VAIN LUU JÄI JAKAJALLE KOURAAN...

Niin, hyvät lukijat.
Kuten sanottu,
tämä blogi on jo
loppuun kaluttu.

Mutta pistinpä tässä pystyyn
uuden blogin.
Sen nimi on
SUS SIUNAKKOON. Siis:

www.sussiunakkoon.blogspot.com

Kun tämän maailman tuotteilla
on viimeinen käyttöpäivä eli
merkintä Parasta ennen xxyyzz,
niin meillä kristityillä
- tai ainakin tällä kristityllä -
on blogimerkintä PPJ eli
Parasta Pääsiäisen Jälkeen.

Uudesta blogista haluan
ehdottomasti keskustelevamman
kuin oli tuo edesmennyt paastoblogi.
Tällä kertaa määrä ei korvaa laatua.
Eli kirjoittelen uudella palstallani
"kustannustehokkaammin",
mitä tuo sanonta sitten tarkoittaakin...

Ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen
teema on Finlandia-hymnin saaminen
virsikirjaan...

Pääsinpäivä: ETSITKÖ ELÄVÄÄ JOUKOSTA KUOLLEITTEN?

Ilman pääsiäistä ei olisi evankeliumia.

Ilman pääsiäistä ei olisi

Uutta testamenttia

Ilman pääsiäistä ei olisi

kirkkoa ja seurakuntaa.

Niin, ilman Jeesuksen ylösnousemusta

ei olisi edes kristinuskoa.

Kenen puoleen me silloin

henkemme hädässä kääntyisimme?

* * * * *

Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?

Ei hän ole täällä,

hän on noussut kuolleista.”

* * * * *

Missä Jumala toimii,

siellä ihminen joutuu

yhä uudelleen yllättymään!

Pääsiäinen ei ole vain yksi juhla

kirkollisten juhlien joukossa.

Pääsiäinen on läsnä kaikkialla.

Sitä eletään, siitä eletään.

* * * * *

Ylösnousseen kohtaaminen

muuttaa ihmisen elämän täysin.

* * * * *

Meidän toivomme ei ole haudassa,

vaan odottaa taivaassa.

Tyhjä hauta on ainoa paikka,

josta Jumala on sanonut,

ettei Jeesus ole siellä.

Ilman Jumalan erityistä ilmoitusta

tyhjä hauta olisi jättänyt vain

suuren kysymysmerkin ja kummastelun.

Itse taivaan enkeli

– niin kuin pelastushistorian suurissa taitekohdissa –

tarvitaan kertomaan,

mitä on tapahtunut.

Sitä enkelikään ei tosin kertonut,

MITEN ylösnousemus on tapahtunut.

* * * * *

Jeesus elää!

Heittäkää siis pois murheenne

ja iloitkaa elämästä,

tästä ja tulevasta!

* * * * *

Hyvät BloginLukijat.

Kaikki oli nyt tässä tällä erää.

Seitsemän viikon bloggausurakka on takana.

Kiitän seurastanne.

Vielä tämän viikon katselen,

josko kommentteja tulisi

ikään kuin JälkiJunassa.

Bloggaamista tulen

varmasti jatkamaan

tavalla tai toisella,

eri teemalla, tietty.

Ja mahdollisesti myös eri foorumilla.

* * * * *

LeipäPapin MässyWapaa PaastoBlogiKirja

vaikenee,

mutta nyt on mitä sopivin aika

lukijankin

alkaa todellinen mässäily

Hengellisen Elämän

HerkkuPöydän ääressä.

Meneehän kaikki

Pojan laskuun ja

Isän taskuun!

:-) Hannu 2009

46. paastopäivä: VÄÄRIN PAASTOTTU?

Lankalauantai on tätä kirjoitettaessa aivan pian kääntymässä pääsiäissunnuntaiksi.
LeipäPapin MässyWapaa seitsenviikkoinen paasto on päättymässä...

Jo oli aikakin!

Tuossa vieressäni odottelee kaksi namirasiaa, jotka kävin tänään ostamassa KarkkiKaupasta.
LakuPiiput olivat päässeet loppumaan (seitsemän viikkoa sitten niitä vielä oli paljon...), mutta minä valitsin suklaamunien asemesta Wiener Nougatia. Samaa suklaata kuin Mignon-munissa, mutta nugaan kuoriminen on helpompaa eikä lainkaan niin sotkuista puuhaa kuin se muniminen. Lisäksi minulla on vihreitä kuulia - gröna kulor. Eilen maalle lähtiessään vaimo kertoi, mihin hän piilotti ne lakritsinauhat.

Mietinpä tässä, että syönkö huomisaamuna puuroa lainkaan, vai pistänkö lautaselle vain edellä mainittuja herkkuja. Hmmm... Maitojuoman ja jugurtin voisi ihan hyvin korvata kokiksella.

Seuraavanlaista viikko-ohjelmaa mietin pääsiäisviikolle:

Suklaa-sunnuntai
Marenki-maanantai
Tikkari-tiistai
Kermaleivos-keskiviikko
Toffee-torstai
Pehmis-perjantai
Laku-lauantai

Vaan mihinkäs oikein viittoilee tälle viimeiselle paastopäivälle valitsemani otsikko: Väärin paastottu?

Uusin Tiede-lehti sai minut epäilemään, että paastosin aivan väärästä asiasta. 1100-luvulla Tuomas Akvinolainen antoi karkeille siunauksensa. Niitä tuli saada nauttia paastonkin aikana, koska niitä napsittiin ruuansulatusta edistämään. Karkki syntyi 300 vuotta aikaisemmin Arabiassa nimenomaan lääkkeeksi! Apteekkarit keittelivät siirappeja, hyytelöitä, kumimakeisia ja pastilleja. Eurooppaan namit tulivat Islamin kintereillä. (Tiede n:o 4/09).

Tämä blogin pitäminen on toiminut hyvänä hillitsijänä karkkien suhteen. Kun en ole voinut työntää näppejäni karkkipusseihin, olen pitänyt kätöseni tiukasti tietsikan näppäimillä. Tietokoneen ääressä minulla ei ole samanlaista tarvetta herkutella kuin on telkkarin ääressä.

Minulla on myös aivan ihkauusi harrastus: Raamatun luennan kuuntelu mp3-soittimelta. Aluksi kuuntelemista (ja kuullun ymmärtämistä) piti ihan opetella, siitä on näet niin kauan, kun viimeksi olen ollut radioaktiivinen. Nuoruudessani kuuntelin mielelläni radiokuunnelmia. Oli mukavaa, kun ei ollut tuijotusvelvoitetta ja saattoi käyttää omaa mielikuvitustaan hahmottaessaan kuultua.

Ensimmäinen Mooseksen kirja (50 lukua) on tullut kuunnelluksi parissa päivässä, pääasiassa kuntosalilla ja junamatkoilla. Kuuntelemiseen en ole (ainakaan vielä) yhdistänyt pakollista syömisvelvollisuutta.

Jahas. Pääsiäissaarna tuli puoli tuntia sitten valmiiksi. Nyt on jo aamuyö, joten sanon teille Hyvää Pääsiäistä ja otan tuosta vähän... ei kun siis pesen hampaani ja menen nukkumaan.

Hyvää yötä,
Jeesus myötä,
kiitos tästä päivästä!

45. paastopäivä: SANOMA RISTISTÄ - HERJAUSTA VAI HULLUUTTA?

"Hän kantoi meidän kipumme,
otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta,
luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet
ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen,
jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla
me olemme parantuneet." (Jes. 53:4-5)

Tänään on PitkäPerjantai,
sanomaltaan kirkkovuoden rankin päivä.
Pimeyden valtojen (synti, saatana ja kuolema) huippuhetki.
Perkele & CO tekee kaikkensa,
että ihmisen ja Jumalan tiet eroaisivat
lopullisesti.
Pahan PääMies päättelee,
että jos onnistun tappamaan
Hyvien PääMiehen,
niin vastustajalla ei ole
mitään mahdollisuutta
jatkaa taisteluaan.
Teen niistä itselleni alamaisia.
Maailma on jo hallinnassani,
kohta saan valtaani myös
nuo vastahakoiset Jeesuksen seuraajat...

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Kukaan ei pääse ristin ohi.
Tässä kohdassa henget erotellaan.
Jumalan tekoja ei voi mitata
ihmismitoilla.
Sitä yrittäville
sanoma rististä on
joko jumalanpilkkaa tai typeryyttä:
Juutalaiset loukkaantuivat
sanomaan ristiinnaulitusta messiaasta:
heidän korvissaan se oli pilkkaa.
Ristille ripustettu ihminenhän
on Jumalan kiroama!
Kreikkalaista sivistystä saaneille
sanoma oli silkkaa hölynpölyä.
Heidän mielestään oli sulaa hulluutta
pitää pelastajana
ristiinnaulittua miestä!

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::.

Meitä kehotetaan tänään katsomaan
ristillä riippuvaa Kristusta.
Itse en ole käynyt kertaakaan katsomassa
nyt jo 14. kerran esitettävää
Via Crucis-vaellusnäytelmää.
En liioin ole tahtonut
nähdä Mel Gibsonin
väkivallalla mässäävää elokuvaa,
jossa Jeesusta piestään kuin vierasta sikaa.
Minä uskon vähemmälläkin.

Mutta kyllä minä ne Kristuksen haavat
näen tai uskon:
Ne osoittavat ihmisen synnin, minunkin.
Samalla näen niissä myös hänen rakkautensa.
Syntini siksi, että olen haavoittanut häntä,
hänen rakkautensa siksi,
että hän on antautunut haavoitettavaksi.
Kyyneleet, joita itken
tai joita minun pitäisi itkeä,
ovat synnintunnon ja katumuksen kyyneleitä
ja samalla kiitollisuuden kyyneleitä
hänen käsittämättömästä rakkaudestaan.
Sillä eivät naulat
pitäneet Jeesusta kiinni ristillä,
vaan sen teki rakkaus
meitä kaikkia kohtaan.

Enempää en
osaa, voi enkä edes halua
tästä asiasta sanoa kuin
Anteeksi ja Kiitos!

PS: Ja aina siihen hetkeen asti
jolloin Extreme Dementia minut kohtaa
tahdon joka päivä muistaa,
mitä Kristus on tehnyt puolestani,
ettei sydämeni kovettuisi...

44. paastopäivä: LIIAN HAPOKASTA COLAA?

EILEN: Pidettyäni aamumessun rippipuheen siirryin synnintunnustuskehotukseen. Jostakin kumman syystä en osannut tässä vaiheessa pistää suutani nappiin, kuten tavallista. Kääntyessäni alttariin päin jupisin ajatukseni ääneen, joskin tuskin kuuluvasti: ”…koska emme muuta voi!”

Niin, Jeesus synnitön, me syntisäkkejä.

Synnintunnustus oli hieman tavallista rankempi:

Herra, me olemme suostuneet syntiin,
me olemme suostuneet vilppiin,
me olemme suostuneet pahoihin tekoihin.

Herra, nosta meidät ylös ja vapauta.

Herra, me olemme ajautuneet riitoihin,
me olemme ajautuneet kurittomuuteen,
me olemme ajautuneet väärille teille.

Herra, nosta meidät ylös ja vapauta.

Herra, me olemme vajonneet epätoivoon,
me olemme vajonneet epäuskoon,
me olemme vajonneet masennukseen.

Herra, nosta meidät ylös ja vapauta.

Herra, me olemme joutuneet yksinäisyyteen,
me olemme joutuneet pimeyteen,
me olemme joutuneet helvettiin.

Herra, nosta meidät ylös ja vapauta.

Mietin sitä, voiko synnintunnustuksen yhteydessä puhua helvetistä.
Vaikka se tuossa listassa särähtää pahasti korvaan, niin paikkaansa se puoltaa kuitenkin:
Yksinäisyyden ja pimeyden seuralaisiksi sopii vallan mainiosti ero Jumalasta.
Miten monen ihmisen elämä tälläkin hetkellä menee päin helvettiä…?

No, me ihmiset emme kuitenkaan ole toistemme tuomareita,
emme päätä lähimmäistemme loppusijoituspaikkoja.
Onneksi.

Synninpäästö oli tällainen:

Kaikkivaltias Jumala,
joka antaa anteeksi kaikille katuville,
armahtakoon teitä,
vapauttakoon teidät kaikista synneistänne,
vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä
ja varjelkoon teidät ikuiseen elämään
Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.

TÄNÄÄN: Klo 7 Yleisradion kuuluttaja toivotti hyvät huomenet ja ilmoitti, että tänään on HELAtorstai (sic!). Juna-asemamme läheisyydessä olevan etnisen ravintolan ikkunaan oli merkitty VAPUN aukioloajat. Kuka kertoisi (mahdollisille) muslimeille, mikä kolmen pyhän kokonaisuus meitä kristittyjä odottaa? Kun tänään liputetaan, niin muuan pieni koululainen arveli, että liput liehuvat JEESUKSEN KUNNIAKSI! Well, sinne päin, sinne päin. Suomen uskonpuhdistajasta Mikael Agricolastahan ei ole niin kovin pitkä matka Jeesukseen. Uskonnosta puhuivat molemmat…

Meidän seurakunnan Agricola-yhteisöprojektin rakentajat voisivat omistaa Agricolan päivän vuotuiseksi biletyspäiväkseen, mitä? Muutamilla ihmisillä olen nähnyt T-paitoja, joiden rintamukseen on painettu Agricola – the Real Thing Cocacola-kirjaimin.

Minulle tämä päivä on aivan erityinen Cola-päivä. Vietin aamulla kaksi tuntia laboratorio-olosuhteissa sokerirasituskokeessa. Kahdessa minuutissa piti kulautella pullollinen pikkuisen colaa muistuttavaa juomaa. Johan kolahti: Kolaa sujuvasti nauttivana yksilönä tyhjensin putelin 20 sekunnissa! Pyysin vielä lisääkin, mutta eivät antaneet, mokomat…

Kuntosalilla kävin tänään myös piinaamassa itseäni oikein maan perusteellisesti.: Alkulämmittelyssä stepperissä viihdyin puoli tuntia ja soutaakin jaksoin 20 minuuttia. Olin pukeutunut päivän teeman mukaisesti mustaan tekstiiliurheiluedustusasuun. Ja ämpäri oli päässä (mp3-soitin, suom. huom.). Ja arvaattekos, mitä luureistani kuului? Joo, ensimmäistä Mooseksen kirjaa 17 lukua. ÄMPÄRIPIPLIA!!!

Tänään meitä ihmisiä on yhdistänyt hyvä tuuli. Se on niin voimakas, että en lainkaan ihmettele, jos jonkun pää vallan irtoaa… Kirjoitan tätä tuulilta turvassa kotona, jossa olen vaihtamassa vaatteita toisenlaisiin, vähän virallisempiin mustiin. Illalla klo 19.30 Vanhassa kirkossa vietetään Herran Pyhää Ehtoollista. Perinteisesti Vanhassa kirkossa on oltu alttarilla virkapuku päällä kiirastorstaisin, vaan ihan parina viime vuonna neljäs ehtoollisen jakaja on ollut maallikko. Yhtenäisyyden takia kaikilla on nyt alba päällä.

(En kirjoita tätä mitenkään menneitä haikaillen, toteanpa vain, että naispuoliset seurakuntalaiset muistivat aina kehua meitä komeaksi kvartetiksi, kun neljä korpinasuista miespalvelijaa hoiti saamaansa palvelutehtävää keskittyneesti, enemmän tai vähemmän hiotun koreografian mukaisesti.)

HUOMENNA: Huominen pitäköön huolen itsestään. Ja murheen. Meidän ei tarvitse sitä tässä ja nyt kantaa. Eletään tämä päivä ja tämä hetki kerrallaan. Kullekin päivälle riittää oma murheensa. Minä kyllä ajattelin heittää senkin Jeesuksen päälle…

43. paastopäivä: TUOMARI PESEE KÄTENSÄ TUOMITTUAAN SYYTTÖMÄN!

Rippipuhe Vanhan kirkon aamumessussa 8.4.09 klo 8

"Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: "Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne." Kaikki huusivat yhteen ääneen: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!" Silloin Pilatus antoi heille myöten ja vapautti Barabbaksen, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi. " (Matt. 27:24-25)

Pontius Pilatus, joka oli Juudean roomalainen prokuraattori v. 26-36 jKr., saa uskontunnustuksessamme oman maininnan. Hän julisti Jeesuksen oikeudenkäynnissä lopullisen tuomion. Hän tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ristillä. Se oli halveksituin ja julmin teloitustapa Rooman valtakunnassa. Roomalaisen miehityksen aikana monet juutalaiset kärsivät kuoleman ristillä. Jos juutalaisiet olisivat saaneet panna Jeesuksen kuolemantuomion täytäntöön, hänet olisi luultavasti kivitetty. Roomalaiset ristiinnaulitsivat orjia ja Rooman kansalaisuutta vailla olevia rangaistukseksi murhasta, temppelin häpäisystä, maanpetoksesta ja kapinasta.

Roomalaisten mielestä jokainen, jota kansa tervehti profeettana tai messiaana, oli vaarallinen. Juutalaisille virkamiehille Jeesus oli piikki heidän lihassaan puhuessaan Jumalasta toisin kuin he ja hyökätessään heidän laintulkintansa kimppuun. Emme voi siis panna syytä jeesuksen kuolemasta vain yhden osapuolen tiliin. Juutalaiset ja roomalaiset, uskonnolliset ja maalliset viranomaiset yhteistoimin torjuivat Jeesuksen.

Jeesus asetettiin Jerusalemissa suuren neuvoston, juutalaisten korkeimman hallintoelimen, eteen. Neuvosto teki päätöksen, että Jeesus oli ansainnut kuolemanrangaistuksen, ja luovutti hänet Rooman keisarin edustajan tuomittavaksi. Tämä määräsi hänet kapinallisena ristiinnaulittavaksi.

Tarkkailkaamme Pilatusta, tuota selittelyjen mestaria, sinä hetkenä, jona hän pesee käsiään. Ja tunnemme hänessä itsemme. Mehän yritämme myös kiemurrella irti vastuustamme, päästä kantamasta syyllisyyttä. Menettelyn mallin tunnemme jo ensimmäisestä ihmisestä, joka yritti vierittää syyn toisen niskoille. Tiedämme liiankin hyvin, ettei väistöliikkeiden suunpieksäntä loppunut pilatukseen, vaan jatkuu yhä vieläkin.

Summa summarum: Sekä roomalainen maaherra että juutalainen neuvosto ynnä vielä väkijoukko, kaikki he edustivat koko ihmiskuntaa, siis myös sinua ja minua. Mekin olemme aivan yhtä syyllisiä Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan.

42. paastopäivä: KRISTINUSKON YTIMESSÄ

Puhe Ressun lukiossa 7.4.09

Suuri viikko, hiljainen viikko, pyhä viikko, piinaviikko - raskaalla viikolla on monta nimeä!
Mutta suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että nyt ollaan kristillisen uskon ydinkysymysten kanssa tekemisissä. Mahtavatko ne olla kuulijalle tuttuja? ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, nimittäin Kristuksen sisäinen tunteminen!” virkkoi seppä Högman levottomalle ja rauhattomalle hengelliselle etsijälle Paavo Ruotsalaiselle. Noista sanoista nuori Paavo oivalsi, mistä kenkä puristi.

Hengellisestä elämästä puhuttaessa on otettu käyttöön sana Spiritualiteetti. Sanan pohjana on latinan verbi spirare eli hengittää: Ihmisellä on henki, jonka kautta hän elää persoonallisessa suhteessa Jumalaan. Kristillisessä kirkossa spiritualiteetti tarkoittaa sekä hengellistä elämää että sen hoitamista. Jumala hengittää meissä ja meitä. Jos me emme olisi kaikki tällaisia dementikkoja, niin meidän tulisi joka kerran hengittäessämme muistaa, että Jumala on. Jos väität vastaan, niin ole hyvä ja lakkaa hengittämästä!

Koulun oppiaine nimeltä Uskonto antaa uskonasioista aika väljähtyneen ja aneemisen kuvan. Kun minä olin lukiossa, muutama luokkatoverini erosi viimeisenä vuonna kirkosta, ettei heidän tarvitsisi lukea kirkkohistoriaa, se kun ei millään meinannut upota heidän kaaliinsa. Esimerkiksi matematiikasta he eivät onnistuneet saamaan vapautusta.

Miten käydään asiallista keskustelua, kun toiset puhuvat aidasta ja toiset aidanseipäistä, toiset ovat kiinnostuneita vain ulkokuoresta, toiset pelkästään siitä, mitä sisällä on. Eihän litroja ja metrejä voi oikein suhteuttaa toisiinsa, vai voiko? Tämän hankaluuden tiedostaen haluan nyt puhua vertauskuvien avulla:

Muuan äskettäin kristityksi kääntynyt ja hänen epäuskoinen ystävänsä keskustelivat tähän tapaan:

- Sinä olet siis löytänyt Kristuksen?

- Niin olen.

- Sitten sinun täytyy tietää hänestä paljon. Kerrohan, missä maassa hän syntyi.

- En tiedä.

- Kuinka vanha hän oli kuollessaan?

- En tiedä.

- Montako saarnaa hän piti?

- En tiedä.

- Kristinuskoon kääntyneeksi näytät tietävän hyvin vähän Kristuksesta!

- Oikeassa olet. Itseänikin hävettää, miten vähän hänestä tiedän. Tämän verran tiedän kuitenkin: kolme vuotta sitten olin juoppo. Olin korviani myöten veloissa ja perheeni oli hajoamassa. Vaimoni ja lapseni pelkäsivät joka ilta kotiintuloani. Nyt olen lakannut juomasta, velkamme ovat maksetut ja kotimme on onnellinen. Kaiken tämän Kristus on minulle tehnyt. Tämän verran tunnen häntä.

Niin. Kristuksen oikea tunteminen tarkoittaa, että se, mitä saamme tietää, todella uudistaa meidät. - Tarina kertoo kotkan poikasesta, joka putosi pesästään keskelle kanalaa. Siellä se kasvoi kananpoikien kanssa ja luuli olevansa yksi niistä. Se tonki päivät päivät pitkät matoja tunkiolla kanojen tapaan. Kerran iso kotka lensi kanalan yli. Se kierteli valkoisten pilvien keskellä mahtavien siipiensä voimalla ja suuntasi sitten lentonsa kohti sinisen taivaan avaruutta. Kotkanpoika vain jatkoi tunkion tonkimista.

Ihminen on usein tuon kotkanpojan kaltainen, etenkin hengellisessä elämässään. Hän on niin kiinni ahtaissa arkipäivän ympyröissä, joskus myös teologisissa systeemeissä, ettei edes aavista, millaisiin ulottuvuuksiin hänen mielensä voisi päästä. Hän ei aavista itsessään syvyyksiä, joihin hänen henkensä voisi löytää tiensä.

Yhä enemmän huomaamme, ettei pelkkä materialismi, sisäisen elämän tukahduttaminen, tyydytä tämän päivän ihmistä, eivät rahan, nautinnon ja kunnian palvonta. Ihmisen perusahdingot – kuoleman pelko, elämän mielekkyyden puute, epätoivoisuus järjettömältä näyttävän edessä ja lohduton yksinäisyys – panevat hänet etsimään jotakin syvempää. Ihminen etsii varmuutta, mielekkyyttä ja rakkautta.

Herra tulee luoksemme hiljaisuudessa. Hiljaisuudessa voimme kohdata hänet helpommin. Hän on aina luonamme ja sydämessämme, mutta me olemme niin täynnä arkipäivän tapahtumia, ettemme huomaa hänen läsnäoloaan. Niinpä Jumalaakaan ei varsinaisesti tarvitse etsiä, vaan meidän tulee vain avautua hänen todellisuudelleen. Hiljaisuus on ensi askel syvempään hengelliseen elämään. Ja toinen on se, että me emme vain pyri fanittamaan Jeesusta, vaan ihan oikeasti päätämme seurata häntä.