 12-17

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan."
Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.

Tänään näemme Jeesuksessa uuden, yllättävän piirteen: Hän suuttuu, saa oikein kunnon raivarin. Hän ei tyydy vain lyömään nyrkkiä pöytään, vaan hän työntää nurin pöydän toisensa jälkeen. Jeesus huutaa ja käyttäytyy uhkaavasti, heiluttaapa vielä ruoskaakin kuin tehostaakseen sanojaan. Apokryfinen Nasarealaisevankeliumi tietää kertoa, että temppelissä olijat pakenivat Jeesuksen leimuavia silmiä!

Jeesus piti yhden miehen mielenosoituksen Jerusalemin temppelin uloimmalla pihalla, ns. Pakanain EsiKartanossa, jonne saivat tulla myös ei-juutalaiset. Tai ei tuo Jeesuksen yllätyshyökkäys ollut vain mielenosoitus, se oli oikeastaan temppelin miehitys, suoranainen valtaus.

Rahanvaihtajat vaihtoivat temppelissä uhraavien ihmisten rahoja siksi ainoaksi valuutaksi, joka kelpasi temppelissä. Tästä rahanvaihdosta hyötyi myös temppelin ylin papisto.

Kyyhkyset olivat yleisimmät ja halvimmat uhrieläimet. Ostajat, jotka Jeesus myös karkotti, olivat temppeliin tulleita pyhiinvaeltajia. Jerusalem jumalanpalveluselämän keskuksena oli jo Jeesuksen aikana suuri turistikeskus, jossa kaupankäynti oli vilkasta. Mutta kaupankäynnin ulottuminen temppelin porttien sisäpuolelle halvensi paikan pyhyyttä. Siitä Jeesuksen pyhä viha. Ja niinpä ostajat ja myyjät saivatkin äkkilähdön temppelialueelta. Bisneksenteko sai äkkilopun.

Mutta tyhjäksi tuo Jeesuksen puhdistama temppelin piha-alue ei suinkaan jäänyt. Jeesuksen luo alkoi virrata sokeita ja rampoja, joilta oli kuningas Daavidin ajoista lähtien evätty pääsy pyhäkköön (2. Sam. 5:8). Syynä oli se, että tuo hallitsija ei jostakin syystä kerta kaikkiaan sietänyt nähdä tuollaisia vaivaisia silmissään. Yhden ihmisen antipatioista tuli siten pysyvä käytäntö!

Parantaessaan temppelissä sairaita Daavidin Poika, jolla nimellä Jeesus myös itseään kutsui, kumosi kuningas Daavidin määräyksen. Sokeiden ja rampojen parantaminen oli messiaanisen pelastuksen ajan merkki.

Ylipapit ja lainopettajat olivat kauhuissaan katselleet jo ennen näitä tapahtumia aiemmin päivällä tapahtunutta välikohtausta. Öljymäen rinnettä alas oli aasin selässä istuen saapunut suuren kansanjoukon riehakkaitten ”Hoosianna” -huutojen säestämänä kaupunkiin juuri tuo samainen huligaani. Hän lähestyi Jerusalemia juuri siitä suunnasta, josta Messiaan pitäisi aikanaan saapua. Pilaileeko tuo mies meidän kustannuksellamme? Onko hänellä mielenterveydellisiä ongelmia? Mikä hän oikein on miehiään? Pilkkaako hän Jumalaa? Hoosiannaahan saa huutaa vain Messiaalle!

Vielä yksi yllätys oli temppelin johdon koettava tuon saman päivän aikana: Jeesusta fanittavien joukkoon liittyi myös lasten kuoro. No, lapset tietysti jäljittelivät ja papukaijamaisesti toistelivat sitä, mitä olivat aiemmin nähneet ja kuulleet. Silti tilanne on kiusallinen papistolle: Tänne pyhään paikkaan on nyt päästetty sellaista porukkaa, joka tänne ei kerta kaikkiaan meidän lakipykäliemme mukaan kuulu!

Evankelista Matteus puhuu meille paljon siitä, miten alkuseurakunta järjesti asiansa. Matteuksen mukaan on selvää, että Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen tarkoitus oli nimenomaan temppelin puhdistaminen. Profeetta Sakarjan kirja päättyy kuvaukseen Jerusalemin puhdistamisesta. ”Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä” (Sak. 14:21).

Jeesus osoittaa, että eläinuhrit eivät kelpaa Jumalalle. Jumala odottaa ihmisiltä jotakin ihan muuta. Kun fariseukset napisivat, että Jeesus veljeilee publikaanien ja muitten syntisten kanssa, Jeesus vastasi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” (Mt. 9:12b-13).

Kun Jeesus poistui Jerusalemin temppelistä, pyhäkkö ei ollut enää entisensä. Jumalan läsnäolo hävisi sieltä Jeesuksen mukana. Vielä 40 vuotta muurit saivat olla paikallaan ja kaupankäynti jatkua, mutta v. 70 j.Kr Jerusalemin temppeli hävitettiin niin perusteellisesti, ettei jäänyt kiveä kiven päälle.

Mutta uuteen kristilliseen temppeliseurakuntaan ovat alusta pitäen kuuluneet ne, jotka eivät ulkonaisesti ole olleet mitenkään merkittäviä. Tässä mainitut sokeat ja rammat sekä lapset. Lapsilla on yhtäläinen oikeus kuin aikuisilla liittyä – kasteen kautta – kristilliseen seurakuntaan. Lapsen hyväksyvät kristilliset kirkot seuraavat siis Jeesuksen viitoittamaa tietä, mutta ovatko vammaiset saaneet kirkossa vastaavan, samanarvoisten aseman, sopii kysyä.

Jeesusta loukkasi Jumalan huoneen muuttaminen rukouksen huoneesta rosvojen luolaksi. Papistoa loukkasi se, että Jeesus sekaantui heidän optiokauppoihinsa ja päästi pyhäkköön ihan vääränlaista väkeä. Ylipappien ja lainopettajien suututtaminen käynnisti lopullisesti sen prosessin, jonka me tunnemme kirkkovuodessamme piinaviikkona. Se on meillä nyt edessämme. Kunnian kuninkaan alennustie.

Kärsimyksiin suostuvana Jumalan Poikana Jeesus tulee rinnallemme meidän äärettömässä rajallisuudessamme, heikkoudessamme, sokeudessamme, kärsimättömyydessämme, kapinamielisyydessämme, haavoittuvuudessamme. Omista oikeuksistaan luopuvana Jumalan Poikana Jeesus tulee ihan vierellemme, kärsivällisesti viitoittaen uskon tietä.

Usko on luottamista Jumalan lupauksiin. Se on luottamista siihen, että perustus kestää, vaikka omat rakennelmamme sortuisivatkin. Syvimmänkin epätoivon aikana ja jälkeen se on Isän käsiin jäämistä. Hänen käsiinsä me saamme jäädä juuri sellaisella lapsen ja imeväisen kaikista suorituksista vapaalla tavalla, jonka Jeesus asetti esimerkiksi Jumalan valtakuntaan menijöille. Aamen.

39. paastopäivä: NIIN KAUAN KUIN ON ELÄMÄÄ...

2009-04-04T00:44:00.000-07:00

Eilisessä tekstissäni kiukuttelin sitä, että vanheneminen tuntuu minusta jotenkin niin kauhean epäoikeudenmukaiselta jutulta. Jos olisin poliitikko, niin yli yön nukuttuani voisin nyt olla ihan eri mieltä. Meikäläinen ei kuitenkaan käännä takkiaan ihan ihan noin helposti. Mitä mieltä olisi kulkea ihmisten ilmoilla nuttu nurin, eli takin sisäpuoli ulospäin käännettynä? Ihan hulluahan se olisi!

No, jonkun mielestä mielikuvittelukin saattaa tuntua hullulta. Minä olen kuitenkin kova poika mielikuvittelemaan. Tämä on asia, joka ei edes katso ikää. Ja huvitkin ovat halpoja...

Antaisinkin tässä ja nyt Luojallemme muutaman vinkin uusien ihmismallien suunnitteluun, jos suinkin sopii?

1) Ihmisellä pitäisi olla vetoketju mahassa, jotta varaosien vaihto ja muu operointi olisi huomattavasti nykyistä helpompaa.

2) Ihmisellä pitäisi olla selkäpuolella pieni luukku paristoja varten. Lasten vanhemmat voisivat poistaa jälkikasvultaan patterit, kun muksut alkavat käydä liian kuumina.

3) Ihmisellä pitäisi jo tähän maailmaan tullessaan olla ranteessaan ikään kuin vakiovarusteena kello, joka ilmoittaa, paljonko aikaa hänelle on maan päällä vaeltamiseen annettu. Digitaalinen rannekello digittäisi jäljellä olevaa aikaa taaksepäin. Tällä tavalla ihmisellä olisi rannettaan vilkaisemalla heti tieto siitä, mihin hänen aikansa riittää. Tällöin asioitten priorisointi olisi ihan MUST. Nykyisen systeemin mukaan me teemme täällä ihan päättömiä puuhia, kun meillä on suorastaan varaa unohtaa koko kuolemisen pakollisuus. Me yritämme erilaisilla viihdytystavoilla tappaa aikaa, vaikka aika lopulta tappaakin meidät...

4) Elämän loppusuoraakin voisit, Luojamme, miettiä vähän uudestaan. Minä en ainakaan haluaisi höppänöityä, laitostua, joutua toisten armoille tai käydä muille taakaksi. Enkä tahtoisi maan alle matojen syötäväksi. Eikä se tuhkaksi muuttuminen puolessatoista tunnissa ja 1500 asteessa sen enempää houkuttele.

Sen sijaan olisi kerrassaan mahtavaa, Herramme , että kun aikamme olisi täysi, sinä lähettäisit valkoisen pilven hakemaan meitä. Hiljaa ja arvokkaasti nousisimme ylöspäin ja voisimme läksiäisiksi vilkuttaa läheisillemme. Pilvi verhoaisi meidät, peittäisi muitten näkyvistä, mutta alhaalla seisovat läheisemme näkisivät meistä viimeiseksi onnellisen hymyn, joka jää pysyvästi heidän mieleensä.

Olisi paljon mukavampi odotella sitä pilvikyytiä. Se muistuttaisi meitä iloisesta jälleennäkemisestä paljon paremmin kuin omaisten itkut haudoilla. Niin että eikö tällainen ylöstempaisu nyt mitenkään voisi käydä päinsä jatkossa? Se olisi myös mitä mahtavin todistus epäuskoisille ihmisille: Noin ne kristityt täältä vaan lähtevät. Pitäisiköhän noita uskonasioita vielä miettiä vähän tarkemmin...?

Tässä olisi muutama toive näin aluksi. Jos nämä kelpaavat, niin jatkossa voin kyllä mielelläni keksiä näitä lisääkin...

Ystävällisin terveisin

LeipäPappi Hannu K.

PS: Niin kauan kuin on elämää, saa esittää myös toiveita. Vai miten se sanonta nyt kuuluikaan...?

38. paastopäivä: VANHENEMINEN - HUONO KEKSINTÖ!

2009-04-03T08:57:00.000-07:00

Tänään toimimme kollegani kanssa sairaalapappeina. Kävimme Kivelän sairaalassa parilla seurakuntamme kummiosastolla jakamassa ehtoollista. Leikimme siis kiirastorstaita viikon etuajassa. LeipäPappi sai olla taas omassa elementissään!

Sairaala on meikäläisen elementti sikäli, että minulla on sairaalasielunhoitajan koulutus. Jo koulutusvaiheessa tosin tajusin, että "hei, tää ei tosiaankaan oo mun juttuni", niin kuin voisin sanoa, jos olisin 30 vuotta nuorempi: Sairautta, kipuja, kärsimystä, kamalaa hajua ja jatkuvaa kuolemaa. No, thanks.

Kummiosastoittemme väki on pitkäaikaispotilaita, jotka lähtevät noilta sijoiltaan iäisyyteen. Monelle antamamme ehtoollinen jää mitä todennäköisimmin viimeiseksi täällä maan päällä. Toivottavasti mahdollisimman moni on mukana siinä ehtoollisjuhlassa, jota taivaassa vietetään Kristuksen kanssa.

Mutta se vanheneminen. Huonompi juttu. Kuolemaa varten olen kyllä valmistautunut, mutta tuntuu kuin vanhuus pääsisi iskemään aivan yllättäen, ilkkuen ja haastaen kaksintaisteluun, jonka tiedän häviäväni.

Nyt vasta oikeastaan ymmärrän sen amerikkalaisen ikinuori-ihannoinnin: Nuori on aina kaunis. Vanhus voi toki olla myös kaunis, mutta kehittyneen lääketieteen ja teknologian ansiosta viivytystaistelua kuolemaa vastaan voidaan käydä raivoisasti riippumatta siitä, miten ihmisarvoista ja mielekästä elämää esim. koneitten varassa oleva ihminen viettää.

Ajatus siirtyy väistämättä omaan itseen. Miten minun käy, kun tästä vielä vanhenen? Pitäisikö jo tässä ja nyt tehdä jonkinlainen hoitamattomuustestamentti. Eli että minua ei saa väkisin yrittää pitää hengissä. Antakaa minun kuolla arvokkaasti! Ei se elämän pituus, vaan se elämän sisältö! Monihan lakkaa elämästä paljon ennen kuin hänet laitetaan arkkuun.

Voiko olla enää mitään murheellisempaanäkyä kuin pystyyn kuollut ihminen?

Toisaalta: Mikäpä sitä olisi vanhana ukkona köpötellä, jos vain terveyttä piisaa. Jos käsi käy ja lanttu leikkaa, niin pistän turbaanin päähän ja ryhdyn vaikkapa viisaaksi guruksi. Käyn jakamaan elämänohjeita nuoremmille tyyliin :"Älkää tehkä niin kuin minä tein, vaan niin kuin minä jälkiviisaana sanon!"

Mitä hyvää lukija mahdollisesti näkee vanhenemisessa?

Voisitko, lukijani, tänään iltarukouksessa muistaa tällaisia pitkäaikaispotilaita ja heidän hoitajiaan? Kovaa on elämä kummassakin leirissä.

37. paasto... eipäs kun REPSAHDUSPÄIVÄ!

2009-04-02T13:28:00.000-07:00

Pari päivää sitten lähdin eräistä juhlista pois, kun alkoivat juoda kahvia ja syödä mansikkakakkua. Mainitsin ohimennen paastosta ja siitä, kun olen vielä liian nuori tuota kahviakin juomaan. Eläkkeellä lupasin opetella...

Eilen illalla istuin vaimon kanssa ravintolassa syömässä. Kummallakin oli ollut tolkuttoman pitkä päivä ja syöminen oli jäänyt väliin. Nälkä oli kova. Ihan kiukuksi pisti, kun eteen tuotiin pienissä ruukuissa sellainen hiirelle sopiva annos, vaikka me olisimme voineet syödä - kaksi hevosta! Annos oli aivan OK, mutta olisin voinut syödä 7 samanlaista lisää...

No, vaimo tahtoi jälkiruuan. Ei siinä mitään, ei hän ollut paastojuonessa mukana. Minä pysyin tiukkana, vaikka hovimestarikin koetti houkutella lankeamaan.

Harmillista, ettei menneillä torjuntavoitoilla auta pullistella enää tänään. Tänäänkin pääsin syömään itseäni paremmassa seurassa uppo oudossa paikassa. Hengellisen ohjauksen ryhmämme kokoontui kulttuurikeskus Sofiassa Vuosaaressa.
Tutustu Sofiaan: www.kulttuurikeskussofia.fi/

Ortodoksinen kirkko omistaa kyseisen keskuksen, entisen pankin kesänviettopaikan. Ortodoksit ovat monessa suhteessa meitä luterilaisia edellä varainkeruutaidossa. Siinä, missä me vain anomme määrärahoja, ortodoksit haistavat hyvin bisneksen.

Tässä vaiheessa joku varmasti miettii, että kun se luterilainen kirkko onkin niin älyttömän rikas, kun se omistaa kiinteistöjä ja metsiä ja kirkkoja ja... Ja kirkollisveroakin vielä keräävät, mokomat...

Jostakin syystä näyttää siltä, että luterilainen omistaminen on jotenkin kielteisempi ilmiö kuin ortodoksinen omistaminen, vai kuinka? Pohdin tänään siellä Sofiassa, että milläs muulla tavalla kirkko tässä maailmassa turvaa toimintansa jatkumisen kuin juuri omistamalla jotakin? Sallikaa mun nauraa, jos joku kehtaa ehdottaa niitä verovaroja. Markka-aikanakin ne luvut olivat tosi päätä huimaavia: Helsingissäkin yksi penni markasta!

En ilmeisesti saanut tällä sinänsä mielenkiintoisella ekskursiollani hämätyksi lukijaani niin, että hän olisi unohtanut tuon alussa mainitun repsahduksen?

No, palataan sitten takaisin astialle. Eli Sofiassa oli jälkiruokana PANNUKAKKUA, KERMAVAAHTOA JA MANSIKKAHILLOA! Pannaria oli pakko saada. Mansikkahilloa oli pakko saada. Kermavaahtoa oli pakko saada. Otin häveliäästi vain yhden palan, joka oli melkeinpä hotkaistava, kun aika loppui ja meille tuli kiire mennä rukoilemaan. Minä olisin mieluummin palannut rikospaikalle kuin etsiytynyt rukouspaikalle.

Minä ainakin osaan rukoilla ruoka suussa. Etenkin jälkiruoka. Olisin jatkanut rukoiluani siinä ruokapöydän ääressä, mutta ei mennyt läpi. Lähdettävä oli.

Mikä huutava vääryys: Eilen oli liian vähän syötävää. Tänään olisi ollut riittävästi seisovassa pöydässä safkaa, vaan ei ollut aikaa syödä!!! Miten voi olla niin, että luterilainen pappi miltei kuolee nälkään ortodoksisten lihapatojen ääreen?

Mutta vieläkään en ole langennut luterilaisten mittapuitten mukaan! Ryhmäläiset pistivät minut kuitenkin tunnustamaan tämän repsahduksen näin virtuaaliverbaalisesti. Tässä se nyt sitten on, olkaa hyvä. Häpeätahra kauniissa kilvoituksessani. Puolitoista viikkoa jäi uupumaan. Aika lähelle pääsin kuitenkin ekakertalaiseksi.

Kaikki kunnia ortodoksien yritteliäisyydelle jne., mutta minusta ei ole reilua luterilaisia makeastapaastoajia kohtaan pistää heti sisääntuloaulaan niin paljon suklaata tyrkylle, että niitä töllötellessä ihan silmät meinaavat päästä pullistua.
Ja kuka käski sävyttää koko eteisaulan ja vessatkin ruskealla? Minulla on ruskeat silmät, jotka aivan erityisen voimakkaasti reagoivat tuohon suklaan väriin.

Jahas. Tämä vuorokausi päättyi juuri tähän, joten päättyköön oheinen vaikerruskin.
Kirjoittaminen kyllä jatkuu, lupaan sen. Siis pääsiäiseen asti.

36. paastopäivä: KRISTILLISESTÄ SYVÄMIETISKELYSTÄ

2009-04-01T11:22:00.000-07:00

Tänään minulla oli ilo saada olla hyvän suomalaisen uskonnollisen elokuvan ennakkonäytöksessä. Kyse on perjantaina ensi-iltansa saavasta Klaus Härön filmistä Postia pappi Jaakobille. Teemoina ovat esirukous, armo ja anteeksiantamus.

Kotimaa-lehden toimittaja Olli Seppälä arvioi näkemäänsä: Erilainen, hiljainen, taiteellinen, ajatteluttava, syvästi kristillinen, näkemyksellinen.

Ulkoisesti postitarinassa ei tapahdu paljonkaan, mutta sisäisesti sitäkin enemmän.

Tehdä nyt elokuva esirukouksesta...?
Kaikki eivät edes tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Rohkea aihevalinta!

Toinen kummajainen esirukouksen ohella on varmasti ns. kristillinen syvämietiskely eli sanaton / kohteeton mietiskely. Kyse on sellaisesta hiljentymisestä Jumalan edessä, jossa kaikki mielikuvat, käsitteet ja ajatukset jäävät taakse.

Keskiajalla tätä rukousmuotoa arvostettiin etenkin luostareissa, mutta varsinkin luterilaisuus paheksui sitä, koska valistuksen filosofia asetti järjen kaiken muun edelle. Sydän ja tunteet olivat uskonnossa epäilyttäviä. Vain järki saneli totuuden. Näin uskonnollinen kokemus menetti paljon syvyydestään. Jumala oli nyt jossakin kaukana pilvien takana, ei enää kristityn sydämessä.

Viime vuosikymmenien aikana kristityt ovat taas alkaneet harjoittaa syvämietiskelyä. Kiinnostus sitä kohtaan sai alkunsa nuorten etsijöitten kääntymisestä idän gurujen puoleen, koska he eivät löytäneet tai eivät osanneet etsiä syvämietiskelyn opettajia lännestä.

Kaikesta tästä hiljaisuuden rukouksen uudesta heräämisestä huolimatta suurin osa ihmisistä ei osaa ottaa hiljaisuuden tarvetta vakavasti. Miksi?

Meillä ei ole aikaa. Vuosisatamme kirous on kiire. "Juuri nyt ei ole aikaa, ehkä myöhemmin... kun tämä työ on saatu valmiiksi..." Tekosyistä ei ole puutetta. rukoukseen uhrattu aika tuntuu meistä hukkaan heitetyltä, koska emme rukoillessamme "tee" mitään. Kristillisen mielenlaadun saavuttamiseksi on kuitenkin tärkeätä antaa päivittäin aikaa Kristukselle.

Ajan lahja on lahja itsestämme. Olisi mieletöntä sanoa, että rakastamme jotakuta henkilöä, mutta emme suostuisi antamaan hänelle aikaamme. Jos olemme vakuuttuneita siitä, että olemukseemme kuuluu salainen, sisäinen ulottuvuus, löydämme helposti aikaa sen tutkimiseen.

Olemme liian sitoutuneita kellonaikaan, ja koska kello määrää kaiken, ei meillä tunnu koskaan olevan aikaa. Ajattelemme aina vain "ennen" tai "sen jälkeen", elämme tuskin koskaan nykyhetkessä.

Toisaalta on ihmisiä,
joilla tuntuu aina olevan aikaa.
He ovat rauhallisia ja rentoutuneita.
Usein heillä on paljon tekemistä,
ja he suorittavat työnsä hyvin.
He "ottavat" itselleen aikaa
hiljentymiseen ja mietiskelyyn!

Hauska kuriositeetti: Tähän blogiinkin on sisällytetty
jonkinlainen kello, mutta se on aina osoittanut ihan puuta, heinää!

:-)

35. paastopäivä: EROON KAIKESTA. NYT!

2009-03-31T02:09:00.000-07:00

Eilen puhuttiin ateistien Lontoossa järjestämästä bussikampanjasta.
Nyt kampanja on saanut jatkoa: http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=8298&Itemid=38

Jos eroat kirkosta,
niin loogisuuden nimissä
peru samalla myös kasteesi!
Kolmella punnalla saat
urotyöstäsi hienon diplomin.

Ei mitään uutta auringon alla:
Paljon ennen internetiä
hämäläiset kävivät ristiretkien aikaan
Hämeenlinnassa Katumajärvellä
pesemässä kasteensa pois.

Internet on ihme keksintö:
Sen avulla ihmisen on niin helppo erota,
klikata itsensä irti vaikka mistä.
Ei harkinta-aikaa, ei liikaa vaivaa.
Jos yöllä ei tule uni,
niin aina voi käydä eroamassa
vaikkapa kirkosta.

Tuo eroamisvimma
on kummallinen epidemia.
Mistä kaikesta ihminen oikein voi erota,
mitkä jutut jättää väliin, mitä hylätä,
mistä ihan vaan lintsata?

LINTSATA voi koulunkäynnistä
ja muista yhteiskunnallisista velvollisuuksistaan.
Oikeuksistaan kukaan tuskin lintsaa?

VÄLIIN VOI JÄTTÄÄ sosiaalisen kanssakäymisen
ja erakoitua.
Väliin voi jättää itsensä kehittämisen,
omien elämänkysymysten käsittelyn.
Eli ollaan vaan ja möllötetään,
ei hankita elämää.
Tai sitten suunnitellaan
kaikessa hiljaisuudessa
kostoa yhteiskunnalle...

HYLÄTÄ voi itsensä,
epäterveellisen elämäntavan,
mammonan.

EROTA voi kirkosta vaan ei valtiosta.
Puolisostaan vaan ei lapsistaan.
Yhteisöistä, järjestöistä, työpaikastaan.
Mutta voiko ihmisistä sanoa,
että he erosivat ystävinä,
jos eron syy on muu kuin kuolema?
Ei kai erilleen kasveta vaan joudutaan?

Jos kirkko erotetaan joskus valtiosta,
niin minä jään mieluummin kirkkoon!

Miten onnellinen ihminen lopulta olisi
päästyään irti kaikista sidonnaisuuksistaan?
Paholainen, diabolos eli erilleen heittäjä,
ainakin on tyytyväinen:
Yksinäinen ihminen on hänelle helppo suupala.

Jumala sen sijaan tahtoo kutsua yhteen,
pitää koossa, yhdistää.
Jumalan yhteydessä pysyminen onkin
uskonelämässä kaiken a ja o.

Ei vapautemme lopultakaan voi olla
vain vapautta jostakin.
Vapautemme on nimenomaan
vapautta johonkin.
Veikkaisin,
että tuo vapaus johonkin
tarkoittaa sitoutumista rakkauteen

34. paastopäivä: JUMALATTOMAN HAUSKA MAINOSKAMPANJA?

2009-03-30T00:28:00.000-07:00

Lontoossa viime lokakuussa järjestetty ateistien mainoskampanja on tulossa myös Suomeen. Vapaa-ajattelijain liiton ja Humanistiliiton yhteiskampanjassa bussien kylkiin liimataan mainoksia, joissa lukee "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä". Tai sitten ei liimata. Luulisi liikennelaitostenkin miettivän kaksi kertaa, millaisia viestejä bussit kuljettavat.

Mainoksia on tulossa suurimpiin kaupunkeihin, ainakin Helsinkiin ja Tampereelle. Kampanja on tarkoitus toteuttaa kokonaan lahjoitusvaroin. Keräys on vielä käynnissä, eikä ole tietoa, kuinka laajalti mainostilaa hankitaan.

Pieni mielikuvaharjoitus: Kuvittele, että Helsingissä parhaalla paikalla, siis Stockmannin edustalla Mannerheimintien ja Aleksin kulmassa, istuu maassa kolme kerjäläistä: Romanialainen kerjäläinen pyytää murheellisen näköisenä rahaa itselleen pahvikahvimukiin. Hänen vieressään luterilainen vapaaehtoinen anoo vakavan näköisenä rahaa valkoiseen Yhteisvastuukeräyslippaaseen. Hänen vieressään vapaa-ajattelija hymyilee iloisesti ja vapautuneesti, naureskelee, ojentaa kättään ja huutelee ohikulkijoille:"Jumala on kuollut. Antakaa rahaa hautajaiskuluihin!"

"Uskonnottomat ovat kauan olleet iso, mutta näkymätön vähemmistö Suomessa, joten tällä kampanjalla haluamme nostaa uskonnottomuuden esiin positiivisessa mielessä. Emme pyri käännyttämään ketään, vaan rohkaisemaan ihmisiä huomaamaan oma uskonnottomuutensa", julistaa Vapaa-ajattelijain pääjehu.

Uskonnonvapaus, vapautus uskonnosta? Uskonnonvapaus, vapaus harjoittaa omaa uskontoaan! Oikeus, joka ei kuulu vain vähemmistöille, vaan myös enemmistölle. Miksi tämä tosiasia niin helposti halutaan unohtaa?

Kristittyjä on tapana lyödä sloganilla: "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat!" Kristittyjä pruukataan pitää ilonpilaajina, jotka ovat muuttaneet evankeliuminsa (eli ilosanoman) suruviestiksi!

Jos minä nyt vakuuttuisin ykskaks siitä, että Jumalaa ei ole olemassa, vaan uskoni olisi ollut ihan naurettavaa hömpötystä ja kuvittelua, niin itkuunhan minä ratkeaisin. En minä tähänkään asti ole syyttänyt Jumalaa ongelmistani ja vaikeuksistani. Osaan minä toki itsekin elämäni ja asiani sotkea. Raskainta olisi huomata, ettei enää olisikaan ketään, johon turvata vaikeuksien keskellä.

Kyse olisi niin suuresta pettymyksestä, että en ole lainkaan varma, kestäisinkö sitä. Ja jos selviäisinkin siitä, niin kestäisi todella kauan totuttautua ajatukseen, että olenkin oman onneni seppä. Sitten minulla olisi kaksi mahdollisuutta: Ryhtyä sudeksi toisille ihmisille tai kenties yrittäisin makeilemalla ja toisille mielinkielin olemalla saavuttaa tarkoin salaamani pyrkimykset.

Ilman jumalaa en varmaan kestäisi olla. Minun pitäisi keksiä sellainen itselleni. Valta? Menestys? Ihmiskunnia? Mammona?

Äh, mikään noista ei oikein innosta. En myöskään ymmärrä, miten tästä elämästä voisi nauttia sen vuoksi, että Jumalaa ei ehkä ole? Luoko jumalattomuus jollekulle jonkinlaista turvallisuudentunnetta? Vapautuuko jumalaton murheistaan ihan tuosta vaan? Ja olisiko lopultakin kyse vain vanhan aatteen kierrättämisestä: "Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme!"

Pakko tunnustaa, että koko elämäni joko pysyy pystyssä tai kaatuu Jumalaan uskomisen varassa tai takia. Pääsiäispupuille aina muistutetaan, ettei pidä laittaa kaikkia munia samaan koriin. Mutta minäpoika se vaan olenkin pistänyt elämässäni kaiken yhden kortin varaan!

Toisaalta: Jos on upottava, niin tehdään se sitten niin maan perusteellisesti - torvet soiden ja liput liehuen! Tättä-rää!

Lopuksi tältä paikalta: Opiskeluaikoinani istuin paljon teologisen tiedekunnan lehtisalissa lukemassa mitä ihmeellisimpiä lehtiä. Vapaa-ajattelijoitten aviisi oli yksi suosikeistani. Erityisesti mieleeni painui erään pitkän päivätyön Vapaa-ajattelijain liitossa tehneen miehen nekrologi. Teksti oli kunnioitusta herättävän pitkä ansioluetteloineen ja ylenpalttisine kehuineen, lähes aukeaman kokoinen kuvineen päivineen. Minuun kolahti kuitenkin viimeinen lause:

"Valitettavasti hän vähän ennen kuolemaansa kääntyi Jumalan puoleen".

Niinhän se toinen niistä ristin ryöväreistäkin...

Näitä käännynnäisiä sopii toki onnitella!

;-)

33. paastopäivä: ÄLÄ SYYTÄ, ÄLÄ VALITA, ÄLÄ SELITÄ!

2009-03-29T09:42:00.000-07:00

Mistään tähänastisesta blogikirjoituksestani en ole saanut sellaista morkkista kuin eilisestä. Tunnustan provosoituneeni Hesarin jutusta, jossa kerrottiin, miten suomalainen kultaseppä on valmis puristamaan ihmisten tuhkasta kalliin timantin muistoksi omaisille. Maasta sinä olet tullut. Maaksi sinun pitää jälleen tulla. Ei timantiksi. Haluan kuolemani hetkellä jättäytyä Jumalani käsiin, en joutua kultasepän hyppysiin.

Tyylillisestikin eilinen juttu oli aikamoinen poikkeama kaavasta, jonka olin itse itselleni tähän blogiin valinnut / keksinyt. Kuntosalitreenin jälkeen mietiskelin taas näitä juttuja pukuhuoneessa. Tajusin, että jos kyseinen kaava on ihan omatekemä, niin silloinhan minulla on lupa ja oikeus, valta ja voima rikkoa oma kaavani. Ei minun pidä kangistua edes omiin kaavoihini...

Enempää en sano aiheesta, sillä otsikkoon merkityt sanat ÄLÄ SYYTÄ, ÄLÄ VALITA, ÄLÄ SELITÄ ovat yhtä kuin uudenvuodenlupaukseni vuodelle 2009. Eli haluan pitää lupaukseni, olla sanojeni mittainen mies. Mutta kaavan minä murran, jos se alkaa liikaa kahlita sitä, mitä oikeasti tahdon sanoa.

Muuan FaceBook-kaverini, ammattitoimittaja, sanoi, että minun olisi ollut viisasta pitäytyä enemmän näissä paastojutuissa. Mutta kirjoittaa nyt liki 50 paastotekstiä... Miten se olisi mahdollisuutta, en millään löydä yhdelle asialle puoltasataa erilaista näkökulmaa. Mutta kenties vielä yhden:

PAKKOPAASTO!

Eilinen maailmanlaajuinen valojensammutuskampanja oli ihan mielenkiintoinen keksintö, oivallus, havaintoesimerkki, valomerkki ja ties mitä. On mielenkiintoista nähdä, millainen notkahdus tuli TV:ntuijotustilastoihin puoli ysin uutisten, historian suurimman lottovoittoarvonnan ja Kahden keikan kohdalle.

Otitko sinä, lukija, osaa Earth Hour'iin? Miten sait aikasi kulumaan?

Kynttiläillallinen kavereitten kanssa olisi varmaan ollut ihan passeli keksintö. Itse saunoin kynttilän valossa. Blogimerkinnän kanssa tuli hieman kiire: Viimeinen rivi tuli valmiiksi juuri tasan klo 20.30. Kiireessä kirjoitin: Nyt pitää sammuttaa valot kaikissa KEHITYSmaissa. Huomasin mokan vasta äsken ja korjasin sen kehittyneiksi maiksi.

Sähkö ei varmaankaan ole ns. kehitysmaissa se kaikkein tärkein asia, vai kuinka? Joskus nuorena kuulin karmeita juttuja jenkkien kehitysaputoiminnasta. Idea oli suurin piirtein tämä: Viedään väritelkkareita alueille, joilla ei ole sähköä. Viedään kanoja alueille, joissa köyhillä ihmisillä ei ole varaa edes kananrehuun. Annetaan maitojauhetta imettäville äideille, jotta nämä lopettaisivat rintaruokinnan ja sekoittaisivat jauheen saastuneeseen veteen.

Ja lopuksi viedään kehitysmaihin kaikki teollistuneitten maitten ongelmat.

Kun ennen pruukattiin puhua Pimeästä Afrikasta, niin ainakin minä pikkupoikana (silloin, kun vielä sai ihan ilman rasistisyytöksiä puhua neekereistä) luulin, että kyse on matalasta sivistystasosta eikä sähköstä. Tai ledvalosta, niin kuin nykyään asia ilmaistaan.

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, saa nähdä suuren valkeuden".
Mitä on se valo, jota me tarvitsemme tänään?
Mitä on se valo, jota me tahdomme viedä köyhiin maihin?

Eilen meillä oli vapaaehtoisuuteen liittyvä yleinen ja yhtäläinen sähköstäpaastoamistunti. Sikäli kuin olot maapallolla jatkuvasti ihmisen oman harkitsemattoman toiminnan ansiosta huononevat (talous ja luonnonvarat), yhteistä paastoamista piisaa. Ja se paastoaminen ei sitten enää perustukaan vapaaehtoisuuteen vaan pakkoon!

Sitten meillä on kolme väistämätöntä pakkoa:
Paasto, verot ja köyhän kuolema,
kaikki varmoja nakkeja...

32. paastopäivä: ARVOSTUSTA VASTA KUOLEMAN JÄLKEEN?

2009-03-28T10:49:00.000-07:00

Mies jätti leskelleen sievoisen summan rahaa. Testamentissaan mies toivoi, että nainen hankkisi rahoilla jotakin sellaista, josta nainen piti ja joka jollakin tavalla muistuttaisi naista puolisostaan.
Kului muutama kuukausi, ja sureva leski ilmestyi ihmisten ilmoille silmin nähden ilahtuneena, esitellen uutta, upeaa timanttiaan.

Timantin ihastelun lomassa ihmiset ällistelivät suruajan lyhyyttä ja kyselivät ihmeissään, millä tavalla tuo arvokas koru viittasi edesmenneeseen puolisoon. Nainen hymyili iloisesti: "Muistan miestäni aina, kun pidän tätä korua. Tämä timantti on näet puristettu hänen tuhkastaan!"

Suurin piirtein näin kaupunkilegenda meni. Se oli mielestäni sekä yllättävä että ällöttävä. Mauton. Makaaberi. Tuon jutun kanssa kykenevät mauttomuudessaan kilpailemaan vain ne amerikkalaiset, joiden tuhkat on kapseleissa singottu maata kiertävälle radalleen. Ajatuksena on, että vaikkapa perheen lapset voivat sitten tähyillä taivaalle ja vilkuttaa ohikiitäville ukeille ja mummeilleen.

Millaisessa maailmassa me oikein elämme?

No, niin. Kaupunkilegenda timantista uhkaa toteutua - ja vielä Suomessa. Tämänpäiväisessä Hesarissa kerrottiin, miten heinolalainen kultaseppä on aloittanut muistotimanttien markkinoinnin jo pari vuotta sitten. Hiljaista on kuulemma ollut. Ja hyvä niin.

70-kiloisesta ihmisestä saa vajaan kilon hiiltä. Koko prosessii tuhkan käsittelyn aloittamisesta valmiiksi timantiksi kestää 15-16 viikkoa. Karaatin kokoinen timantti maksaa 13.000-14.000 euroa. Eli kyse on aikamoisesta lisäarvosta, kun Jumala käytti meidän valmistamiseemme vain pari sataa euroa per nuppi.

Muutamia kiusallisia reunamerkintöjä uutiseen:

1) Kultasepätkin tahtovat hyötyä ihmisten kuolevaisuudesta. Hautaustoimistot eivät tykkää ruumiskakunjakajista? (jos lukija ei tiedä, mikä ruumiskakku on, niin kerron kysyttäessä).

2) Pitäisikö timantti-ihmiset haudata hautuumaan asemesta erityisiin hautakassaholveihin? Yleisölle maksullinen sisäänpääsy virka-aikana?

3) Jos omaiset päättävät pitää timantin itsellään ja heille tulee rahapula, voivatko he myydä Hilma-mummon?

4) Pitkän päälle timantti ei ole hyvä sijoitus. Timantit eivät olekaan ikuisia, jos Jumala Suuressa RuumiinYlösNousemusOperaatiossaan tahtoo käyttää jotakin vanhaa ihmisbodyja rekonstruoidessaan? Silloinhan ne timantit vain ykskaks katoavat markkinoilta. Onhan sitä ennenkin sanottu, että Jumala antoi, Jumala otti. Ihminen vain yritti vetää välistä...

Huh.
Tällainen juttu syntyi tällä kertaa. Ei maha mittään. Tai pikemminkin: Ei näe mittään! Kello on nimittäin juuri nyt 20.30 lauantai-iltana 28.3.09. Se tietää sitä, että juuri nyt pitää kaikissa kehittyneissä maissa sammuttaa valot.

31. paastopäivä: ONKO ELÄMÄ VAIN HARJOITTELUA?

2009-03-27T02:37:00.000-07:00

Harjoittelu tekee mestarin, sanotaan. Harjoittelemalla (tai matkimalla) opimme perustaitomme: Kävelemisen, kengännauhojen solmimisen, lukemisen, laskemisen. Myös sen, mikä on tärkeää?

Robert Fulghum on kirjoittanut kirjan, jolla on pitkä nimi: Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa. Tässä kirjoittajan lista:

Jaa kaikki.
Pelaa reilua peliä.
Älä lyö ihmisiä.
Pane tavarat takaisin sinne, mistä otit ne.
Siivoa omat sotkusi.
Älä ota tavaroita, jotka eivät ole sinun.
Pyydä anteeksi, kun loukkaat jotakuta.
Pese kätesi, ennen kuin rupeat syömään.
Vedä vessa.
Pikkuleivät ja kylmä maito tekevät hyvää.
Elä tasapainoista elämää - opi jotakin ja ajattele jotakin ja piirrä ja maalaa ja laula ja tanssi ja leiki ja tee työtä vähän joka päivä.
Ota nokkaunet iltapäivisin.
Kun lähdet ulos maailmaan, varo liikennettä,
pidä toista kädestä ja pysyttele yhdessä muiden kanssa.
Tajua ihme. Muista pieni siemen viilipurkissa:
juuret menevät alas ja kasvi ylös eikä kukaan oikein tiedä, miten ja miksi, mutta me olemme kaikki samanlaisia.
Kultakalat ja hamsterit ja hiiret ja pieni siemenkin viilipurkissa kuolevat kaikki. Niin mekin.
Ja sitten muista Astrid Lindgrenin kirjat ja ensimmäinen oppimasi sana, suurin kaikista: KATSO.

Monissa elokuvissa on leikitelty ajatuksella, että ihminen voisi vaikuttaa ajan kulkuun. Yhdessä leffassa miehellä oli kaukosäädin, jolla hän pystyi kelaamaan elämäänsä edestakaisin. Toisessa rainassa nuorukaisella oli taito pysäyttää aika: muut ihmiset pysähtyivät , ja hän saattoi tarkastella näitä taiteilijan silmin. Kolmannessa taas kerrottiin kaksi tarinaa rinnakkain: Mitä tapahtui, kun nainen astui metroon tai kun ei astunut metroon.

Voiko elämää harjoitella?

Avoliittoa monet pitävät jonkinlaisena harjoitusavioliittona. Vuodet kuluvat - ja harjoittelu vain jatkuu?
Häihin saa valmennusta, jonkin verran myös vanhemmuuteen. Entä apua, kun pilvilinnat romahtavat?
Armeija oli ennen miesten koulu. Opetetaanko siellä tappamaan?
Ihminen oppii kuulemma kantapään kautta parhaiten. Yritys ja erehdys. Onko ihminen riitävän fiksu ottaakseen opikseen?
Onko makaaberia harjoitella kuolemista kokeilemalla ruumisarkussa makaamista?

Ihmisen elämä menee purkkiin ensimmäisellä otolla. Emme voi jättää mitään hetkeä väliin, vaikka hukata voimmekin aikaa mielin määrin.

Elämämme pituutta emme pysty lisäämään pätkän vertaa. Meille on annettu jokaiselle tietty aikaraja, jota emme voi ylittää. Kiusallisen usein joudumme kuitenkin toteamaan, että "omaperäisellä" elämäntyylillään ihminen voi tuon rajan kyllä roimasti alittaa...

Natsien keskitysleirillä surmatun teologin Dietrich Bonhoefferin, virsikirjamme virren 600 kirjoittajan, mukaan Elämän tarkoitus on rakkaudessa kasvaminen ja valmistautuminen iankaikkista elämää varten. Tuo ajatus on minulle rakas. Hautajaisissa olen käyttänyt sitä kerran jos toisenkin.

Matkalaukut valmiina. Suunta selvillä. Mieli korkealla.

30. paastopäivä: IHMINEN PIILOSSA, JUMALA ETSII!

2009-03-26T01:07:00.000-07:00

Hyvä lukija.

Nyt esillä olevat tekstit ovat paastoon liittyviä ja paastoamisesta inspiraationsa saaneita ajatuksiani, mietteitäni, Ahaa-elämyksiäni. Jaan ne mielelläni kanssasi.

Kyse ei siis ole mielipiteistä tai saarnaamisesta. Mielipiteillä tarkoitan jonkinlaista jääräpäistä, ehdottomasti lukkoonlyötyä perusasennetta joitakin asioita kohtaan tyyliin: Jos minun mielipiteeni ja tosiasiat ovat ristiriidassa keskenään, niin sen pahempi tosiasioille! Saarnaamisen perusidea taas on: Hoc dixit Domini, näin sanoo Herra. Siinä ei siis ole edes sijaa ihmisten mielipiteille. "Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne", sanoo - arvatkaahan, kuka?

Olen tuonut esiin joitakin lempiajatuksiani, siis sellaisia, joihin palaan mielelläni yhä uudelleen ja jotka antavat minulle voimaa kestää. Useimmat tässä esitetyt ajatukset ovat kuitenkin niin tuoreita, että ensi kertaa laitan niitä mihinkään esille. Ne ovat vapaasti jatkojalostettavissa. Tarkoitan kehittäjillä itseäni ja lukijoitani. Tähän mennessä yksi ainoa lukija, Erik Tuntematon, on suostunut kulkemaan kanssani tätä paastomatkaa. Mutta tästä voisi todeta, ettei se määrä, vaan se laatu...

Nykyään puhutaan paljon avautumisesta. Usein kyse on jonkun pikkujulkkiksen sanomisista ja tekemisistä. Näitä "tietoja" keltainen lehdistö lypsää julkimoilta kuin liukuhihnalta.

Itse käytän avautumis-termiä toisella tavalla. Kyse on avautumisesta Jumalan todellisuudelle. Usein puhutaan siitä, miten Jumalaa tulee etsiä. Ei Jumala kuitenkaan kateissa ole, vaan me ihmiset, me olemme usein aivan pihalla, hukassa, eksyksissä. Jumala on aina läsnä ja lähellä, riippumatta siitä, koemmeko me niin vai emme.

Jumala etsii meitä. Meidän tehtävämme on tulla löydetyksi. Tämän tähden ihmisen tulee avautua, suorastaan antautua: Nyt en tee mitään, nyt en halua mitään, nyt en kaipaa mitään, nyt en toivo mitään. Kaikki aistit ovat avoinna, mieli on avoinna. Olen rentoutunut, silti samaan aikaan valpas.

Luovuttuani kaikesta vastarinnastani Jumalaa kohtaan lakkaan taistelemasta hänen tahtoaan vastaan, sanomasta EI. Mietiskellessäni näitä asioita tunnen syvää kehotusta toistaa yhä uudelleen: KYLLÄ, Isä! Mitään tämän syvempää ja mielekkäämpää en voi sanoa Jumalalleni.

Herra.
Suo minun olla
sinun yhteydessäsi.
Siinä kaikki,
mitä tarvitsen
aikaa ja ikuisuutta varten.

29. paastopäivä: KUOLEMAN MUISTAMISESTA

2009-03-25T11:28:00.000-07:00

Memento mori.
Muista kuolemaasi.

Elämä on kuin heprealainen kirja.
Sitä luetaan
meikäläisittäin katsottuna
lopusta alkuun.

Loppu hyvä, kaikki hyvin.

Minulla oli lapsena
tapana lukea ensimmäiseksi
kirjan loppu.
Jos se oli hyvä, aloin lukea alusta.
Jos loppu oli mielestäni huono, kirja jäi lukematta.

Autuas loppu. Hyvä loppu.
Miksi meidän pitäisi kuolemaamme meditoida?

Keskiajalla opetettiin,
että ihmisen pitäisi käyttää yksi tunti päivästä
kuoleman mietiskelyyn.
Kun pidämme kuoleman tosiasian mielessämme,
ikään kuin olennaisena osana elämäämme,
opimme käyttämään jäljellä olevan elinaikamme
paremmin.

Paremmin?

Palvellaksemme Jumalaa uskossa ja
lähimmäisiämme rakkaudessa!

Työni puolesta olen tottunut hautajaisiin,
ne eivät minua pelota.
Mutta itse kuolemaan ja kuolemiseen
en ole tottunut, siitä ei ole tullut rutiinia.

Ja sittenkin:
Monta kertaa vanhenemista,
heikkenemistä,
hidasta hiipumista
on katkerampaa katsella
kuin kuolemaa silmästä silmään.

Nuorempana saatoin kuvitella itseni
korvaamattomaksi.
Enää en ajattele niin.
En ole pitkään aikaan ajatellut siten.

Piiri pieni pyörii
hyvin
ilman minuakin,
vaikka en enää olisikaan
työpaikallani
tai muulla vartiopaikallani
koko ajan asioista huolehtimassa.

Niinpä niin:
HUOLEHTIMASSA.
Siis hosumassa ja hätäilemässä.

Sadan vuoden päästä kaikki on ihan toisin.

Aikanaan koko maapallokin
kaikkine ihmisten aikaansaannoksineen
tuhoutuu.
Eipä kannattane katoavaisista asioista
niin hirveästi huolehtia?
Kullekin päivälle riittää
oma murheensa.

On hyvä muistaa
taivaan lintuja!

Kuoleman muistaminen
irrottaa meidät
tämän maailman
tekotärkeistä puuhasteluista.

Kisko sinäkin ajatuksesi irti
maanpäällisistä
päästäksesi ajattelemaan
olennaisia
eli ikuisia ajatuksia.

28. paastopäivä: JOKA AAMU ON PUURO UUS!

2009-03-24T01:59:00.001-07:00

Neljään viikkoon en ole mässyttänyt karkkia. Eilen jätin kaiken makean syömisen pois. Mutta olen minä sentään jotakin mässyttänyt, ja vieläpä aivan jokaikisenä paastopäivän aamuna. Kyse on aamupuurosta.

Ennen saatoin leikkisästi sanoa, että olen puuron ystävä eikä minulla ole tapana syödä ystäviäni. Nyt, kun minusta on tullut puuron vihollinen, lapioin sitä leipäläpeeni suurella ruokahalulla, jos tällainen svetisistinen ilmaisu sallitaan.

LEIPÄLÄPI! Niinpä niin. Toki LeipäPapilla leipäläpi on! Eli siis suu. Ja puuron LISÄKSI tuosta lävestä hulahtaa läpi AINA myös kaksi makkaravoileipäpalasta. Vaimo ja tytär siitä jurnuttavat, että liikaa kaloreita, liikaa kaloreita, kyllä pelkkä puuro riittää, kyllä pelkkä puuro riittää.

Eikä riitä. LEIPÄ miehen tiellä pitää! Minulla on ihan vanhanmalliset ravintosuositukset mielessäni. Ne lienevät samalta ajalta kuin slogan: "Aamulla ja illalla / harjaan hampaat huolella. /Puhtaat hampaat / raikas suu / HammasPeikko lannistuu!" Ja niiden ohjeitten mukaan AAMUATERIA ON PÄIVÄN TÄRKEIN ATERIA. AAMEN. ( Aamen tässä yhteydessä on kirjoittajan oma vahvistus kyseiselle uskontunnustukselle).

Leipäpappi-sanalla on kolkko kaiku. Se viitannee tyyppiin, joka on valinnut uransa vain oman henkensä pitimiksi eikä juurikaan innostu käsitteestä Sielujen pelastus. Ehkä hänestä kuitenkin on ihan lystiä pukeutua papiksi ja olla huijarisaarnaaja. Viran puolesta hän heittää ulkokohtaisesti keikkaa, koska muuten ei tipu liksaa.

Kielenvastaisesti minä kirjoitan isolla Leivän ja Papin, sillä kyse on arvonimestä: LeipäPappi. Voisin ihan hyvin kuvitella jakavani köyhille ihmisille leipää jossakin leipäjonossa. Se ei kuitenkaan ole varsinainen kutsumukseni. Jakamani leipä on Elämän Leipää, Jumalan Sanaa. Mutta leipäpappikin olen sikäli, että saan leipäni toimimalla Jumalan Valtakunnan agenttina.

Kolme vuosikymmentä saarnattuani en koe saarnanneeni itseäni tyhjiin. Nykyään vain nautin enemmän saarnantekoprosessista kuin itse saarnaamisesta. Tätä nykyä koen messun huippukohdaksi ehtoollisen jakamisen. Eritoten leivän jakamisen.

Heikkoina hetkinäni olen pohtinut, joko minun tulisi jatkaa matkaani ja tehdä jotakin aivan muuta. Sitten seison taas alttarilla ja näen, miten seurakuntalaiset tulevat lähemmäksi, polvistuvat alttarin ääreen, painavat päänsä alas, ristivät kätensä ja jäävät odottamaan. Joku näyttää hymyilevän ylimaallisen onnellisena, jonkun silmäkulma on kostunut. Valtaosa joukosta on hyvin keskittynyttä. Siinä he ovat, osa minulle tuntemattomia, suuri osa eri yhteyksistä tuttuja. Kaikki siinä Herraansa kohtaamassa.

On kai aivan tarpeetonta sanoa, että tilanne on liikuttava. Joka kerran sydämeni sulaa näitten ihmisten edessä ja Kristuksen silmien alla. Olen kuulevinani äänen, joka sanoo minulle: Hannu, sinun paikkasi on tässä, näitten ihmisten paimenena.

Näin kuluu vuosi toisensa jälkeen, vuosikymmenetkin. Olen tässä, vielä tässä. Olenko tässä loppuun asti, Herra? Kerro minulle, osoita tiesi, jota minun pitää kulkea!

Joka aamu on puuro uus.
Hannu huttua keittää,
mielellänsä kielellänsä hämmentää,
antaa tuolle, antaa tuolle, antaa tuolle...

LUKIJAT: NYT PITÄISI KOMMENTOINNIN ONNISTUA ILMAN REKISTERÖINTIÄ! KOKEILKAAHAN!

2009-03-23T12:17:00.000-07:00

Niinhän siinä tietysti kävi, että omasta syystäni, omasta suuresta syystäni johtuen vain kaksi ihmistä on kommentoinut tekstejäni. He ovat urheasti viitsineet rekisteröityä.

Myönnän mokanneeni !

Mutta nyt pitäisi tilanteen muuttua.

Eli, ystävät ja kylän miehet:
NYT KESKUSTELEMAAN, HURAA!!!
Iskekää säälittä kiinni myös vanhoihin juttuihin...
:-)

27. paastopäivä: OMAN SÄDEKEHÄN KIILLOTUSTA

2009-03-23T04:03:00.000-07:00

VAROITUKSEN SANA: Alla olevaa tekstiä ei ole tarkoitettu heikkohermoisille,
mutta kylläkin huonovatsaisille!!!

Eilisessä tekstissäni himmensin Marian sädekehää. Tänään on Lutherin vuoro.

Lutherin yhteydessä puhutaan ns. Tornikokemuksesta. Se oli hetki, jolloin monella tavalla vaivattu mies valaistui. Hän ymmärsi: Pelastus tulee yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Me tiedämme, että Lutherilla oli huono vatsa. Niinpä hän vietti suhteellisen pitkiä aikoja huussissa. Lukienkin, kenties? Sekä tyylitajun että hygienian kannalta katsottuna on tietysti viisaampaa puhua tornikokemuksesta kuin esim. vessakokemuksesta, vaikka hyyskät monta kertaa ovat niitä ainoita paikkoja, joissa ihminen tänä päivänä saa olla hetken rauhassa. Miksi tämä sama ei siis koskisi aivan yhtä hyvin myös keskiaikaa?

En tässä vähättele Lutherin oivallusta millään tavalla, olenhan itsekin luterilainen, mitä nyt vähän jään mietiskelemään Ahaa-elämyksen tapahtumapaikkaa. Haluan lähinnä laulaa Oodin Hotelli Helpotukselle, joka on tärkeä paikka meille kaikille. Ajatelkaahan, mitä kaikkea rekvisiittaa ihmiset kokoavat seurakseen käydessään Siellä, Missä Keisaritkin Käyvät yksin: Leluja, kirjoja, lehtiä, radioita, kännyköitä, peilejä, hajusteita, kynttilöitä. Landella Puuceitten seinät on vuorattu lehdistä leikatuin kuvin ja kartoin, parhaissa paikoissa on mukavuuslaitoksen varusteena jopa lämmitettävä istuinrengas...

Asian käsittelyä olisi voinut jatkaa pitempäänkin, onhan kyse aivan luonnollisesta ja arkisesta askareesta, mutta jääköön tällä haavaa tähän. Sen sijaan tahdon kertoa sinulle, rakas blogini, että minullakin oli eilen varsinainen tornikokemus. Mutta kun en silloin sattunut olemaan omassa tornissani - eli kotonani entisessä lastenhuoneessa, nykyisessä kotitoimistossani - en voi kutsua kokemustani tällä nimellä. Nyt lukija aavistelee, että olin vissiin veskissä, mutta siinä lukija erehtyy. Olin näet kuntosalin pukuhuoneessa.

Olin ollut ohjatulla Power-tunnilla, jossa nostellaan hiki hatussa rautaa. Ne tunnit ovat kuin armeijan sulkeiset: Tanko pura ja kokoa, lisää painoa, vähennä painoa, työnnä, kierrä, käännä ja väännä. Ja vielä vähän, hyvin menee...

Istuin saunan jälkeen pukuhuoneen penkillä nauttien palautumisjuomaa. Äkkiä kaikki melu ympäriltäni hälveni, jokin kaakeleitakin kirkkaampi valkoinen ympäröi minut, mieleni ei harhaillut vaan oli aivan levollinen. Hyvänolontunne lisääntyi entisestään. Ajattelin perhettäni, läheisiäni, työtäni, elämääni. Kaikessa sama rauha ja levollisuus: Jumala on läsnä. Tuli moikkaamaan minua sinne pukuhuoneeseen - tai ties missä me silloin hetken aikaa olimme, vaikka / kun minä en aamulla mennyt moikkaamaan häntä kirkkoon.

Levollisessa, läsnäolevassa, haltioituneessakin kokemuksessani oli jotakin samaa kuin Jörg Zinkillä, kun hän rukoili:

Ei minun tarvitse puhua, että kuulisit,
ei luetella, mitä minulta puuttuu,
ei muistuttaa sinua eikä kertoa,
mitä maailmassa tapahtuu
ja mihin tarvitsemme apuasi.

En tahdo paeta enkä karttaa ihmisiä,
en vihata melua enkä rauhattomuutta.
Mutta tahdon ottaa ne mukaani hiljaisuuteen
ja olla valmiina sinua varten.

26. paastopäivä: IHMINEN ON NOLLA, JEESUS ON YKKÖNEN!

2009-03-22T09:48:00.000-07:00

"En tiedä koko Raamatusta mitään muuta kohtaa, joka niin hyvin sopisi tähän kuin tämän korkeasti siunatun Jumalan äidin pyhän laulun, joka on kaikkien niiden, jotka tahtovat hyvin hallita ja olla hyviä ja viisaita herroja, hyvä opetella ja muistaa. Hän laulaa siinä toden totta kaikkein suloisimmin Jumalan pelosta ja siitä, millainen Herra hän on, varsinkin millaisia tekoja hän on tehnyt sekä ylhäisten että alhaisten keskuudessa. Kuunnelkoon joku toinen huoraansa, joka laulaa maallista laulua; tätä siveää neitsyttä kuuntelee halukkaasti ruhtinas ja herra, jolle hän laulaa hengellisen, puhtaan, hyödyllisen laulun".

Kukas se tässä mahtaa olla äänessä? Otetaan vielä toinen näyte:

"Se ei ole myöskään huono tapa, että tätä laulua lauletaan kaikissa kirkoissa joka päivä vesperissä, lisäksi erittäin sopivasti ennen muita lauluja. Tämä suloinen Jumalan äiti suokoon minulle sellaisen hengen, että se voisi selittää tämän hänen laulunsa hyödyllisesti ja perusteellisesti, niin että Teidän Ruhtinaallinen Korkeutenne ja me kaikki saisimme siitä ymmärrystä ja taitoa elää nuhteettomasti ja sitten iankaikkisesa elämässä ylistää ja laula tätä ikuista Kiitosvirttä: siihen auttakoon meitä Jumala. Amen".

Näin kirjoittaa korkea-arvoiselle ja jalosukuiselle ruhtinaalle ja herralle, Herra Johann Friedrichille, Saksin Herttualle, Thûringenin Maakreiville ja Meissenin Rajakreiville, Armolliselle Herralleen ja Suojelijalleen Marian kiitosvirren (Magnificat) esipuheessa - TT Martti Luther!

Ensimmäinen Marianpäivänsaarnani oli kolme vuosikymmentä sitten pienoinen katastrofi. Olin omasta mielestäni keksinyt hyvän havaintoesimerkin puheeseeni: Meillä on tapana nähdä jonkinlainen sädekehä arvostamiemme ihmisten pään päällä. Mutta kun Jumala katsoo alas korkeuksistaan, hän näkee vain nollan! Satikutia tuosta oivalluksesta tuli niin seurakuntalaisilta kuin työtovereiltakin...

Lainaan Lutheria: "Ollakseen kelvollinen Jumalan äidiksi Marian täytyi olla nainen, neitsyt ja Juudan sukuun kuuluva sekä uskoa enkelin sanoma. Hänen täytyi olla sellainen kuin Sanassa oli hänestä sanottu. Aivan niin kuin puulla ei ollut muuta ansiota eikä arvoa kuin että se kelpasi ristiksi ja että Jumala oli sen siihen määrännyt, niin ei Mariakaan ollut millään muulla tavoin tämän äitiyden arvoinen kuin että hän oli siihen kelvollinen ja määrätty".

Marian palvonnan Luther kieltää tomerasti: "...on todellakin tarpeen asettaa jokin raja, ettei mentäisi liian pitkälle, kuten nimitettäessä häntä taivaan kuningattareksi. Se on kylläkin totta, mutta hän ei silti ole jumalatar, joka voisi antaa jotakin tai auttaa, niin kuin monet arvelevat rukoillen häntä enemmän kuin Jumalaa ja turvautuen häneen. Hän ei anna mitään, vaan yksin Jumala".

Ota tämänpäiväiseksi pohdiskelutekstiksesi tämä Lutherin sana: "Katso,
Jumalan ensimmäinen armotyö on, että
hän antaa laupeutensa kaikille,
jotka mielellään luopuvat
omasta mielipiteestään,
oikeudestaan,
viisaudestaan ja
kaikista henkisistä lahjoista ja
pysyvät vapaaehtoisesti hengessään köyhinä".

Nolla tarkoittaa: Ei mitään. Kerro minulle, lukijani, mikä teki Sädekehä versus nolla -ajatuksestani niin epäkelvon, että ihmiset siitä loukkaantuivat? Tomua ja tuhkaa me olemme kaikki ihmiset, koko sakki: Maasta otettuja, maahan jälleen palaavia.

Maan tomu viittaa siihen, että meidät ihmiset on rakennettu suhteellisen halvoista raaka-aineista. Siinä ei siis ole paljon kehumista kellään! Ilman Jumalan meihin puhaltamaa henkeä me jäisimme sinne maan rakoon lopullisesti. Mutta nytpä Jumala onkin päättänyt kutsua sielumme luokseen. Emmekä me minään henkinä taivaalla haahuile, vaan meillä on taivaassa jonkinlainen kirkastettu ruumis: Silloin emme ole enää köyhiä sen enempää kuin kipeitäkään, mutta silti meidän persoonamme on jotenkin kuviossa mukana niin, että me tunnistamme niin itsemme kuin toinen toisemmekin.

Kliffaa, hei!
:-)

25. paastopäivä: AIKAMME KUOLEMANSYNNIT

2009-03-21T14:45:00.000-07:00

Olen aina pitänyt Olli Valtosen tavasta käsitellä teologisia kysymyksiä. Hänen kirjansa ovat kiinnostavia, samoin hänen tekstinsä Askel-lehdessä. Uusin A-juttu on saanut otsikon Pimeyden kiusaus. Referoin tässä joitakin ydinajatuksia lukijalle(kin) pohdiskeltavaksi:

- Elämään kuuluu sekä ilahduttava että kauhea. Mutta me haluaisimme, että meidän elämäämme kuuluisi vain se ilahduttava. Kun elämään kuuluva kauheus saapuu, me lamaannumme. Eihän tässä näin pitänyt käydä. herrajumala, maailmahan on sysipimeä. Siksi maailmamme on täynnä ihmisiä, jotka eivät enää jaksa uskoa hyvyyteen.

- Maailman negatiivisuus, epäoikeudenmukaisuus ja kaikki kauhea on synnyttänyt uuden maailmankatsomuksen: nihilismin maailmankatsomuksen. Siinä hyvyys on kadotettu. Oleminen on tyhjä ja mieletön. Elämän ilahduttavuus ja rakastettavuus on vaakalaudalla.

- Usko hyvyyteen ja rakkauteen tuntuvat huonojen uutisten maailmassa epärehelliseltä. Yhä useampi sanoo, että on vaikea uskoa Jumalan rakkauteen kaiken kaaoksen keskellä.

- Pimeys on salakavalasti voittamassa tilaa valolta. Pimeyden kiusaus kuiskuttaa: Hyvyys on petosta, harhaa.

- Meidän aikamme kuolemansynnit ovat nihilismi (arvojen kieltäminen) ja kyynisyys (välinpitämättömyys ja kylmyys). Me kristityt emme saa antaa periksi sellaiselle, mikä laimentaa, latistaa ja pimittää oikeaa kuvaa Jumalasta. Jos menettää uskonsa hyvyyteen ja rakkauteen, kadottaa samalla elämältään pohjan. Silloin jäljellä on vain ei-minkään kokemus ja kuolema.

- Kumarrammeko me pimeyttä vai valoa, kuolemaa vai elämää? Kaikkien ihmisten elämään kuuluu oma pimeyden hetkensä. Mutta kilvoittelu on sitä, ettei anna sen viedä mukanaan!

- Miksi hyvyyteen ja rakkauteen uskovan pitää aina perustella näkemyksensä, mutta pimeyden vaihtoehdon kannattajan ei?

- Sekä hyvyys että pahuus ovat mysteereitä. Paha on selittämätön. Kärsimys on selittämätön. Ja ne pysyvät salaisuuksina. Mutta jos Jumalan salaisuus katoaa - ihmisen salaisuus häviää samalla.

- Professori Tuomo Mannermaan sanoin: "Uskon harjoittaminen on sitä, että vaikka maailma sataisi perkeleitä - itse ei koskaan luopuisi siitä, että hyvyyttä on!"

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Nyt olen blogannut neljä viikkoa putkeen, kolme vielä jäljellä. Makeispaasto on pitänyt hyvin. Huomenna tulee haastetta lisää, kun KAIKKI makea on tarkoitus jättää pois.

Olen saanut lukijoiltani viestejä, että kommentointi on todellakin tehty ihan hirveänkauheankamalan vaikeaksi. Tarvitaan tunnuksia ja kirjautumisia ja...
Kukahan osaisi neuvoa minua tässä jutussa? Haluaisin ihan oikeasti päästä keskustelemaan näistä asioista toisten kanssa.

Missä olet, Erik? Tule apuun!

24. paastopäivä: JUMALASUHDE LAUTASELLA

2009-03-20T02:38:00.000-07:00

Vantaan seurakuntien lehdessä Vantaan Laurissa (nro 8) haastateltiin FT Anne Puurosta, joka on kulttuurintutkija. Ohessa keskeisiä poimintoja Jumalasuhde lautasella-jutusta:

Terveysuskonnosta: Osa terveysuskontoa on laihdutuspuhe, jota varsinkin naistenlehdet harrastavat ja ruokkivat. Normiruumis - siis sellainen, jota jokaisen tulisi tavoitella - on laiha. Jos joku ei sellaista omista eikä edes avoimesti tunnu sellaista tavoittelevan eli ei laihduta tai harrasta aktiivisesti liikuntaa, hän on terveysuskonnon harjoittajien silmissä kuriton. Ylipainon ajatellaan kertovan tahdonvoiman ja itsekurin puutteesta.

Suorittamisesta: Kunnon ihminen on suorittava ja menestyvä. Ja menestys on kytköksissä laihaan ja trimmattuun kauneusihanteeseen. "Löysät pois" kuvaa hyvin sitä, mitä tavoitellaan niin ruumiinkulttuurin kuin työelämän tasolla.

Marttyyriudesta: Keskiajan naismystikoilla ja nykyajan anorektikoilla yhteistä on itsen rankaiseminen. Sen merkitys on kuitenkin ihan erilainen. Mystikot pyrkivät askeesilla yhteyteen Jumalan kanssa. Ruumista halveksimalla saavutettiin siis ihanteena ollut henkinen yhteys. Nykypäivän anorektikoilla on aivan eri ihanteet.

Herkuttelusta: Jos nykyään herkutellaan, se on täytynyt jotenkin ansaita tai se täytyy myöhemmin katuen kuluttaa pois. Keskiajan ihmiselle paastonjälkeinen herkuttelu oli kiitosta: Jumala on ollut hyvä ja antanut runsaasti. Uskoa siis elettiin todeksi myös pitopöydässä.

Lopuksi Puuronen kantaa syystäkin huolta nykysuomalaisten ruokailutottumuksista: Nykyperheen ruokapöydästä tuntuu kadonneen niin kiitollisuus, ruuan arvostus kuin yhteisöllisyyskin.

Viisaita sanoja, vai mitä? Terveysuskonto on mitä totisinta totta tänä päivänä, fanaattisimmassa muodossaan se ilmenee suoranaisena terveysterrorina. Anoreksian ohella bulimia on myös iso ongelma, josta anorektikoita tutkinut Puuronen olisi toki voinut mainita.

Jo lapsena opin, että 11. käsky kuuluu: Älä syö yksin! Tuolloin tarkoitettiin sitä, että jos minulla oli vaikkapa pieni karamelliaski, niin minun piti tarjota siitä myös muille. Vanhempana olen huomannut, miten sosiaalinen tapahtuma yhdessä ruokaileminen todella on. Juuri SYÖMÄÄNHÄN me ystävien kanssa kokoonnumme. Viisautta on afrikkalainen sanaonta, jonka mukaan yksinään syövä ihminen ei saa vatsaansa koskaan täyteen. Eipä tietenkään, kun ei voi syödä itseään paremmassa seurassa!

Niin siunattu asia kuin mikroaaltouuni olikin, niin - ainakin minun mielestäni - se tuhosi lopullisesti käsitteen Perheen yhteinen ruokahetki. On aivan liian helppoa mikrota itselleen oma annos milloin vain. Harvoin kuuluu enää lapsuudestani niin tuttu kutsu:"Syöööömäääään, ruoka on jo pöydässä!"

PS: Samalla sivulla kainalojuttuna oli Kieltoja ja paastoja-otsakkeen alla vertailu kristinuskon, juutalaisuuden, islamin ja hindulaisuuden uskonnollisista ruokailutavoista.

23. paastopäivä: MUUTOS ON VÄLTTÄMÄTÖN!

2009-03-19T11:18:00.000-07:00

Tänään ilmestyneen Kotimaa-lehden yleisönosastossa Ulf Särs kirjoitti kestävän elämäntavan yhteisöistä. Hän muistutti siitä, mitä milanolainen piispa Ambrosius jo 300-luvulla sanoi: "Maa ei tunne rikkaita, vain köyhiä, joita se ruokkii. Kun annamme köyhälle, emme anna omastamme, vaan annamme hänelle takaisin osan siitä, mitä hänelle kuuluu."

"Alkukirkon askeettien tärkeimpiä tavoitteita oli paeta ympäröivän yhteiskunnan ahneutta. Siksi paasto oli heille tärkeä. Yhteiskuntamme kulutus- ja kasvukulttuuri on niin vahva kollektiivinen synti, että yksityisen ihmisen pitäisi olla melkein pyhimys, jotta pystyisi irtautumaan siitä. Jokainen voi silti ottaa pieniä askeleita, kuten Reilu kauppa, kasvissyönti tai kierrätys."

Lopuksi Särs peräänkuuluttaa seurakuntiin muodostettavia yksinkertaisen, solidaarisen ja ekologisesti kestäviä elämäntavan yhteisöjä. Poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi rikkaiden tulisi näyttää esimerkkiä vähentämällä kulutusta.

Kyse ei ole mistään seitsemän viikon pituisesta köyhäilyharjoituksesta, vaan välttämättömästä elämäntapojen muutoksesta. Emme saa kuluttaa yli luonnon kestokyvyn emmekä saa kuluttaa liian suurta osaa ihmiskunnan varoista.

LeipäPappina minua aina vain jaksaa puhutella Jeesuksen opetus yhteisestä leivästä Isä meidän-rukouksessa: Kuvitellaan, että koko maailmalle on annettu yksi ainoa leipä yhteisesti. Silti me rikkaat 1/3 maailman väestöstä syömme leivän, 1/3 saa murut ja 1/3 jää ilman. Suuret kansainvaellukset lienevät vielä edessäpäin, kun osattomat saavat kuulla, että kaikkialla maapallolla ihmiset eivät joudukaan menemään nukkumaan tyhjin vatsoin. He tulevat vaatimaan meiltä: "Antakaa meillekin sitä yhteistä jokapäiväistä leipäämme!"

Eräässä Sacri Ludi-kirkkodraamaryhmän esittämässä näytelmässä on vaikuttava kohtaus, jossa rikkaat yrittävät tehdä jotakin kolmannen maailman köyhien hyväksi. Yksi näyttelijöistä nousee tuolille, laittaa kätensä äänitorveksi suunsa eteen ja huutaa kaukaisuuteen: "Veljet, me AJATTELEMME teitä!"

22. paastopäivä: KAIKKI TAI EI MITÄÄN!

2009-03-18T03:49:00.000-07:00

Kuten blogin alussa kerroin, sain käsiini Sakari Lehmuskallion 20 vuotta sitten toimittaman kirjasen Seitsemän vapaata viikkoa. Opuksen alaotsikko kuuluu: Mahdollisuus paastonajaksi.

Tässä ei tarkoiteta seitsemän viikon loma-aikaa, mikä sinänsä olisi ihan mielenkiintoinen kokemus sekin. Saksalaisen esikuvan mukaan kyse on ajatuksesta "Sieben Wochen Ohne". Vaan käännäpä tuo sananmukaisesti suomeksi (7 viikkoa ilman), niin ihmisethän kuvittelisivat, että kyse on vain ja ainoastaan pakkoon perustuvasta selibaattilupauksesta.

Lehmuskallio kertoo itse, että hänen tarkoituksenaan oli v. 1988 hoitaa suuri paasto siten, että hän kulkisi työmatkat auton sijasta julkisilla kulkuvälineillä ja jättäisi karamellien mussutuksen väliin.

Itselläni ei ole autoa, joten julkinen liikenne on ainoa kyseeseen tuleva mahdollisuuteni työmatkailuun. Ja hyvä niin. Mutta karkkinälässä Lehmuskallio tuntuu peitonneen meikäläisen mennen tullen. Hän todistaa itse:

"Kerroin parissa paikassa, mitä on meneillään. Makeisista minua pilkattiin. Iso mies ja tuollaisen helpon ja naurettavan asian oli listaan laittanut. Eivät tienneet, mitä makeiset minulle ovat. Saatoin työntää niitä kädet tahmassa suun täyteen, suklaata ja lakritsia, erityisesti englantilaisia lakritsikonvehteja, lontoonrakeita, suklaakonvehteja, tummaa suklaata, pähkinäsuklaata, vaaleaa suklaata, niin että vatsa venyi ja olo oli kuin sokerihumalassa ja ainakin huonohuonohuono omatunto paljosta karkinsyömisestä. Kaapissa oli aina pieni varasto, joskus isokin. Itse asiassa pystyin aika hyvin olemaan ilman. En syönyt koko aikana yhtään makeista. Mutta jäätelöä - sehän ei ole makeinen. Isoja, hillolla katettuja annoksia. Ymmärrän hyvin, että tämä oli laillista kiertoa: makean nälkääni en saanut voitettua. En pystynyt. Oli liian helppo antaa kiertotyielle periksi."

Näin siis todisti veli Lehmuskallio.

Minä olin juuri hankkinut oman varaston lakuja, kun tytär ehdotti namilakkoa. Makuuhuoneen komeroon jemmasin aarteeni, kokonaisen laatikollisen (siis 2,2 kg) lakuremmejä. Minun oli tarkoitus laskiaistiistaina viedä ne mukanani Ressuun ja jaella ne kaikki pois vastaantuleville opettajille ja oppilaille. Tuon aamun lähdöstä tuli kuitenkin niin vauhdikas, että muistin lakut vasta kun näin junan jo tulevan.

Kenellekään en sitten hiiskunut lakuista. Pyhästi olin päättänyt, että niihin en koske koko paaston aikana. Enkä ole koskenutkaan. Etenkään, kun vaimo löysi jemmani ja piilotti aarteen uudelleen jonnekin. Se oli sinänsä ihan hyvä asia, mutta kun minä yhä tunnen lakun tuoksun iltaisin makkarissa. Kerran olin tunnistavinani tuoksun jopa kylpyhuoneessa tuuletusventtiilin alla.

Ovatko aistini herkistyneet vai kiusaako minua vain oma himoni?

Lehmuskallion todistus oli kuitenkin sen verran koskettava, että minun on siitä otettava opikseni. Ja samalla tunnustettava, että tyttäreni oli oikeassa: Taistelussa makeanhimoa vastaan ei saa antaa itselleen myönnytyksiä. Tulevana viikonloppuna on vielä elettävä viran puolesta makeaa juhlaelämää, mutta sitten tukitaan loputkin kiertotiet:
Ei mitään makeaa tälle papille ennen pääsiäistä. Upeaa olisi, jos ei sen jälkeenkään. Tai ainakin vähemmässä määrin. Mutta mennään nyt päivä kerrallaan...

21. paastopäivä: MUISTA, IHMINEN!

2009-03-17T10:55:00.000-07:00

Ns. Hollantilainen katekismus käsittelee helppotajuisesti katolisen kirkon oppia. Ekumenian nimissä lainaamme ko. tiiliskiviopuksesta muutaman - yllätys, yllätys! - paastoa koskevan kappaleen:

"Paaston aika alkaa ns. tuhkakeskiviikkona. Ennen messua piirretään jokaisen otsaan tuhkaristi ja sanotaan samalla: "Muista, ihminen, että olet tomua ja tomuksi olet jälleen tuleva". Tämän ainoan kerran liturgia ei puhuttele uskovia veljiksi eikä heidän omalla nimellään, vaan sanoo: ihminen.

Nämä paratiisista karkottamisen sanat panevat jokaisen kasvokkain omaan viheliäisyytensä kanssa. Tuhkaristi on syvällisen totuuden merkki. Älä jätä sitä huomiotta! Seuraavien kuuden viikon aikana meitä kehotetaan olemaan rehellisiä itseämme kohtaan, ei unohtamaan, vaan tutkimaan itseämme, palauttamaan mieleemme: Muista, ihminen!

Samalla meitä tänä aikana kutsutaan uudestaan hyvittämään, kääntymään, tekemään parannus ja puolustamaan sisäistä vapauttamme kaikkea vastaan, mikä estää meitä palvelemasta ja rakastamasta."

Hollantilaiskatkismus on julkaistu alunperin v. 1966 ja käännetty suomeksi 10 vuotta myöhemmin. Hyvittämisajatusta lukuun ottamatta tämä teksti voisi olla kuin suoraan suomalaisesta nykykatekismuksesta. Tuhkaristikin on jo melko yleisesti käytössä.

Ja toden totta: Tuhkaristi on todella vaikuttava nollauskokemus. Itse ollen kokenut sen vain kerran, Kallion kirkossa.

Millä perusteella joku voi pitää itseään toisia tärkeämpänä ja merkittävämpänä? Rahan, menestyksen, aseman, vaikutusvallan perusteella? Höpönlöpö! Jumalan kuva löytyy niin siivoojasta kuin johtajastakin, pultsarista siinä kuin piispastakin. Eikä pidä unohtaa lasta, vanhusta saati vammaistakaan. Tai pappia, lukkaria, talonpoikaa, kupparia, rikasta tai varsinkaan rakasta.

Onko elämässä kerskumisen varaa kellään?

Opiskeluaikoinani löysin jostakin Paul Tillich-nimisen teologin olemassaolon rajallisuudesta kertovan määritelmän, jonka äärelle olen palannut tuon tuostakin:

"Ahdistus on äärellisen tiedostamista. Ihminen on aina, tietäen tai tietämättään, ahdistunut siksi, että hänen on kuoltava. Ei-oleminen on joka hetki läsnä hänen olemassaolossaan. Olemassaolon epävarmuus uhkaa häntä joka puolelta. Kärsimys, onnettomuudet, sairaus, yhteyden katkeaminen luontoon ja ihmisiin, yksinäisyys, turvattomuus, heikkous ja erehtyminen ovat aina lähellä. Lopulta kuoleman pelko muuttuu kuoleman todellisuudeksi. Kaikki tämä ihmisen on kestettävä ja hän jaksaa vain jumalallisen voiman avulla, joka on voittanut ei-olemisen ikuisiksi ajoiksi."

Ihminen.
Syntinen ja vanhurskas.
Maan matonen ja lähes jumalolento.

Revi siitä sitten huumoria...
Tai kersku...

Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!

20. paastopäivä: USKONVARMUUS VAI TOIVO?

2009-03-16T00:46:00.000-07:00

"Paasto on pidättäytymistä asioista, jotka itsessään ovat luvallisia, hengellisen kasvun tai tehokkaamman Jumalan palvelemisen saavuttamiseksi". (Philip Brooks)

"Paasto on kieltäytymistä kaikesta, mikä estää rukousta". (Andrew Bonar)

"Rukous on se käsi, jolla tartumme näkymättömään. Paasto on käsi, jolla irrotamme sidonnaisuutemme näkyvään". (Andrew Murray)

Helluntaiherätyksen nettisivuilla (www.netmission.fi/fi/etusivu/?id=2 ) opetetaan, että

Paaston päämäärä on uskonvarmuus

"Usko on suurempaa kuin rukous tai paasto. Rukous ja paasto tarvitsevat uskoa, mutta usko ei enää tarvitse rukousta ja paastoa. Usko on päämäärä, rukous ja paasto vain välineitä siihen pääsemiseksi. Uskolla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että minulla on varmuus, että Jumala on kuullut minua ja minulla on jo se, mitä olen anonut - tai vielä enemmän Todellinen raamatullinen usko voi kohdistua vai Jumalan Sanaan ja tämän Sanan ilmoittamaan Jumalaan. Jumalasuhde on aina kaksipuolinen: me puhumme Jumalalle ja Jumala puhuu meille. Ylivainion Niilo sanoi, että "tehokkain tapa avata vaikkuuntuneet korvat Jumalan äänelle on paasto". Kyse on juuri siitä, että ruumiillisen tilan heikennyttyä paastossa hengellämme on ylivoima muun inhimillisyytemme ylitse".

Mitä uskonvarmuus sitten voisi olla? Minulla itselläni on käsitys, että usko rikkoo turvallisuuden varmuuden, se on nimenomaan astumista laskelmoidusta elämänpiiristä Jumalan yllätysten alueelle. Toki "usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy”(Hepr. 11:1). Onko usko kuitenkin enemmän odottavaa, toivovaa ja aavistelevaa kuin varmuutta ja vahvuutta?

Uskoon liittyy erottamattomana osana toivo, se varma odotus, että Jumala kerran palauttaa koko maailman, ihmiskunnan ja muun luomakunnan alkuperäiseen puhtauteensa ja kauneuteensa. Usko pitäytyy kaikkien katastrofien ja pahan väliaikaisten riemuvoittojen keskellä lujasti siihen toivoon, että Kristus kerran palaa osoittamaan olevansa lopullinen voittaja ja luomaan kaiken uudeksi.

19. paastopäivä: JEESUS - PUOLESTA VAI VASTAAN?

2009-03-15T12:03:00.000-07:00

Juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin." Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä. (Joh. 8:57-59a)

Juutalaiset erehtyivät Jeesuksen iässä parilla kymmenellä vuodella. Tietysti parta vanhentaa miestä ainakin kymmenellä vuodella, mutta silti: Miksi juutalaisten piti ottaa juuri tuo viisi kymppiä esiin? Onko 54-vuotias jo ikäloppu? Miksi ei sanottu reilusti, että ethän sinä, Jeesus, ole vielä lähelläkään sataa vuotta, ja silti hourit ihan kummallisia. Kun kerran pilkkaat uskontoamme eikä ylisuojeleva äitisikään ole tässä lähettyvillä sinun turvanasi, niin mitäpäs jos me kivittäisimmekin sinut nyt tähän paikkaan? Olemme saaneet tarpeeksemme sinusta, mokomastakin häiriköstä!

Voin hyvin kuvitella, minkä skandaalin Jeesus sai aikaan oudoilla puheillaan. Ei juutalaisia olisi varmasti verisemmin voinut loukata edes se, että Jeesus olisi väittänyt:"Ei Aabrahamia ole koskaan ollut olemassakaan. Kyseessä on pelkkä legenda, kansanperinteen tuotos!" Mutta millä hän sen sitten olisi perustellut?

Tämä Jeesuksen sietämätön avautuminen syntyperästään sai lopulta juutalaiset kokoamaan kiviä, vaikka oltiin temppelissä. Juutalaiset olivat ennen kinastelun alkua pitäneet Jeesusta samarialaisena, jossa on paha henki. Samarialaisia pidettiin kakkosluokan kansalaisina. Paha henki taas viittasi mielenvikaisuuteen. Näillä tavoilla yritettiin päästä eroon Nasaretilaisen Tapauksesta: leimaaminen ja teilaaminen!

Piskuinen parin sadan hengen Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko opettaa ( http://www.luterilainen.com/ ): "Paha henki tunnetaan siitä, ettei hän halua kenenkään tulevan autuaaksi. Toki kiusaajakin haluaa, että ihminen väärin perustein uskoisi olevansa pelastettu. Sellaisessa itsevarmuudessa ihminen näet ei etsi oikeata autuuden perustetta ja kulkee tilaansa tuntematta kadotukseen. Usein kuitenkin kiusaaja lähestyy ihmistä toisella tavalla. Kun ihminen Jumalan lain vaikutuksesta menettää itsevarman olotilansa ja hänen omatuntonsa todistaa hänet syylliseksi, kiusaaja haluaa peittää häneltä evankeliumin lohdutuksen ja syyttää häntä tähän tapaan: katso mitä kaikkea pahaa olet tehnyt, katso, kuinka paha ja pimeä on sinun sydämesi, ethän sinä voi olla Jumalan lapsi, ei noin syntiselle kuulu armo. Ja vielä kiusaaja voi sanoa: Ellet tule paremmaksi, et voi kelvata Jumalalle. Tällaisesta syyttämisestä kiusaaja on saanut nimensäkin. Saatana merkitsee syyttäjää ja vastustajaa".

Alussa siteerattu teksti on 3. paastonajan sunnuntain saarnatekstin lopusta. Päivän teema on nykyään: Jeesus, pahan vallan voittaja. Ennen teema oli paljon sotaisampi: Taistelu pimeyden valtoja vastaan. Tämä aihe on kiinnostanut minua ihan pikkupapista lähtien. Ensimmäisen kerran saarnasin aiheesta Vanhassa kirkossa (tutustu Helsingin Vanhaan kirkkoon: http://www.helsinginseurakuntayhtyma.fi/?deptid=4394 ) v. 1980 juuri armeijasta vapautuneena - sotilaskypärä päässäni. Enää en välttämättä innostu havainnollistamaan saarnojani niin kuin alkuaikoina, jolloin olin varma, että nyt evankeliumi tulee vihdoinkin tähänkin kaupunkiin. Taisin tuolloin veikata vähän pieleen...?

Matteuksen evankeliumissa (12:30 ) Jeesus sanoo: "Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa".

Miten me tänä päivänä taistelemme pimeyden valtoja vastaan? Me emme voi tässä kisassa istua puolueettomina katsomossa. Joko-tai...

PS: Ison Suomen evankelis-luterilaisen kirkon (82 % suomalaisista, 97 % uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvista) viralliset nettisivut ovat osoitteessa www.evl.fi

18. paastopäivä: KATSO, MITEN PAASTO VAIKUTTAA!

2009-03-14T10:04:00.000-07:00

Paasto on monipuolinen ilmiö. Ainakin seuraavat merkitykset ja näkökulmat voi tähän kirjata:

1) Fyysinen merkitys: Puute pakotti entisinä aikoina kohtuullisuuteen. Meillä on mahdollisuus luopua tuhlailevasta elämäntavasta ja löytää yksinkertainen, perustarpeet tyydyttävä elämäntapa.

2) Psykofyysinen merkitys: Paasto harjaannuttaa ihmistä oman elämän hallintaan tahdon lujittamisen ja mielen hiljentämisen avulla. Paasto auttaa myös torjumaan kiireisen elämäntahdin ja elintason tavoittelun luomaa stressaavaa elämäntapaa.

3) Sosiaalinen näkökulma: Opetellaan jakamista ja keskinäistä elämänyhteyttä. Paasto tuo ajatuksiin sellaiset ihmiset, jotka joutuvat olemaan jotakin ilman puutteen eikä paaston vuoksi.

4) Hengellinen näkökulma: Hiljentyminen Jumalan eteen. Rukous ja mietiskely auttavat meitä kuulemaan sisäistä ääntämme ja herkistämään omantuntomme toimintaa.

Olennaista paastossa ei ole se, mille sanomme EI, vaan se, mille sanomme KYLLÄ. Kupletin juoni ei ole se, että harjoitetaan hampaat irvessä jotakin hirveänkauheankamalan ankaraa askeesia tai luovutaan tuosta vain jostakin vanhasta. Ei, vaan paastossa on kyse rohkeudesta kohdata uusi elämisen tapa ja uusia kokemuksia. Tällöin vanha jää taakse sen takia, että se on menettänyt merkityksensä.

Paastossa ei myöskään ole kyse joittenkin annettujen kaavojen noudattamisesta, vaan omien kysymystemme ja ongelmiemme edessä seisomisesta. Paasto merkitsee oven aukaisemista, mahdollisuuden raottamista. Siksi juuri tämä paastonaika voi olla askel muutoksen tiellä kohti toivottua suuntaa.

Jos lukija jo on mukana tässä samassa juonessa tai vielä empii liittymistä joukkoon, niin nyt sopii älähtää: Tue, kannusta, ilmianna itsesi!

Tämä blogi on minulle itselleni se tapa, jolla tehokkaimmin tukin mahdolliset perääntymistieni. Vain eteenpäin mennään. Saa nähdä, milloin olen valmis jättämään ihan kaiken makean pois ruokavaliostani. Mahtaneeko se tapahtua ennen varsinaista piinaviikkoa?

Toivottavasti...

17. paastopäivä: SEIREENIEN HOUKUTUKSIA JA ÖISIÄ HARHOJA

2009-03-13T02:58:00.000-07:00

Uudelle lukijalle tiedoksi!

Tähän mennessä on tapahtunut seuraavaa:

Tyttäreni (19 v.) päätti paastota kaikesta makeasta ja houkutteli minuakin liittymään lakkoon. Päätin paastota makeisista. Etenkin suklaa eri muodoissaan ja lakritsi ovat heikkouteni. Ehdotin, että pidetään päiväkirjaa siitä, miten edistymme, johon tyttö, että blogi on nykyaikaa. Neitokaisella on oma bloginsa toisaalla, tämä on tänään 54 täyttävän pappi-isäpapan PaastoBlogiKirja.

Laskeuduin karkkipaastoon oikea-aikaisesti 17 päivää sitten hiukan hupimielellä, mutta päivä päivältä tästä on bloggauksineen tullut aina vain mielenkiintoisempaa ja haastavampaa puuhaa. Halusin nähdä, mitä tulee tilalle, kun jotakin (turhaa?) jättää pois. Ja onhan sitä tullut: Huomaan kääntyneeni sisäänpäin, vaikka olenkin luonteeltani varsin sosiaalinen tapaus. Pohdin paljon asioita, prosessoin, näen unia. Siitä, mitä mielessäni liikkuu, kertoilen näillä riveillä. Ihmissuhteissani tahdon tällä hetkellä olla se kuunteleva osapuoli.

Kiusaukset tulevat yllättävissä muodoissa. Esimerkiksi eilen pappien ja kanttoreitten seminaarissa kiusaus tuli eteeni tyylikkään naispapin muodossa. Hän tarjosi koko porukalle suklaakonvehteja, joissa oli oikein kauniit käärepaperit. Sain oivan torjuntavoiton kieltäytymällä kauniisti ja vetäytymällä varmuuden vuoksi omien työpapereitteni taakse piiloon. Siis aanelosten, ei karkkipapereitten (suom. huom.).

Seuraava kiusaus tuli yöllä. Näin unta, että siivosin kotona keittiön kaappeja. Niistä löytyi kaikenlaista poisheitettävää. Esimerkiksi valtava pussi kierteisiä sipsejä. Tarkempi pussin ulkokohtainen tarkastelu osoitti, että kyse olikin värillisistä makaroneista vuodelta 1986!

Sitten löytyi aivan hirmuisen iso lakritsipiippu, suorastaan jättikokoinen. Hetkeäkään aikailematta tahi ajattelematta söin siitä kiireesti puolet, pää kaapin sisällä piilossa. Vasta puolessa välissä tajusin, mitä olin tekemässä. Minua alkoi kaduttaa tämä äkillinen mielitekoni - ja sitten heräsinkin. Helpotuksen huokaus: se olikin vain pelkkää unta! Mutta silti: tämä oli jo toinen öinen hyökkäys. Lisää tulossa???

Näyttäisi olevan ihan sama, mistä ihminen päättää paastota, Kiusaaja (vai onko se sittenkin oma alitajuntani) käyttää erilaisia jallitustapoja kuin mittatilaustyönä sabotoidakseen ryhtiliikkeeseen lupautuneen paastoajapoloisen! Onko tarkoitus osoittaa, että me ihmiset olemme usein varsin heikkoa tekoa? Henki vahva, liha heikko? Jos ylpeys käy lankeemuksen edellä, niin silloin se ylpeys ja oma korskeus täytyy vissiin lannistaa ennen kuin käy vallan huonosti.

Bloggauksen lisäksi olen käynyt innokkaasti kuntosalilla, että ainakaan lihakset eivät olisi niin heikkoja...Television katselua olen rajoittanut kovasti, sillä leffojen katselu ja syöminen ovat vuosikausia kuuluneet ajatusmaailmassani erottamattomasti yhteen. Näppärästi käy myös lukemisen ja syömisen niputtaminen: Selälleen sohvalle, lehti kouraan ja sohvapöydälle käden ulottuville kasa makkaraleipiä ja maitoa. Ja sitten jälkiruuaksi...

Pitäisiköhän sohvastakin luopua? Entäpä jos juuri SOHVA onkin kaiken pahan alku ja juuri, vihollisen sillanpääasema olohuoneessani? Keinutuolikin voisi olla aika kiva...

Joten: Taistelu jatkuu, lukijani! Olisi mukava, jos silloin tällöin saisi vähän innostusta ja kannustusta tässä välillä kovin yksinäiseltä ja oudolta tuntuvassa odyssealaisessa taistelussa ihania seireenejä vastaan.

16. paastopäivä: PAPIT SAARNAKURSSEILLE!

2009-03-12T08:37:00.000-07:00

Sanan kirkko. Jumalan Sana. Sana tuli lihaksi. Sananpalvelija.
Kaikki yksikkomuodossa.
Mutta maailma on sanoja täynnä. Monikossa.
Hassuja. Asiallisia. Teräviä. Hoitavia. Hermostuttavia.
Arvostelevia. Kannustavia. Lipeviäkin.
Ja tietysti suostuttelevia sanoja.

Sanoilla voi peittää todelliset motiivinsa, hämätä. Ja tappaa.
Mutta myös parantaa. "Herra, sano vain sana, niin minä paranen".

On toki helpompi peittää, rajata, sulkea pois
kuin avautua, jakaa, kohdata

MUTTA

kannustava ilmapiiri
ei koskaan kilpaile muussa kuin
toisten kunnioittamisessa.

"Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat." (Snl 15:21).

Pappien ja kanttoreitten yhteisessä seminaarissa harjoittelimme puhumaan toisillemme avoimesti, ns. suoraan. Tutun "konsulentin" lempeitten, hyväksyvien silmien alla, tietty.
Ymmärsimme toki, että se, MITEN jokin asia sanotaan, on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin se, MITÄ sanotaan. Minun mielestäni tällainen viestittely ringissä istuvien työtovereitten kansaa tuntui jollakin tavalla puhdistavalta.

Jotakin tällaista tunnustan jo pitkään janonneeni.

Alustavasti tutustuimme viime syksynä tehdyn, kolmea eri messukertaa koskeneen tutkimuksen tuloksiin. Meille papeille selvisi, että saarnamme eivät ole kovinkaan puhuttelevia...

Voi itku! Niin paljon kuin me niihin käytämmekin aikaa. :-(

No, me saarnaajat päätimme, että olemme valmiita ottamaan opiksemme, jos jonkinlaista puhuttelevuuskoulutusta vain jossakin on olemassa. Ja onhan se tasapuolista, että papitkin harjoittelevat jotakin. Harjoittelevathan muusikotkin koko ajan. Minkä alan mestari leivotaan siitä, joka ei mitään treenaa? Kuntosalikin tekisi varmasti monille meistä hyvää, tietää Nimimerkki: Kokemusta on!

Olisi mukava kuulla, millainen saarna tänä päivänä puhuttelee kuulijoita. Kuka osaisi kertoa?

15. paastopäivä:PITÄISIKÖ VAIN ISTUA KÄDET RISTISSÄ JA ODOTTAA?

2009-03-10T12:31:00.000-07:00

Mielestäni meidän ei pitäisi hirmuisella puskemisella yrittää rynnistää päin tulevaisuutta.. Kas, tuollahan se jo on tulossa meitä vastaan ihan itsestään. Miksi emme odottaisi kärsivällisesti, kunnes tulevaisuus on kohdallamme, kunnes se, mikä on meille määrätty, annetaan käsiimme? Minusta on surkuhupaisaa, kun kirkkokin laatii kaiken maailman strategioita ja mietintöjä ja ties mitä pohdintoja ja ennusteita. Nyt pitäisi vissiin pähkäillä sitä, miltä kirkko näyttää vuonna 2015. Hups! Minähän olen silloin vielä mukana työelämässä, alle 60-vuotiaskin vielä. Siirrettäisiinkö sitä tähtäintä sittenkin vielä kymmenellä vuodella eteenpäin?

Kaikki mulle heti – tyyppinen asenne kuvannee aikamme henkistä ilmapiiriä melko osuvasti. Näyttäisi siltä kuin odottaminen olisi julistettu pannaan.

Parhaat päältä. Kaverille ei jätetä. Tuttuja sloganeita? Otamme usein sellaista, mikä ei kuulu meille. Otamme vaikka väkivalloin sen, mitä emme ole kypsiä kestämään. Väkisin yritämme avata ovia, jotka on suljettu meidän parhaaksemme. Ne olisi avattu meille aikanaan, kun olisimme tulleet kypsäksi siihen, mutta me emme voineet odottaa!

Tehtäviä ei anneta meille sitä varten, että me saisimme ne ”valmiiksi”, vaan ne kaikki ovat harjoituksia, joiden avulla meidän pitäisi oppia rakastamaan. Meidän pitäisi huomata se tosiasia, että olemassaolossa itsessään on upea asia. Miksi emme voisi iloita ja kiittää toistemme olemassaolosta? Mutta ne ryntäämme vain ohi silmät kiinni ja yritämme saada kaiken valmiiksi.

Miten merkilliset vastakohdat: aika rientää hurjaa vauhtia ja paljastaa sillä tavoin petollisuutensa, kun taas nykyhetki on hiljainen, liikkumaton ja täynnä äärettömyyttä! Mennyt aika ja tulevaisuus ovat hämärän peitossa, mutta nykyhetki - niin kuin Stinisseen asian ilmaisee - kylpee auringonvalossa. Jumala tietää, mitä hän näyttää meille ja mitä hän kätkee meiltä – ja tämän kaiken aikanaan ja oikeassa laajuudessa. Hän tietää, mitä hän meidän elämällämme tarkoittaa, ja hän tulee johtamaan meidät tahtonsa tielle, jos vain vastaamme hänelle myöntävästi joka hetki. Silloin meistä - pikku hiljaa, ajan kanssa - kasvaa, kypsyy ja kehittyy juuri sellaisia, jollaisiksi meidät on tarkoitettu..

Ei elämä ole arvoitus, joka pitäisi ratkaista, vaan elämä on salaisuus, joka vähä vähältä paljastuu. Tai paljastetaan meille. Odottakaahan vain!

:-)

14. paastopäivä: LUOPUISINKO KAIKISTA SUUNNITELMISTANI?

2009-03-10T11:56:00.000-07:00

Ihmisen mieli on hyvä renki mutta huono isäntä. Jos sille ei aseta mitään rajoja, se haahuilee mieluusti missä sattuu, kaikkialla menneen ja tulevan välimaastossa. Mieli on hyvä saada ruotuun mieluummin suostuttelemalla kuin pakottamalla. Voisiko jopa sanoa niin, että mieli kannattaa juksata mukaan. Se tykkää, kun on paljon toimintaa.

Kun esimerkiksi suunnittelen jotakin, kiinnitän ko. asiaan koko tarkkaavaisuuteni. Sitten kun homma on hoidettu, saan unohtaa sen kokonaan. Jämäkkä nykyhetkessä eläminen säästää näin minut paljolta tarpeettomalta fundeeraamiselta. Tässä ja nyt eläminen antaa myös kyvyn paremmin erottaa, mikä on tärkeää ja vähemmän tärkeää, mitä pitää suunnitella ja minkä voi vain antaa tapahtua.

Paasto voisi olla oivallista aikaa harjoitella kuuntelemaan asioihin tarttumisen sijasta. Jumala osoittaa meille tien, mutta ei anna meidän nähdä mitään etukäteen. Kaiken, mitä hän ilmaisee, hän ilmaisee nykyhetkessä. Kuinka usein hän onkaan yrittänyt opettaa tätä minulle tekemällä tyhjäksi suunnitelman toisensa jälkeen? Meillä on Jumalan kanssa sellainen työnjako, että Hannu päättää, Jumala sotkee suunnitelmat.

OK, myönnän olevani tavattoman itsepäinen, saatan jatkaa ja jatkaa sellaista puuhaa, jonka fiksumpi oivaltaisi oitis aivan turhaksi.. Ollakseni ihan rehellinen, minun tekisi mieleni luopua kaikista suunnitelmistani ja antautua tyhjin käsin Jumalan haltuun, antaa hänen jatkaa minussa tekemäänsä luomistyötä.. Tuloksena olisi varmasti syvä ja vapauttava helpotuksen huokaus sekä voimakas tunne siitä, että olen menetellyt oikein.

Miten mielelläni tahtoisinkaan oppia olemaan toivomatta mitään muuta kuin sitä, mitä Jumala minulle antaa. Ei kyse ole siitä, että heittäytyisin laakereilleni lepäämään ja sanoisin Jumalalle, että ole hyvä ja hoida hommat, kun minä loikoilen sohvalla ja syljeskelen kattoon. Tarkoitan tätä: Kun olen kypsynyt suorittamaan jonkin tietyn tehtävän, se annetaan minulle edellyttäen, että pysyn avoimena ja osaan kuunnella.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Lähden huomisaamuna yökuntiin Kaisankotiin ( Tutustu: http://www.kaisankoti.fi/). Siinä vasta mukava paikka, jossa olemme olleet monasti niin työporukalla kuin oman perheen ja jopa suvun kanssa. Tällä kertaa on kyseessä pappien ja kirkkomuusikoitten yhteinen seminaari. Kirjoitan huomisen pähkäilyn siis nyt etukäteen. Palaan taas tälle palstaviljelmälleni torstai-iltana 12.3.

13. paastopäivä: MIKÄ ON TÄRKEÄÄ TÄSSÄ JA NYT?

2009-03-09T01:44:00.000-07:00

Wilfrid Stinissen kirjoittaa, että meidän ei tarvitse kouristuksenomaisesti takertua menneisyyteen, ei pitää mitään siitä itsellämme. Me saamme hellittää otteemme siitä, mikä oli, ja avautua nykyhetkelle. Emme menetä mitään. Juuri silloin, kun pitelemme kiinni siitä, mikä on vanhaa, menetämme kaiken, sekä vanhan että uuden.

Kaikki se vanha, joka oli elävää ja jännittävää silloin, kun se oli ajankohtaista, on nyt kuivunutta ja menettänyt joustavuutensa, ja me menetämme sen uuden, joka nyt-hetkellä on meille tarjottuna, jos itsepäisesti etsimme tyydytystä vanhasta. Teemme elämästä hyvin köyhän, kun pureudumme kiinni menneisyyteen.

Entä sitten tulevaisuus? Eikä tulevaisuutta pidä suunnitella? Nyt-hetken tehtävä voi olla tulevaisuuden suunnitteleminen. Täsmälleen samalla tavalla kuin historiankirjoittajan tehtävänä voi olla menneisyydestä kirjoittaminen nyt.

Tästäpä muistuikin mieleeni, että olen seurannut Luukas Härkönen-nimisen lääkäri-tutkijan merkillisiä tutkimuksia, jotka koskevat Helsingissä 1980-luvulla vaikuttanutta uskonnollista ääriliikettä. Liikkeen nimi oli Ihmisten perilliset. Mahtaako lukijalla olla joitakin omakohtaisia kokemuksia Jumalan pojan vaiheista ja vaikutuksista tuolta ajalta? Lue tutkimusten edistymisestä osoitteessa: http://luukasharkonen.blogspot.com/

Nykyhetkessä eläminen merkitsee, että teemme täsmälleen sitä, mikä meidän tehtävämme on nyt. Vanhoista synneistä ripittäytymisen tai säätiedotuksen laatimisen ei tarvitse ollenkaan estää meitä elämästä nykyhetkessä.

Elämme nykyhetkessä, jos koko sydämestämme ryhdymme hoitamaan sitä tehtävää, joka meillä nyt on, mikä se sitten lieneekin.

Mikä estää sinua, lukijani, elämästä tässä ja nyt?

12. paastopäivä: NYKYHETKESSÄ ELÄMISESTÄ

2009-03-08T03:03:00.000-07:00

Herra, tee minut niin pieneksi, että kukaan ei kompastu minuun matkalla sinun luoksesi. Tee minut myös niin lujaksi, että ylitseni voidaan kävellä, jos joku tarvitsee siltaa matkalla sinun luoksesi. Aamen.

Kosketus todellisuuteen merkitsee, että elämme nykyhetkessä. Emme hyväksy todellisuutta, jos pakenemme nykyhetkeä. Mennyt aika ja tulevaisuus eivät ole täysin todellisia. Jumala itse on todellinen ja sen vuoksi hän elää ikuisessa nykyhetkessä. Me ihmiset sen sijaan elämme usein samanaikaisesti menneisyydessä ja tulevaisuudessa, mikä luo meihin sisäisen hajoamisen tunteen ja on ehkä pahin syy väsymiseemme. Me emme ole luovuttaneet pois menneisyyttämme, sen syyllisyyttä ja kipeitä haavoja. Emme uskalla jättää edes tulevaisuuttamme Jumalan haltuun. Aivan kuin pelkäisimme Jumalan käyttävän väärin luottamustamme...

Meillä on tapana etsiä Jumalan tahtoa väärästä paikasta, vierestä. Toimimme kuin humalikko, joka etsii kadottamiaan avaimia yöllä katulampun valossa. Eivät ne avaimet siihen olleet kadonneet, mutta siinä hän näki niitä parhaiten etsiä.

Usein me tulemme tilanteisiin vallan väärään aikaan: Aivan liian aikaisin tai ihan liian myöhään, ikinä emme kohtaa nykyhetkeä. Läsnäolon hetki on kuitenkin se ainoa hetki, joka välittää meille Jumalan tahdon.

Niin usein me tahtoisimme syödä jotakin aivan muuta kuin mitä Jumala meille tarjoaa. Elämän leivän asemesta suostumme makeisiin! Ja sitten ihmettelemme, miksi meillä on ruuansulatusongelmia, kun syömme vanhaa ruokaa, tähteitä tai suorastaan jätteitä. Tai sitten ennakoimme tulevaa syömällä puoliraakaa ruokaa, jonka kypsymistä olisi vielä pitänyt odottaa...

Jos ja kun suostumme tai opimme elämään nykyhetkessä, totutamme keuhkomme hengittämään iäisyysilmaa. Olemme juurtuneet iäisyyteen ja tunnemme olevamme turvassa. Jumalan aikahan ei ole – niin kuin ihmisen aika – jakautunut pieniin, toisiaan seuraaviin palasiin. Sitä ei tarvitse tavoitella, sillä kaikki on heti lähellämme. Saamme levätä nykyhetkessä, ja aina meillä kuitenkin on kaikki.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Tämä nykyhetkessä eläminen on niin tärkeä asia, että bloggaajan kannattaa kuljettaa aihetta mukanaan hyvinkin viikon verran...

:-)

11. paastopäivä: KUKA ON KUOLLUT?

2009-03-07T01:47:00.000-08:00

Taisi olla Luther, joka kertoi tarinan äkkipikaisesta munkista, joka tuon tuostakin joutui luostarissaan napit vastakkain muitten veljien kanssa. Hän hermostui jatkuvasti tovereihinsa. Koska hänen huonotuulisuutensa - ainakin hänen omasta mielestään - johtui toisista, hän päätti muuttaa pois luostarista, omiin oloihinsa, autioon metsämökkiin. Siellä hän saisi olla rauhassa.

Jonkin aikaa meni ihan hyvin, mutta eräänä aamuna hän sattui vedenhakureissullaan kompastumaan puunjuureen. Hän kaatui, ja samalla särkyi hänen savinen vesiastiansa.
Voi sitä huutoa ja noitumista! Metsän eläimillä taisi olla siinä ihmettelemistä. Hieman rauhoituttuaan munkki tajusi, että hän oli aivan yksin eikä voinut siis syyttää ketään muuta kuin itseään kömpelyydestään.

Mahtoikohan munkki tuosta oivalluksesta aloittaa pitkän matkan? Nimittäin ensin matkan itseensä. Ja sitten varmaan palvelustovereittensa luo. Varsinaista Työnantajaansa toki unohtamatta.

Jostakin syystä meidän länsimainen kulttuurimme perusolettamuksiin kuuluu, että kykyä elää yhdessä muiden kanssa pidetään henkisen kypsyyden erityisenä merkki. Pidämme itsestään selvänä, että kypsyytemme mitataan sillä, miten osaamme olla ja elää osana tervettä ihmissuhdeverkostoa. Tästä sitten automaattisesti seuraa, että niitä pidetään jotenkin outoina, jotka tunnustavat kaipaavansa yhä enenevässä määrin aikaa yksinoloon. Tätä pidetään helposti merkkinä siitä, että kyseiset yksilöt eivät muka "pärjää".

Jeesuksellakin oli tämä tarve, kun hän täällä maan päällä vaelsi. No, varmasti moni pitääkin Jeesusta outona. Ja voidaanhan sitä tietysti pitää osoituksena täydellisestä epäonnistumisesta, kun mies päättää päivänsä ristinpuulle lyötynä. Vai voiko? Tähän asiaan palataan vielä tuonnempana monen monta kertaa.

Sanotaan, että kiire on leimallista nykyelämänmenollemme. Onko ihan oikeasti? Eikö kiire lopultakin ole tunnetila ja järjestelykysymys? Tuntuu ahdistavalta, kun on samanaikaisesti niin monta rautaa tulessa, enkä osaa päättä, mikä on asioitten oikea tärkeysjärjestys...

Mitä hyötyä kiireestä oikeasti on ja kenelle?

Kiireen keskellä ihmiset vieraantuvat helposti sisimmistä tarpeistaan ja tunteistaan. Oppiminen, ajattelu, innovaatio ja kontaktin säilyttäminen omaan sisimpään on mahdollista vain yksinolon avulla. Tunnettuahan on, että joukossa tyhmyys tiivistyy...

Kuvaavaa, että jonkin suorituksen takaraja on englanniksi Dead Line. Is there any body?

10 paastopäivä: KIUSAUKSIA JA JAAKOBINPAINIA

2009-03-06T07:24:00.000-08:00

Terveisiä hiljaisuudesta! Tiesitkö, että hiljaisuuskin puhuu? Ja sillä oli taas paljon sanottavaa minulle...

Olen ollut retriiteissä 5-6 kertaa ennen tätä. Ensimmäisellä kerralla minulle oli melkoinen yllätys se, että vaikka ulkoinen melu vaimenee, niin sisäinen melu ei. Tuon sen metelin mukanani, sisälläni. Tuolloin päässäni soi pitkään Nokian tosi rasittava Tilulilu-kännykkätunnari. En myöskään älynnyt sulkea rukouksessa silmiäni, mikä seikka olisi kovasti auttanut keskittymistä.

Tämänkertainen kiusa oli kovaksi yltänyt karkkinälkä. Harmittelin sitä, etten ollut varannut matkaani mitään naposteltavaa, esim. suolakeksejä. Hiljaisuudessa olisi ollut niin helppo lukiessa napostella jotakin. Vaikka Heponiemen ruuat ovat loistavia ja nautin niistä syömällä hitaasti, pureskelemalla hyvin, maistelemalla jokaista suupalasta kerrallaan, niin minulla oli jostakin syystä koko ajan nälän tunne. Ehkä se ei oikeasti ollutkaan nälkää, vaan jotakin muuta puutetta?

Surkuhupaisaa oli, että kun me taideterapeutin ohjastuksessa maalasimme erilaisia kuvia niin pensselein kuin sorminkin, niin eräs mustavalkoinen työ toi mieleeni aivan kiusallisen voimakkaasti lakun ja valkoisen suklaan. Tunsin kehotusta sanoa tämä asia ääneen...

Heponiemen putiikissa oli kyllä karkkia tarjolla, mutta sinne saivat jäädä pilaantumaan. Himoni kohde oli sittenkin muualla.

Kahtena aamuna vietimme Heponiemessä ehtoollista. Ensimmäisen eukaristian jälkeen juolahti mieleeni lause: Kun sitä on vähän, se on parempaa. Me söimme Herran Pyhällä Aterialla oikeata leipää, mursimme sitä yhdessä. (Vähemmästäkin LeipäPappi riemastuu!). Samoin me luimme yhä uudestaan tulevan sunnuntain Vanhan testamentin lukutekstiä, joka kertoo Jaakobin painista Jumalan kanssa. Me ikään kuin märehdimme tuota tekstiä. Vähemmän on todellakin enemmän!

Ja sitten ne messujen tarkkaan harkitut sanamuodot synnintunnustusosassa ja rukouksissa. Tätä nälkäni taisi syvimmillään olla: Minun ei pidä lohduttautua makealla, kun minulla on oikeasti ikävä Jumalaa! Eikä tuo ikävä mistään yleisestä tylsyydestä ja virikkeettömyydestä johtunut, vaan siitä, että tajuan selvästi tämän: On olemassa toinen todellisuus, näkymätön maailma. Näillä ruumiimme silmillä me emme näe koko totuutta. Sen jonkin pystyy vain aavistelemaan. Uskon silmälaseilla näkee paremmin kuin järjen valossa.

Tuo taivaskaipuu minulla on ollut ihan pikkupojasta lähtien.

Kun sitä on vähän, se on parempaa! Minua alkoi äkkiä sekä hävettää että kaduttaa, kun muistelin omia 20 minuutin mittaisia saarnojani, joilla olen vuosikymmenten ajan rääkännyt kuulijaparkojani...
:-(

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Huomisessa tekstissäni palaan tarkemmin niihin hengellisiin oivalluksiin, joita tein Heponiemessä.

Tutustu Heponiemeen, se kannattaa: http://www.heponiemi.fi/

9.paastopäivä: PARATIISI - AUTIOMAA - PARATIISI

2009-03-03T10:24:00.000-08:00

Kiusauksen ydin on houkutuksessa epäillä Jumalan hyvää tahtoa. Kiusallisen tutussa syntiinlankeemuskertomuksessa näemme, miten Aadam kuunteli kiusaajaa ja lankesi. Jeesus, Uusi Aadam, oli kuuliainen Jumalan sanalle ja voitti. Aadamista tuli kirouksen lähde, Jeesuksesta taas siunauksen lähde kaikille ihmisille. Ensimmäinen Aadam muutti tottelemattomuudellaan paratiisin autiomaaksi, toinen Aadam teki tottelevaisuudellaan autiomaasta paratiisin.

Jos ja kun käy niin, että me lankeamme kiusauksissamme syntiin, meidän ei tarvitse joutua epätoivoon, vaan voimme katsoa ristille ja kuulla Jeesuksen sanovan: ”Jo ristillä minä sinut armahdin!” Jumala on luvannut nostaa, kantaa ja pelastaa ne, jotka häneen luottavat. Jos sinä lankeat vaikkapa kymmenen kertaa viikossa, niin muista, että sinä saat Jumalan avulla nousta yksitoista kertaa ylös ja jatkaa matkaa.

(Välihuomautus: Meidänkin seurakunnassa on alettu julkaista saarnoja netissä. Korvalle ja silmälle kirjoitetaan kuitenkin aivan eri tavalla. Tästä "loppuhuipennuksesta" sen huomaa: Kuulijat ottivat kutsusta vaarin ja tulivat sankoin joukoin seurakuntasaliin. Järjestimme melkein sadan ihmisen ryntäyksellä emännälle painajaismaisen tilanteen, kun kahvi ja pulla loppuivat kesken. No, kahvia keitettiin lisää ja pullaa kaivettiin pakkasesta mikroon sulamaan...)

Kun katsot ympärillesi tässä kirkkosalissa, niin näetkö täällä yhtään hengellistä matkakumppaniasi? Jos näet, niin hyvä on. Jos taas et, niin mieti, mistä se voisi johtua. Sillä Kaveria ei jätetä -periaate toimii tässäkin. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee. Kuljetaan yhtä matkaa. Katsotaan, että kukaan ei jää jälkeen, sielunvihollisen saaliiksi. Sillä ei-toivottu yksinäisyys tappaa.

Rohkaise siis mielesi. Karavaani menee tämän messun jälkeen kirkkokahveille. Tule mukaan. Istu pöytään, vaikka et muita siinä pöydän ääressä istuvia tuntisikaan. Esittäydy. Tervehdi. Löydä paikkasi seurakunnassa, niin ehtoollispöydässä kuin kahvipöydässäkin. Löydä yhteys. Sinua kutsutaan. Sinua tarvitaan. Sinä olet tärkeä. Tervetuloa joukkoon, yhteiseen iloon ja vaivaan!

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Kuten jo sanoin, minä nyt jätän kolmeksi päiväksi kaikki maalliset ilot ja vaivat Helsinkiin. Retriittimme aiheena on "Muista minua". Pyyntö on luonnollisesti esitetty Jumalalle. Ja minun jos kenen pitäisi aina muistaa, että Jumala on armollinen. Sitä heprean sana hannon eli Hannu tarkoittaa...

:-)

Perjantai-iltana 6.3. palaan asiaan. Toivottavasti kokoontumisestamme Karjalohjalla tulee niin antoisa, että siitä riittää tuomisia lukijallekin!

8. paastopäivä: JUMALAN KAHLEKOIRA

2009-03-03T10:11:00.000-08:00

Sanakirjan mukaan kiusaus merkitsee myös koetteelle joutumista. Samalla tavalla kuin kiusauksiin lankeaminen valmistaa tietä seuraavalle lankeamiselle, kiusauksen kestäminen vahvistaa ja tekee seuraavan kiusauksen tullen kestämisen aavistuksen verran helpommaksi. Ja mitä enemmän näitä kestettyjä kiusauksia kertyy, sitä vahvemmin on viitoitettu oikea tie ja sitä helpompi meidän on palata tuolle tielle.

Erityisesti tässä meidän pitää muistaa, että emme rakenna mitään oman pyhyytemme tai oikeamielisyytemme varaan. Vastustaja, Saatana, ylittää voimamme ja taitomme moninkertaisesti. Turhaan ei Paavali varoita korinttilaisia sanoen: ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea”. Ainoa turvamme on Jumalassa, hänessä, jolle Saatanakin on lopulta vain kahlekoira. Koira ärisee ja murisee, riuhtoo uhmakkaasti kahleissaan, mutta ollessamme riittävän etäällä siitä, se ei pääse karkaamaan kimppuumme.

Kiusaukset osoittavat meille vastaan sanomattomasti, että me olemme heikkoa tekoa. Kiusaukset osoittavat meille, että me tarvitsemme Jumalaa. Meitä koetellaan, testataan, mutta Jumalaa emme saa panna koetukselle. Tunnemmehan toki sanonnan, ettei pidä purra sitä kättä, joka meitä ruokkii.

Kysymyksiä lukijalle:

Mitä sisältyy siihen, että Saatana on Jumalalle vain kahlekoira?

Sanonta "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"" kuulostaa kristilliseltä ajatukselta, mutta ei kuitenkaan sitä ole. Miksi ei?

Mitä varten Jumalaa ei saa panna koetukselle?

7. paastopäivä: KIUSAUS VAI AHDISTUS?

2009-03-03T09:55:00.000-08:00

Ylpeyden, vallan ja kunnian kiusaukset olivat Jeesuksen kimpussa erämaassa. Kiusaukseen on vastattava Jumalan sanalla, niin kuin Jeesuskin teki. Kaikki, mikä ei ole sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa, ei ole Jumalasta, olkoonpa se esitetty sitten miten vetoavasti ja kauniisti tahansa! Saatanakin, langennut enkeli, on taitava teologiassa, mutta käyttää taitojaan tarkoituksella väärin, lukee kuin piru raamattua, kuten sanontakin kuuluu.

On paikallaan toistaa: Jumala ei kiusaa ketään, vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, se häntä vetää ja houkuttelee. (Jaak. 1:13)

Kiusaus kannattaa kiertää, jos voi itse valita. Ei ole kovin hurskasta ehdoin tahdoin hakeutua vaikeaan kiusaustilanteeseen vain tahdonlujuuttaan osoittaakseen. On nimittäin olemassa suuri vaara, että tuo kuviteltu tahdonlujuus katoaa yllättäen ja lopputulos on lankeemus, suru ja häpeä.

Oppi-isämme Martti Luther olisi halunnut korvata Isä meidän-rukouksessa sanan Kiusaus sanalla Ahdistus. Tällöin olisimme rukoilleet: ”Äläkä saata meitä ahdistukseen”. Lutherin mukaan kiusauksessa ei ole kyse vain lumoavista, vaikkakin mustista houkutuksista, vaan laajemmin kaikesta muustakin, mikä kiskoo meitä irti Jumalasta ja heittää meidät erilleen hänestä.

Luther opetti, että maan päällä meillä on ahdistus ja että on täysin turhaa edes etsiä täydellistä rauhaa ja turvallisuutta täältä. Ahdistukset ympäröivät meitä edestä ja takaa kuin muuri. Ahdistukset kuuluvat tähän maailmaan, eivätkä ne poistu ennen Kristuksen paluuta. Ahdistukset eivät väisty maailmasta edes rukouksiemme voimalla. Senpä tähden meidän tuleekin rukoilla, että emme joutuisi niihin, ettemme sortuisi niihin. Meidän tulee rukoilla, että kiusaukset ja ahdistukset eivät saisi vallata meitä ja muita ja hukuttaa alleen.

Mitä mieltä, lukijani, olet tästä Lutherin tulkinnasta? Viime sunnuntaina juuri tämä kohta tuotti monelle kirkkovieraalle todellisen Ahaa-elämyksen. Sinullekin?

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Huomautus: Olen luvannut kirjoittaa joka päivä tätä blogia 7 viikon ajan. Huomenna olen kuitenkin menossa Heponiemen hiljaisuuden keskukseen kolmeksi päiväksi. Retriitin eli vetäytymisen sääntöihin kuuluu, että siellä ollaan täydellisesti muusta maailmasta erillään. Tuolloin tekstin tuottaminen ei onnistu. Ratkaisen asian siten, että kirjoitan tämänpäiväisen, huomisen ja ylihuomisen tekstin jo nyt. Ne tulevat kaikki saman päivämäärän alle, mutta erotan ne edelleenkin paastopäivän numeron mukaan.

6. paastopäivä: KRISTITYN TAISTELUVARUSTUS

2009-03-02T01:22:00.000-08:00

Jumala ei kiusaa ketään, mutta silti hän sallii kiusauksen. Salliessaan kiusauksen Jumala valmistaa poispääsyn pahasta, sillä hän ei salli meitä kiusattavan yli meidän voimiemme. Jumalan näkökulmasta katsottuna kiusauksen tarkoitus on tehdä meistä kärsivällisiä ja kestäviä uskonelämässämme. Jeesus sanoi viettelysten tulevan, niiltä emme voi välttyä, mutta meidän ei tarvitse langeta kiusauksiin, vaan me saamme Jumalan armosta voittaa kiusaukset.

Kiusauksia vastaan taistellaan siten, että ne kohdataan ja voitetaan uskon avulla. Ilo Herrassa on väkevyytemme. Kiusaus on vain houkutus synnin tekemiseen ja kiusaus muuttuu vasta sitten synniksi, kun toteutat kiusauksen. Monet Kristukseen uskovat ihmiset tosin luulevat kiusausta jo synniksi ja ahdistuvat, kun heistä ei kerta heitolla tullutkaan pyhiä, kun he ottivat Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanaan. Tai tarkkaan ottaen pyhyys tuli, mutta myös pahuus jäi. Ihminen on – ristiriitaista kyllä - samalla kertaa syntinen ja vanhurskas eli Jumalalle kelpaava.

Tästä epätietoisuudestako johtuu, että kaikki kristityt eivät vastusta kiusausta ja joutuvat harjoittamaan syntiä. Kun joku päästää kiusauksen tullen ohjakset löyhälle eikä käy sitä rukoillen vastustamaan, silloin hän myöntyy kiusaukseen. ”Onko Jumala todella sanonut… Ei kai se haittaa, jos minä vähän kokeilen… Kaikkihan niin tekevät… Ei se ole kovin vaarallista!” Tuttuja kuiskutteluja, vai mitä?

Jatkuu huomenna :-)

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Ekskursio: Tutustu Kristityn TaisteluVarustukseen (Ef. 6:10-20). Tästä Ison Kirjan kohdasta olen aina pitänyt kovasti! Matsku on SLEY:n opetusmateriaalia:

Nyt Paavali siirtyy puhumaan koko kristilliselle yhteisölle. Kaikki, niin naiset ja miehet, kuin orjat ja isännät, joutuvat kohtaamaan yhteisen vihollisen, jota vastaan emme kykene taistelemaan omassa voimassa ja varustuksessa. Tässä ei puhuta hyvistä ominaisuuksista, joita meidän olisi kehitettävä, vaan Jumalan antamasta varustuksesta. Ei näet ole kysymys taistelusta "ihmisiä" vastaan, ts. niitä ihmisiä vastaan, jotka vastustavat kristinuskoa ja tahtovat meidän elävän heidän tavallaan. On kysymys taistelusta henkivaltoja vastaan, jotka ovat auttamattoman ylivoimaisia, ellei Kristus sodi meidän puolestamme. Nämä henkivallat ovat "avaruuden pahoja henkiä", siinä taivaallisessa maailmassa, joka luotiin ennen meidän maailmankaikkeuttamme ja jossa tapahtui se kapina, joka johti saatanan vaikutuksen syntyyn. Paavali on aiemmin (Ef 2) puhunut "avaruuden henkivallasta", joka tekee työtään Jumalan tahdon uhmaajissa. Hänet me joudumme kohtaamaan. Paavali puhuu hänen "kavalista juonistaan" (ks. Ef 4:14). Aluksi saatanan ehdotukset harvoin näyttävät selvästi pahoilta. Maailman näkökulmasta katsoen on olemassa paljon seikkoja, jotka puoltavat niitä. Nuo "kavalat juonet" on paljastettava ja on tehtävä vastarintaa.

Taistelu koskee elämää ja kuolemaa. Tarkemmin ajateltuna taistelu koskee vielä tärkeämpää asiaa: iankaikkista elämää ja iankaikkista kuolemaa. Taistelua kuvatessaan Paavali käyttää koko ajan sotilassanastoa. Varustus on raskaasti aseistetun legioonalaisen. Siinä on tukeva ripustin miekkaa varten, teräshaarniska, suuri nelikulmainen kilpi ja päätä suojaava kypärä. Kaikkia näitä käytetään nyt kuvaamaan sitä sota-asua, jota me tarvitsemme voidaksemme tehdä vastarintaa ja voittaa "pahan päivän tullen", silloin kun todella on kyseessä iankaikkinen elämä tai iankaikkinen kuolema.

Vyö - jonka avulla pitkät vaatteet voidaan kiinnittää ylemmäksi ja pitää miekka aina saatavilla - on totuus, se suuri totuus, että Jumala on olemassa ja tarttunut maailman asioihin Kristuksessa tavalla, joka vaikuttaa koko minun elämääni.

Rintaa suojaava haarniska on vanhurskaus, ei minun omani, jossa on paljon aukkoja, vaan Kristuksen vanhurskaus, joka on täydellinen ja peittää kaikki minun puutteeni.

Jalkineet, jotka mahdollistavat esteettömän kulkemisen kivensirujen ja okaiden päällä, ovat "alttius rauhan evankeliumille". Ei ole kysymys siitä, että minä päätän olla valmis palvelukseen, ei liioin luonteenominaisuudesta. Alttius syntyy minussa, kun otan vastaan evankeliumin syntien anteeksiantamuksesta ja saan rauhan Jumalan kanssa. Paavalilla on tässä mielessään Jesajan sana (52:7) ilosanoman tuojan jaloista, jotka kuljettavat hänet vuorten yli julistamaan rauhaa ja ilmoittamaan hyvän sanoman. Alttiuteen, josta Paavali puhuu, kuuluu myös halu olla ilosanoman tuojana toisille, välittämässä suurta uutista Jeesuksesta.

Kilpi, joka suojaa minua, on usko Kristukseen. Se suojaa myös palavia nuolia vastaan (ne kuuluivat Paavalin aikana pelätyimpiin aseisiin). Se suojaa sekä kiusauksilta että omantunnon syytöksiltä, jotka sanovat, ettei minusta tule koskaan sellaista kuin kristityn tulisi olla. Kristus sammutti näiden nuolten tulen verellään, kun hän kuoli puolestani.

Kypärä on pelastus. Taaskin on kysymys siitä, mitä Kristus on tehnyt. Hänen sovitustyönsä on minun suojani syyttäjän musertavimpiakin iskuja vastaan.

Ja miekka - ase, joka antaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle mahdollisuuden iskeä takaisin - on Jumalan sana. Samoin kuin Vapahtaja käytti erämaassa Jumalan sanaa aseena, jolla hän torjui perkeleen ovelat ehdotukset, on minunkin paras aseeni luja tunkeutuminen Jumalan sanaan.

Tässä Paavali alkaa puhua siitä, mitä me itse voimme tehdä varustautuaksemme. Me voimme hankkia kristillistä tietoa, perehtyä Raamattuun, ottaa Sanan vastaan sekä päällä että sydämellä. Paavali sanoo heti myös, mitä muuta me voimme tehdä: voimme rukoilla - joka aika, kestävästi, Hengessä (mikä merkitsee sekä sitä, että meidän henkemme rukoilee ja huutaa myös silloin kun emme rukoile sanoja käyttäen, että sitä, että Pyhä Henki rukoilee meissä ja meidän puolestamme, kun me emme tiedä mitä meidän pitäisi rukoilla). Paavali muistuttaa vielä esirukouksesta ja pyytää sitä myös omasta puolestaan. Hän tietää, mitä hän eniten tarvitsee: oikeita sanoja selittääkseen evankeliumin salaisuutta, josta hän on niin paljon puhunut tässä kirjeessä.

5. paastopäivä: KIUSAUSTEN VOITTAJA

2009-03-01T10:39:00.000-08:00

Armas paahtoblogini!

Vaikka teinkin sellaisen uudenvuodenlupauksen, että tänä vuonna en syytä, valita enkä selitä, niin nyt lienee kuitenkin parin selventävän kommentin paikka:

1) Otsikko ei taaskaan viittaa bloginpitäjään. Olisihan vähän surkuhupaisaa, jos julistautuisin karkkihimoa vastaan käymäni taistelun voittajaksi viidessä vuorokaudessa, kun edessä on vielä 42 piiitkää päivää!

2) Sunnuntait eivät varsinaisesti ole paastopäiviä, mutta minun on jatkettava karkkipaastoani silloinkin, koska muuten alkaisin varmasti lipsua päätöksestäni. Joten ajanlaskuni mukaan nyt on siis järjestyksessään viides paastopäivä! Arkisemmin sanottuna olen karkkilakossa, eikä lakoissa pruukata mitään breikkejä pitää! Lakot jatkuvat, kunnes, kunnes...

3) Niin moni kuulija pyysi tämänpäiväisestä saarnasta kopiota, että päätin palastella puheeni tällä areenalla. Murran siis saarnan niin kuin LeipäPappi murtaa leipää: Ei liian suurta palaa kerralla, ettei lukija saa infoähkyä. Pala kerrallaanhan se norsukin syödään!

Evankeliumi: Mark. 1:12-13: ”Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta”.

Työtoverini Antturin Arto aloitti tänään saarnansa lystikkäästi:
Evankeliumitekstissä on vain kaksikymmentä sanaa, mutta ne sisältävät paljon. Henki, Saatana, villieläimet, enkelit. Kun eilen julkaisin Facebookissa tilaviestin, että mietin valintaa näiden neljän välillä, villieläimet saivat ystäviltä eniten kannatusta”. - Saarna kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta www.antturi.blogspot.com

Vanhassa kirkossa ja Ruoholahdessa taas aloitettiin näin:

Me kristityt uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Isä on juuri ehtinyt tunnustaa (Johannes Kastajan kastaman) Jeesuksen rakkaaksi Pojakseen, kun Henki alkutekstin mukaan suorastaan heittää tai paiskaa Jeesuksen erämaahan. Kirkastuksen hetki muuttuu tuossa tuokiossa hyvän ja pahan väliseksi taisteluksi, pelinappulana koko ihmiskunta, niin menneet kuin tulevatkin sukupolvet.

40 päivän kuluttua Saatana jättää Jeesuksen rauhaan, varmaankin mutisten jotakin siihen suuntaa, että tämä ei jää tähän. Vielä me tapaamme! Evankeliumien mukaan Jeesus on käynyt mitä ankarimman sisäisen taistelun sekä julkisen toimintansa alussa että lopussa, ensin autiomaassa ja sitten Getsemanen puutarhassa. Nämä ensimmäiset ja viimeiset kiusaukset tarkoittavat Jeesuksen kohdalla lähinnä koetuksia, eivät niinkään houkutuksia syntiin.

Sanakirjan mukaan Kiusaus tarkoittaa houkutusta ja viettelystä, mutta myös koettelemusta ja koetusta. Paha käyttää kiusauksia keinona ihmisen langettamiseksi.

Saatana tarkoittaa vastustajaa. Uudessa testamentissa pahan päämiehestä käytetään myös sanaa diabolos, joka tarkoittaa riidankylväjää ja panettelijaa. Vastaava verbi diaballou tarkoittaa erilleen heittämistä. Jumalan vastustaja on siis erilleen heittäjä, jonka päämääränä on saada ihminen eroon Jumalasta, lähimmäisestä ja myös itsestään. Saatana on yhteyksien katkaisija. Siksi Saatana yrittää kiusausten kautta tuhota uskovan ihmisen. Paholainen haluaa, että kiusaukset muuttuisivat pikku hiljaa jatkuviksi lankeemuksiksi ja lankeemuksen vähitellen luopumiseksi.

Jatkuu huomenna :-)

Vielä selventävä kommentti: On olemassa kolmenlaista pahaa

1) Sellaista, jossa ihminen on kohteena (esim. onnettomuudet, luonnonkatastrofit)

2) Sellaista, jossa ihminen on aktiivisesti mukana tekijänä (esim. rikokset)

3) On olemassa persoonallinen paha, Saatana, Sielun vihollinen. UT ja minä lähdemme liikkeelle siitä, että tällainen Pahan Päämies on olemassa. Mistähän johtuu, että monien ihmisten on vaikea ymmärtää / hyväksyä tällaista annettua tosiasiaa?

4. paastopäivä: TAHDON SAADA SINUT SYÖMÄÄN SUKLAATA!

2009-02-28T06:25:00.000-08:00

Noin vuosikymmen sitten suoritin Mainosalan ammattitutkinnon.
Kirkkoherranvirastoon tuli päivystysaikanani minulle entuudestaan tuntematon nuorehko mies, löi pöytään mainonnan oppikirjan ja sanoi, että pappi on hyvä ja lukee tuosta. Kirkolla on maailman paras tuote, mutta te ette osaa markkinoida tuotettanne!

Menikö tuosta tapaamisesta puoltakaan vuotta, kun aloitin mainosopinnot. CopyWriter!

Olin vuosien saatossa tuskastunut siihen, että mainonta aivan estoitta saa vaikuttaa minuun enkä minä voi tehdä asialle mitään. Niinpä päätin, että nyt tämä pappi alkaakin itse vaikuttaa mainontaan. Otin vuorotteluvapaata opiskellakseni, miten kieli vaikuttaa mieleen. Mainonnan lisäksi tutustuin NLP:hen ja suggestoterapiaan (rentoutusvalmennus ja hypnoosi). Perehdyin myös moniin muihin mielenmuokkausmenetelmiin. Ja sain lopulta kaikesta ihan tarpeekseni.

Kaikista manipulaatiomenetelmistä minun mielestäni mainonta käyttää kaikkein härskeimpiä keinoja. Esimerkiksi hypnoosia ei pitäisi käyttää halpahintaisesti lavashow-ohjelmien tavoin. Ihmisen on itse suostuttava hypnoosiin eikä sillä voi oikeasti saada ihmisiä toimimaan vastoin omaa tahtoaan. Hypnoosin vaikutus ei myöskään ole kovin pitkäaikainen. Kun pitää päästä vessaan, niin ne transsit ovat sitten siinä...

Mutta mainonta voi näemmä käyttää kaikkia mahdollisia keinoja vaikuttaakseen ihmisen alitajuntaan. Mainostajilla ei ole päätarkoituksena viihdyttää vaan myydä tuotetta. Saada ihmiset haluamaan jotakin tiettyä tuotetta. Viedä asiakkaat kilpailijoilta. Saada ihmiset haluamaan tiettyä tuotetta vielä enemmän: Mene nyt heti kauppaan ja osta!

Onneksi on mahdollista oppia lukemaan mainoksia takaperin, siis alkaen siitä, miten minun halutaan toimivan, miten minuun vaikutetaan.

Harmittavaa kyllä, mainonnan volyymi on niin suurta (paitsi lama-aikoina), että et voi sitä vältellä ja väistellä. Mainos houkuttelee, suostuttelee, tarjoaa elämääsi jotakin sellaista, mitä ilman et kerta kaikkiaan voi olla. Kun käytät näitä tuotteita, saat ystäviä, kuulut joukkoon, sinut hyväksytään.

Mielihyvän kokemus on valttia. Saako sitä mistään muusta niin nopeasti kuin SUKLAAN SYÖNNISTÄ??? Suklaa on salonkikelpoinen tuote, jonka tyylikkäästi toteutetut TV-. ulko- ja lehtimainokset vetoavat kohderyhmäänsä eli vähän varttuneempaan (nais)väestöön, jolla on varaa hankkia jokapäiväinen suklaa-annoksensa patukoina tai - mieluummin - kokonaisina levyinä.

Minun itseni on vaikea vastustaa suklaan ohella myös lakritsia. Taivaassako vai helvetissä lienee tuotekehitelty SUKLAALAKRITSI eli suklaapäällysteinen lakritsi? Se on, se on ... ei oikein sanotuksi saa, NAM JA MAISKIS!! Jos minulla olisi tässä koneen vierellä pussillinen tuota erikoisherkkua, niin pussi olisi näitä rivejä naputellessani jo moneen kertaan tyhjentynyt.

Nyt askeesia peliin: Minä muistan, miten hyvää suklaalakritsi on. Miksi minulle ei voisi riittää pelkkä kaunis muisto siitä! Riisisuklaakin on tosi hyvää. Ja pähkinäsuklaa. Ja valkoinen suklaa. Ja Sacher-kakku. Itse asiassa suklaalla voi päällystää melkein mitä vain.

Minulla on hämärä muistikuva, jonka mukaan lapsuudessani oli olemassa sellainenkin erikoisuus kuin SUKLAANÄKKILEIPÄ! Moni on epäillyt, että olen nähnyt unta, mutta jokunen ikätoverini vahvistaa, että en houraile. Valmistaja oli vieläpä suomalainen näkkäritehdas.

Kuka muistaa tai on edes kuullut moisesta?

Käsi sydämelle: Minun on paaston aikana todella mietittävä, mitä tarkoitusta elämässäni moinen mässytys oikein palvelee. Stressin, juhlat ja telkkarin ääressä löhöilyn olen jo maininnut. Miten tullaan makeisten kohtuukäyttäjäksi, kun joka puolella Helsingin keskustaa myydään karkkia. Olettekos ennen moista nähneet, että kirjakaupan kassajonossakin voi törmätä herkkuhyllyyn?
Ruokakauppojen herkkuosastoista nyt puhumattakaan!

Yritin ehdottaa tutulle lähikauppiaalle, että eikö hän voisi piilottaa nuo karamellit seitsemäksi viikoksi, että tässä voisi rauhassa paastota, mutta hän ei jostakin syystä pitänyt ideaani kovin toteuttamiskelpoisena. Olisi voinut siirtää vaikka leipähyllyt tilalle...

Huomisesta lähtien keskitytään kiusauksiin oikein toden teolla. Tai tarkemmin ottaen kiusausten voittamiseen.
:-)

3. paastopäivä: MITÄ SIELU ON RUUMIISSA, SITÄ KRISTITYT OVAT MAAILMASSA

2009-02-27T03:05:00.000-08:00

Olen lähdössä kurittamaan lihaani. Aivan oikein arvasit, lukijani: Kuntosali odottaa!

Minua askarruttaa keskiaikaisten kidutuskammioitten ja nykyaikaisten kuntosalien välinen suhde: Edellä mainittuihin paikkoihin kukaan ei mennyt vapaaehtoisesti, kun taas jälkimmäisiin kidutuslaitteisiin päästäkseen ihmiset jopa ovat valmiit maksamaan suuria summia kuukausittain! Muinaisissa laitteissa ihmiset huusivat tuskissaan, nykyisin he eivät kilju, mutta puhisevat kuin höyryveturit, hikoilevat kuin siat ja irvistelevät kuin apinat. Jaksamisesta on kummassakin kysymys, nykyisin ihmisten vain ei tarvitse kidutusten yhteydessä tunnustaa mitään...

Totteleeko liha kuria?

Toinen kummallisuus mielestäni on ruumiin ja sielun välinen suhde. Terve sielu terveessä ruumiissa oli ennen aikaan jonkinlainen ihanne. Voiko ihmiselämää lainkaan edes ajatella ilman ihanteita?

Tämän bloggauspäivän otsikko löytyi kristillisestä apologiasta eli puolustuspuheesta. Kyse on tuntemattoman kirjoittajan kirjeestä Diognetos-nimiselle henkilölle.

Toisen vuosisadan puolivälin tienoilla kristinuskosta oli tullut melko suuri uskonnollinen vaikuttaja monissa roomalaisissa kaupungeissa. Se kiinnosti yhtä paljon rikkaita ja koulutettuja kuin köyhiä ja riistettyjä. Sen vuoksi hallitsijoiden vihamielisyys lisääntyi ja paikallisista vainoista tuli yhä yleisempiä ja verisempiä.

Opillisesti kristityt ns. apologit vastasivat yrittämällä osoittaa, että kristinusko on rationaalinen uskonto eikä uhannut yleistä yhteiskuntajärjestystä. Itse asiassa he väittivät, että käytännössä kristittyjen korkea moraali teki heidän hallitsemisensa helpommaksi.

Tässä yhteiseksi pohdiskeltavaksemme pätkä ko. puolustuspuheesta:

"Sielu on kaikkialla ruumiissa, samoin kristityt ovat levittäytyneet kaikkiin maailman kaupunkeihin. Sielu asuu ruumiissa, mutta se ei ole ruumiista lähtöisin. Samoin kristityt elävät maailmassa, mutta eivät ole maailmasta. Sielu on näkymätön ja sitä ympäröi näkyvä ruumis. Kristittyjen uskonto on näkymätön, silti kristityt tunnistetaan maailmassa siitä millaisia he ovat. Liha yrittää turmella sielun tekemällä siitä himojensa orjan, niin myös maailma yrittää turmella kristityt yrittämällä saada heidät kieltämään uskonsa ja omaksumaan maailman arvot. Sielu rakastaa lihaa, joka vihaa sielua, samoin kristityt rakastavat ihmisiä, jotka vihaavat heitä. Sielu on vangittuna ruumiissa ja pitää sen hengissä. Kristityt ovat maailmassa ja maailma pysyy pystyssä heidän rukoustensa voimasta. Sielu vahvistuu kiusauksissa, samoin kristittyjen määrä lisääntyy, kun heitä vainotaan".

Voiko kristittynä oleminen koskaan olla helppoa? Totuus on ristin muotoinen. Ja me olemme RISTITTYJÄ, ristinmerkillä merkittyä väkeä. Koko elämämme ajan...

2. paastopäivä: OMAJUMALA-JÄRJESTELMÄ?

2009-02-25T23:36:00.000-08:00

Rakas päästöblögiseni!

Näin vapaapäivän kunniaksi naputtelen seuraavat rivit jo aamusta. Palaan eiliseen aiheeseen muistuttamalla, että Riutuneilla kasvoilla en tarkoittanut omiani, vaan päivän aikana tapaamiani lukuisia vanhuksia ja sairaalan ensiapuklinikan potilaita.

Aivan korniahan olisi ollutkin, jos heti paastoon laskeutumisen yhteydessä paastoaja olisi lavastanut kasvoilleen riutuneen ja räytyneen ilmeen. Kyse olisi ollut mitä suurimmassa määrin ulkokultaisuudesta, suoranaisesta farisealaisuudesta.

Jeesus Kristus pyhitti paaston paastoamalla neljäkymmentä vuorokautta (Matt. 4:1-11). Hän vahvisti myös profeetta Jesajan opetuksen paaston oikeasta luonteesta puhuessaan juutalaisuuden kolmesta päähyveestä: almuista, rukouksesta ja paastosta. Jeesus sanoi: "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltaviksi... Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät... Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee... Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin... Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeiksi... Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa... palkitsee sinut" (Matt. 6:1-18).

Paastolla ei ole tarkoitus miellyttää Jumalaa, ihminen pitää sen varmaankin omista motiiveistaan lähtien ja enemmänkin itsensä tähden. Rippikoulussa opetetaan, että syntiä on kaikki se, mikä erottaa meidät Jumalasta ja lähimmäisistämme. Kaikki turha ihmisen ja Jumalan välistä on siis karsittava pois. Me palvelemme Jumalaa palvellessamme lähimmäisiämme.

Näenkö minä lähimmäisissäni Jumalan kuvan?

Aamupalaa laittaessani mieleeni juolahti tällainen ajatus: Minulla on ollut elämäni aikana vain harvoja ja valittuja ammatti-ihmisiä tai yrityksiä, joiden palveluja olen sitten sitäkin uskollisemmin käyttänyt. Silmälääkäri, hammaslääkäri, parturi, lähikauppa, pankki. Siis omalääkäri, omaparturi, omakauppa, omapankki.

Entäs uskonto sitten? Omajumala?

Tämän aamun Hesarin sarjissivulla muuan sika, Wagner nimeltään, selittää elämänkumppanilleen Viiville: "Päätin, että minulle sopivin uskonto on Narsismi. Narsismissa olen itse itseni lähimmäinen. Rakastan häntä!" Viivi pyytää Wagneria viemään roskapussin ulos, johon sika vastaa topakasti: "Sori, uskoni ei salli minun auttaa muita!"

Toki Omahyväisyys on suosittu uskonharjoitusmuoto, mutta paastoon verrattuna paljon vaarallisempi: Jumala vihaa sitä!

Jos katsot tarkasti profiilikuvaani, jossa olen haukkaamssa jättireikäleipää, niin saatat huomata, että leipä ei ole kokonainen. Siitä on jo leikattu pieni pala pois. Voisi ajatella, että sen pienen palan olen raaskinut antaa muille. Itse lohmuan kaiken muun.

Well. Isä meidän- rukouksessa opetetaan pyytämään jokapäiväistä leipää. Leipä on tuossa yksikkömuoto, ei monikko. Ajattelen, että koko maailmalle on annettu yksi ainoa leipä jaettavaksi yhdessä. Minä ja me muut rikkaat eli 1/3 maapallon väestöstä syömme sen leivän, 1/3 saa murut, 1/3 jää kokonaan ilman.

Mitä tarkoitamme sillä, että meillä on nyt lama?
Miksi emme ole valmiit jakamaan ns. omastamme (joka siis on meillä vain lainana)?
Miksi alamme heti selitellä, että täällä Suomessa suomalaisten on ensin saatava asiansa kaikin puolin kuntoon, ennen kuin voimme auttaa muita? Verukkeita...?

Narsismihan tässä puhuu, Wagnerin suulla, minun sydämelläni ja sinun.

Jeesuksen opettamassa rukouksessa Jumalaa puhutellaan muodossa Isä meidän, ei siis itsekkäästi Vain Minun Isäni.

Hämärästi kouluajoilta muistuu mieleeni suomen kielen muistisääntö, jonka mukaan omia saa vaan ei omata. Nyt on pakko opetusmielessä rikkoa tuota sääntöä. Minä opetan näin:

Jumalan saa omata, vaan ei omia itselleen.

Tässä tuo omaaminen tarkoittaa sitä, että jollakulla on osallisuus jostakin. Me saamme käydä Jumalan armon osallisuuteen, meillä on osallisuus hänen rauhastaan, rakkaudestaan, anteeksiannostaan. Tuo osallisuus merkitsee myös kohtalonyhteyttä Kristuksen kanssa, vapaaehtoista riippuvuutta, ristintien kulkemista Mestarin jalanjäljissä.

Mutta me emme omista Jumalaa, hän ei ole meidän hallittavissamme..

Onneksi!

1. paastopäivä: RIUTUNEET KASVOT

2009-02-25T10:38:00.000-08:00

Ensimmäinen paastopäivä alkoi upeasti: Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Hermo lepäsi. Ihanan kiireetön aamu. Ihan tuppasi hymyilyttämään.

Kyllä taivaansininen on hieno väri! Kuvittele siihen vielä kontrastiksi
valkoinen Tuomiokirkko. Ja vaikka tuulessa hulmuava siniristilippu.

Alkoipas paasto isänmaallisesti...

Mutta entä ne isänmaan äidinkasvot?

Tänään näin paljon kasvoja.

Facebookiin ihmiset laittavat itsestään näytille joko poseerauskuvia tai sitten hauskoja otoksia. Tänään näkemäni ihmiset eivät ensimmäiseksi ajatelleet sitä, miten voisivat olla mahdollisimman paljon edukseen ulospäin. Ulkonäkökin lienee ollut sivuseikka. Mieleeni jäivät monet katseet, kun uurteiset, väsyneet kasvot katsoivat minuun useammassakin vanhustensäilytyspaikassa. Ne katsoivat kysyvästi: Onko sinulla meille jotakin hyvää kerrottavaa Jumalasta?

Itse asiassa oli hyvää kerrottavaa: Puhuin Jeesuksen läsnäolosta: "Minä olen tässä. Älkää pelätkö!" hän sanoi hädän keskellä oleville oppilailleen. Jeesuksen läsnäolon tarkoituksena on tyynnyttää, lohduttaa, rauhoittaa. Nyt ei tarvitse enää pelätä, vaikka mikä tulisi.

Kun ulkomailla tai kotimaassa tapahtuu jokin iso onnettomuus, ollaan heti kysymässä, missä Jumala tuolloin oli. Minkälaiseen Jumalakuvaan tuollainen kysymys oikein liittyy? Hädän hetkellä hän on meitä kaikkein lähimpänä. HÄN on läsnä, ME ihmiset usein eksyksissä, hukassa, poissa. Hän on meidän lähellämme hädän ja tuskan keskellä, sen syvimmässäkin syöverissä.

Tästä seuraa se, että tarkkaan ottaen Jumalaa ei tarvitse etsiä (eihän hän ole kateissa). Meidän tulee vain avautua Jumalan todellisuudelle: "Tässä olen edessäsi, Jumala. Tulen luoksesi. Ota minut vastaan. Siunaa minua ja tee minut siunaukseksi toisille!"

Lisää kasvoja ja lisää inhimillistä hätää näin, kun kesken päivän kävin Marian sairaalan poliklinikalla. Tilanahtaudesta kärsivä sairaala on kuuluisa tungoksestaan. Jotenkin järkyttävältä tuntuu, kun sairaat eivät mahdu huoneisiin, vaan heitä on makuutettava käytävillä. Hoitohenkilökunta on aivan helisemässä, yrittää kyllä urhoollisesti tehdä parhaansa.
Akuuttia hätää, huutoja, kuiskauksia, kirouksiakin. Seisoin käytävällä pantapaita päällä. Ja olin koko ajan jonkun tiellä.

Tällaistakin elämä on. Ihminen menee joskus rikki, vaikka noudattaisikin tarkasti Valmistajansa antamia ohjeita. Ja hyvin helposti silloin, kun jättää noudattamatta.

Rukoilisitko tänä iltana minun kanssani sairaiden ja heidän hoitajiensa puolesta?

KAHTA EN VAIHDA!

2009-02-24T09:09:00.000-08:00

Rakas blogi!
Tänään vierailin parissakin paikassa, jotka alallaan sijoittuvat suomalaisittain aivan kärkipäähän. Ensin olin nimikkokoulussani Ressun lukiossa pitämässä päivänavauksen. Pakko oli sielläkin mesoa tästä seitsemän vapaan viikon ideasta, sulkea viimeinenkin ovi tyylikkäältä perääntymiseltä.

Itse itseäni siteeraten:

"Toisiamme me voimme hämätä ulkonaisilla asioilla, mutta emme Jumalaa. Huomenna alkaa seitsemän viikkoa kestävä paastonaika. Jumala ei katso ihmisen ulkokuorta, vaan hän katsoo suoraan sydämeen. Hän tuntee meiddän ajatuksemmekin. Itse asiassa hän tuntee meidät paremmin kuin me itse. Jumalalle ei siis voi esittää mitään roolia, ei hänelle voi näytellä olevansa jotakin muuta kuin mitä olemme".

"Paaston ideana on karsia kaikki turha pois ihmisen ja Jumalan väliltä. Ja paljon meillä itse kullakin on erilaista roinaa, paljon raivattavaa, paljon pois heitettävää. Voimme paastota ruuan määrästä, makeisista, telkkarin, kännykän ja tietokoneen käytöstä. Voimme pohtia erilaisia tapojamme ja tottumuksiamme, puheitamme, tekojamme. Ja jos jotakin kaduttavaa löytyy, niin nyt on sopiva aika ripin tekoon..."

Ja se toinen Suomen parhaimmistoon kuuluva paikka on uskonnolliseen kirjallisuuteen erikoistunut antikvariaatti Pokstaavi Suonionkadulla (http://www.pokstaavi.fi/contact.php). Asiantuntevasta palvelusta vastaa Kettusen Matti eli Kalle, entinen työtoverini, jonka kanssa 1980-luvun alussa pidimme rippikoululeirejä leirikeskus Merilässä. Sieltä Kallen kaupasta löytyi tuo kyseinen Lehmuskallion toimittama kirjanen, jota varmasti tulevina viikkoina innokkaasti tavailen...

Huomenna siis aloitetaan!
Olen valmis!
Vai olenko sittenkään...?

RISTIRIITAINEN LÄHTÖKOHTA

2009-02-23T02:56:00.000-08:00

Ensisijainen haluni on kokeilla, jaksanko pidättäytyä seitsemän viikon ajan makeisten syömisestä.

Ilman kahvia, alkoholia tai tupakkaa eläminen ei ole koskaan ollut minulle mikään ongelma. En yksinkertaisesti tarvitse niitä! Mistä tämä karkkihimo oikein tulee? Kaiken järjen mukaan namujen napostelusta olisi helppo päästä eroon, mutta kenties jonkinlaiset tunnejutut pitävät minua koukussaan. Syön makeaa stressiin. Ja juhlissa. Ja telkkarin ääressä. Siis - huh! - lähestulkoon koko ajan.

On mielenkiintoista nähdä, millaisia sublimointikeinoja löytyy tulevien viikkojen aikana.

Millekään mehupastoille en aio ruveta, ne kun syövät lihakset. Sitä paitsi meillä on duunissa meneillään jokakeväinen TYKY-kuntokisa, josta aion saada palkinnon. Lisäksi olen juuri liittynyt jäseneksi kuntosalille. Aion elokuun lopulla olla kovassa iskussa, kun joudun kuntotesteihin :-)

Siis: Paastoa, pudota elopainoa ja nosta kuntoa!!!

Kas, tässäpä vasta pulma.

Toisaalta: Koko elämä on usein sangen pulmallista. Ja ihminen on varsin ristiriitainen olento.

Ehkä olennaista onkin se, mihin katseensa kääntää. Pieni on ihmisen taakka verrattuna Suuren Taakkojenkantajan risttin.

JOHDANTOLAUSELMA

2009-02-22T10:48:00.000-08:00

Hyvä (mahdollinen) lukija.

On suurta viisautta tehdä hyvät etukäteissuunnitelmat
ja tarkat etukäteisvalmistelut ennen suuriin hankkeisiin
tai projekteihin ryhtymistä.

Well, tämä ei ole ihan sellainen juttu. Tässä hankkeessa
on tarkoitus lähteä kuin soitellen sotaan tyyliin:
Saahan nähdä, miten äijän käy!

Tiedän, että uhoa seuraa varsin usein tuho. Eikä
paastoamisista Ison Kirjankaan mukaan pitäisi julkisesti
lyödä rumpua tahi huudella kylän raiteilla. Tukijoukkoja
tällainen urakka kyllä tarvitsee. Etenkin silloin, kun
koko touhu alkaa mättää. Kirittäjiä siis tässä kaipaillaan.
Tai pikemminkin vertaistukiryhmää.
Palautetta otetaan vastaan nöyrästi.

Tähän mennessä tapahtunut:

Ei vielä mitään muuta kuin se, että olen netistä löytänyt opuksen, josta voisi olla paastomatkalleni verrattomasti hyötyä. Kyseessä on Sakari Lehmuskallion toimittama kirjanen nimeltä Seitsemän vapaata viikkoa: Mahdollisuus paastonaikaan. Kustantaja on SKSK-Kustannus v. 1998. Kyselin FaceBook-kavereiltani, josko joku olisi valmis luopumaan vihkosesta minun edukseni...

Mainiota: Otan ensimmäisen askeleen luopumisen tiellä pyytämällä jotakuta toista luopumaan ensin minun hyväkseni. Hmmmmm.