11. paastopäivä: KUKA ON KUOLLUT?

Taisi olla Luther, joka kertoi tarinan äkkipikaisesta munkista, joka tuon tuostakin joutui luostarissaan napit vastakkain muitten veljien kanssa. Hän hermostui jatkuvasti tovereihinsa. Koska hänen huonotuulisuutensa - ainakin hänen omasta mielestään - johtui toisista, hän päätti muuttaa pois luostarista, omiin oloihinsa, autioon metsämökkiin. Siellä hän saisi olla rauhassa.

Jonkin aikaa meni ihan hyvin, mutta eräänä aamuna hän sattui vedenhakureissullaan kompastumaan puunjuureen. Hän kaatui, ja samalla särkyi hänen savinen vesiastiansa.
Voi sitä huutoa ja noitumista! Metsän eläimillä taisi olla siinä ihmettelemistä. Hieman rauhoituttuaan munkki tajusi, että hän oli aivan yksin eikä voinut siis syyttää ketään muuta kuin itseään kömpelyydestään.

Mahtoikohan munkki tuosta oivalluksesta aloittaa pitkän matkan? Nimittäin ensin matkan itseensä. Ja sitten varmaan palvelustovereittensa luo. Varsinaista Työnantajaansa toki unohtamatta.

Jostakin syystä meidän länsimainen kulttuurimme perusolettamuksiin kuuluu, että kykyä elää yhdessä muiden kanssa pidetään henkisen kypsyyden erityisenä merkki. Pidämme itsestään selvänä, että kypsyytemme mitataan sillä, miten osaamme olla ja elää osana tervettä ihmissuhdeverkostoa. Tästä sitten automaattisesti seuraa, että niitä pidetään jotenkin outoina, jotka tunnustavat kaipaavansa yhä enenevässä määrin aikaa yksinoloon. Tätä pidetään helposti merkkinä siitä, että kyseiset yksilöt eivät muka "pärjää".

Jeesuksellakin oli tämä tarve, kun hän täällä maan päällä vaelsi. No, varmasti moni pitääkin Jeesusta outona. Ja voidaanhan sitä tietysti pitää osoituksena täydellisestä epäonnistumisesta, kun mies päättää päivänsä ristinpuulle lyötynä. Vai voiko? Tähän asiaan palataan vielä tuonnempana monen monta kertaa.

Sanotaan, että kiire on leimallista nykyelämänmenollemme. Onko ihan oikeasti? Eikö kiire lopultakin ole tunnetila ja järjestelykysymys? Tuntuu ahdistavalta, kun on samanaikaisesti niin monta rautaa tulessa, enkä osaa päättä, mikä on asioitten oikea tärkeysjärjestys...

Mitä hyötyä kiireestä oikeasti on ja kenelle?

Kiireen keskellä ihmiset vieraantuvat helposti sisimmistä tarpeistaan ja tunteistaan. Oppiminen, ajattelu, innovaatio ja kontaktin säilyttäminen omaan sisimpään on mahdollista vain yksinolon avulla. Tunnettuahan on, että joukossa tyhmyys tiivistyy...

Kuvaavaa, että jonkin suorituksen takaraja on englanniksi Dead Line. Is there any body?

10 paastopäivä: KIUSAUKSIA JA JAAKOBINPAINIA

Terveisiä hiljaisuudesta! Tiesitkö, että hiljaisuuskin puhuu? Ja sillä oli taas paljon sanottavaa minulle...

Olen ollut retriiteissä 5-6 kertaa ennen tätä. Ensimmäisellä kerralla minulle oli melkoinen yllätys se, että vaikka ulkoinen melu vaimenee, niin sisäinen melu ei. Tuon sen metelin mukanani, sisälläni. Tuolloin päässäni soi pitkään Nokian tosi rasittava Tilulilu-kännykkätunnari. En myöskään älynnyt sulkea rukouksessa silmiäni, mikä seikka olisi kovasti auttanut keskittymistä.

Tämänkertainen kiusa oli kovaksi yltänyt karkkinälkä. Harmittelin sitä, etten ollut varannut matkaani mitään naposteltavaa, esim. suolakeksejä. Hiljaisuudessa olisi ollut niin helppo lukiessa napostella jotakin. Vaikka Heponiemen ruuat ovat loistavia ja nautin niistä syömällä hitaasti, pureskelemalla hyvin, maistelemalla jokaista suupalasta kerrallaan, niin minulla oli jostakin syystä koko ajan nälän tunne. Ehkä se ei oikeasti ollutkaan nälkää, vaan jotakin muuta puutetta?

Surkuhupaisaa oli, että kun me taideterapeutin ohjastuksessa maalasimme erilaisia kuvia niin pensselein kuin sorminkin, niin eräs mustavalkoinen työ toi mieleeni aivan kiusallisen voimakkaasti lakun ja valkoisen suklaan. Tunsin kehotusta sanoa tämä asia ääneen...

Heponiemen putiikissa oli kyllä karkkia tarjolla, mutta sinne saivat jäädä pilaantumaan. Himoni kohde oli sittenkin muualla.

Kahtena aamuna vietimme Heponiemessä ehtoollista. Ensimmäisen eukaristian jälkeen juolahti mieleeni lause: Kun sitä on vähän, se on parempaa. Me söimme Herran Pyhällä Aterialla oikeata leipää, mursimme sitä yhdessä. (Vähemmästäkin LeipäPappi riemastuu!). Samoin me luimme yhä uudestaan tulevan sunnuntain Vanhan testamentin lukutekstiä, joka kertoo Jaakobin painista Jumalan kanssa. Me ikään kuin märehdimme tuota tekstiä. Vähemmän on todellakin enemmän!

Ja sitten ne messujen tarkkaan harkitut sanamuodot synnintunnustusosassa ja rukouksissa. Tätä nälkäni taisi syvimmillään olla: Minun ei pidä lohduttautua makealla, kun minulla on oikeasti ikävä Jumalaa! Eikä tuo ikävä mistään yleisestä tylsyydestä ja virikkeettömyydestä johtunut, vaan siitä, että tajuan selvästi tämän: On olemassa toinen todellisuus, näkymätön maailma. Näillä ruumiimme silmillä me emme näe koko totuutta. Sen jonkin pystyy vain aavistelemaan. Uskon silmälaseilla näkee paremmin kuin järjen valossa.

Tuo taivaskaipuu minulla on ollut ihan pikkupojasta lähtien.

Kun sitä on vähän, se on parempaa! Minua alkoi äkkiä sekä hävettää että kaduttaa, kun muistelin omia 20 minuutin mittaisia saarnojani, joilla olen vuosikymmenten ajan rääkännyt kuulijaparkojani...
:-(

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Huomisessa tekstissäni palaan tarkemmin niihin hengellisiin oivalluksiin, joita tein Heponiemessä.

Tutustu Heponiemeen, se kannattaa: http://www.heponiemi.fi/

9.paastopäivä: PARATIISI - AUTIOMAA - PARATIISI

Kiusauksen ydin on houkutuksessa epäillä Jumalan hyvää tahtoa. Kiusallisen tutussa syntiinlankeemuskertomuksessa näemme, miten Aadam kuunteli kiusaajaa ja lankesi. Jeesus, Uusi Aadam, oli kuuliainen Jumalan sanalle ja voitti. Aadamista tuli kirouksen lähde, Jeesuksesta taas siunauksen lähde kaikille ihmisille. Ensimmäinen Aadam muutti tottelemattomuudellaan paratiisin autiomaaksi, toinen Aadam teki tottelevaisuudellaan autiomaasta paratiisin.

Jos ja kun käy niin, että me lankeamme kiusauksissamme syntiin, meidän ei tarvitse joutua epätoivoon, vaan voimme katsoa ristille ja kuulla Jeesuksen sanovan: ”Jo ristillä minä sinut armahdin!” Jumala on luvannut nostaa, kantaa ja pelastaa ne, jotka häneen luottavat. Jos sinä lankeat vaikkapa kymmenen kertaa viikossa, niin muista, että sinä saat Jumalan avulla nousta yksitoista kertaa ylös ja jatkaa matkaa.

(Välihuomautus: Meidänkin seurakunnassa on alettu julkaista saarnoja netissä. Korvalle ja silmälle kirjoitetaan kuitenkin aivan eri tavalla. Tästä "loppuhuipennuksesta" sen huomaa: Kuulijat ottivat kutsusta vaarin ja tulivat sankoin joukoin seurakuntasaliin. Järjestimme melkein sadan ihmisen ryntäyksellä emännälle painajaismaisen tilanteen, kun kahvi ja pulla loppuivat kesken. No, kahvia keitettiin lisää ja pullaa kaivettiin pakkasesta mikroon sulamaan...)

Kun katsot ympärillesi tässä kirkkosalissa, niin näetkö täällä yhtään hengellistä matkakumppaniasi? Jos näet, niin hyvä on. Jos taas et, niin mieti, mistä se voisi johtua. Sillä Kaveria ei jätetä -periaate toimii tässäkin. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee. Kuljetaan yhtä matkaa. Katsotaan, että kukaan ei jää jälkeen, sielunvihollisen saaliiksi. Sillä ei-toivottu yksinäisyys tappaa.

Rohkaise siis mielesi. Karavaani menee tämän messun jälkeen kirkkokahveille. Tule mukaan. Istu pöytään, vaikka et muita siinä pöydän ääressä istuvia tuntisikaan. Esittäydy. Tervehdi. Löydä paikkasi seurakunnassa, niin ehtoollispöydässä kuin kahvipöydässäkin. Löydä yhteys. Sinua kutsutaan. Sinua tarvitaan. Sinä olet tärkeä. Tervetuloa joukkoon, yhteiseen iloon ja vaivaan!

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Kuten jo sanoin, minä nyt jätän kolmeksi päiväksi kaikki maalliset ilot ja vaivat Helsinkiin. Retriittimme aiheena on "Muista minua". Pyyntö on luonnollisesti esitetty Jumalalle. Ja minun jos kenen pitäisi aina muistaa, että Jumala on armollinen. Sitä heprean sana hannon eli Hannu tarkoittaa...

:-)

Perjantai-iltana 6.3. palaan asiaan. Toivottavasti kokoontumisestamme Karjalohjalla tulee niin antoisa, että siitä riittää tuomisia lukijallekin!

8. paastopäivä: JUMALAN KAHLEKOIRA

Sanakirjan mukaan kiusaus merkitsee myös koetteelle joutumista. Samalla tavalla kuin kiusauksiin lankeaminen valmistaa tietä seuraavalle lankeamiselle, kiusauksen kestäminen vahvistaa ja tekee seuraavan kiusauksen tullen kestämisen aavistuksen verran helpommaksi. Ja mitä enemmän näitä kestettyjä kiusauksia kertyy, sitä vahvemmin on viitoitettu oikea tie ja sitä helpompi meidän on palata tuolle tielle.

Erityisesti tässä meidän pitää muistaa, että emme rakenna mitään oman pyhyytemme tai oikeamielisyytemme varaan. Vastustaja, Saatana, ylittää voimamme ja taitomme moninkertaisesti. Turhaan ei Paavali varoita korinttilaisia sanoen: ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea”. Ainoa turvamme on Jumalassa, hänessä, jolle Saatanakin on lopulta vain kahlekoira. Koira ärisee ja murisee, riuhtoo uhmakkaasti kahleissaan, mutta ollessamme riittävän etäällä siitä, se ei pääse karkaamaan kimppuumme.

Kiusaukset osoittavat meille vastaan sanomattomasti, että me olemme heikkoa tekoa. Kiusaukset osoittavat meille, että me tarvitsemme Jumalaa. Meitä koetellaan, testataan, mutta Jumalaa emme saa panna koetukselle. Tunnemmehan toki sanonnan, ettei pidä purra sitä kättä, joka meitä ruokkii.

Kysymyksiä lukijalle:

Mitä sisältyy siihen, että Saatana on Jumalalle vain kahlekoira?

Sanonta "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"" kuulostaa kristilliseltä ajatukselta, mutta ei kuitenkaan sitä ole. Miksi ei?

Mitä varten Jumalaa ei saa panna koetukselle?

7. paastopäivä: KIUSAUS VAI AHDISTUS?

Ylpeyden, vallan ja kunnian kiusaukset olivat Jeesuksen kimpussa erämaassa. Kiusaukseen on vastattava Jumalan sanalla, niin kuin Jeesuskin teki. Kaikki, mikä ei ole sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa, ei ole Jumalasta, olkoonpa se esitetty sitten miten vetoavasti ja kauniisti tahansa! Saatanakin, langennut enkeli, on taitava teologiassa, mutta käyttää taitojaan tarkoituksella väärin, lukee kuin piru raamattua, kuten sanontakin kuuluu.

On paikallaan toistaa: Jumala ei kiusaa ketään, vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, se häntä vetää ja houkuttelee. (Jaak. 1:13)

Kiusaus kannattaa kiertää, jos voi itse valita. Ei ole kovin hurskasta ehdoin tahdoin hakeutua vaikeaan kiusaustilanteeseen vain tahdonlujuuttaan osoittaakseen. On nimittäin olemassa suuri vaara, että tuo kuviteltu tahdonlujuus katoaa yllättäen ja lopputulos on lankeemus, suru ja häpeä.

Oppi-isämme Martti Luther olisi halunnut korvata Isä meidän-rukouksessa sanan Kiusaus sanalla Ahdistus. Tällöin olisimme rukoilleet: ”Äläkä saata meitä ahdistukseen”. Lutherin mukaan kiusauksessa ei ole kyse vain lumoavista, vaikkakin mustista houkutuksista, vaan laajemmin kaikesta muustakin, mikä kiskoo meitä irti Jumalasta ja heittää meidät erilleen hänestä.

Luther opetti, että maan päällä meillä on ahdistus ja että on täysin turhaa edes etsiä täydellistä rauhaa ja turvallisuutta täältä. Ahdistukset ympäröivät meitä edestä ja takaa kuin muuri. Ahdistukset kuuluvat tähän maailmaan, eivätkä ne poistu ennen Kristuksen paluuta. Ahdistukset eivät väisty maailmasta edes rukouksiemme voimalla. Senpä tähden meidän tuleekin rukoilla, että emme joutuisi niihin, ettemme sortuisi niihin. Meidän tulee rukoilla, että kiusaukset ja ahdistukset eivät saisi vallata meitä ja muita ja hukuttaa alleen.

Mitä mieltä, lukijani, olet tästä Lutherin tulkinnasta? Viime sunnuntaina juuri tämä kohta tuotti monelle kirkkovieraalle todellisen Ahaa-elämyksen. Sinullekin?

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Huomautus: Olen luvannut kirjoittaa joka päivä tätä blogia 7 viikon ajan. Huomenna olen kuitenkin menossa Heponiemen hiljaisuuden keskukseen kolmeksi päiväksi. Retriitin eli vetäytymisen sääntöihin kuuluu, että siellä ollaan täydellisesti muusta maailmasta erillään. Tuolloin tekstin tuottaminen ei onnistu. Ratkaisen asian siten, että kirjoitan tämänpäiväisen, huomisen ja ylihuomisen tekstin jo nyt. Ne tulevat kaikki saman päivämäärän alle, mutta erotan ne edelleenkin paastopäivän numeron mukaan.

6. paastopäivä: KRISTITYN TAISTELUVARUSTUS

Jumala ei kiusaa ketään, mutta silti hän sallii kiusauksen. Salliessaan kiusauksen Jumala valmistaa poispääsyn pahasta, sillä hän ei salli meitä kiusattavan yli meidän voimiemme. Jumalan näkökulmasta katsottuna kiusauksen tarkoitus on tehdä meistä kärsivällisiä ja kestäviä uskonelämässämme. Jeesus sanoi viettelysten tulevan, niiltä emme voi välttyä, mutta meidän ei tarvitse langeta kiusauksiin, vaan me saamme Jumalan armosta voittaa kiusaukset.

Kiusauksia vastaan taistellaan siten, että ne kohdataan ja voitetaan uskon avulla. Ilo Herrassa on väkevyytemme. Kiusaus on vain houkutus synnin tekemiseen ja kiusaus muuttuu vasta sitten synniksi, kun toteutat kiusauksen. Monet Kristukseen uskovat ihmiset tosin luulevat kiusausta jo synniksi ja ahdistuvat, kun heistä ei kerta heitolla tullutkaan pyhiä, kun he ottivat Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanaan. Tai tarkkaan ottaen pyhyys tuli, mutta myös pahuus jäi. Ihminen on – ristiriitaista kyllä - samalla kertaa syntinen ja vanhurskas eli Jumalalle kelpaava.

Tästä epätietoisuudestako johtuu, että kaikki kristityt eivät vastusta kiusausta ja joutuvat harjoittamaan syntiä. Kun joku päästää kiusauksen tullen ohjakset löyhälle eikä käy sitä rukoillen vastustamaan, silloin hän myöntyy kiusaukseen. ”Onko Jumala todella sanonut… Ei kai se haittaa, jos minä vähän kokeilen… Kaikkihan niin tekevät… Ei se ole kovin vaarallista!” Tuttuja kuiskutteluja, vai mitä?

Jatkuu huomenna :-)

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Ekskursio: Tutustu Kristityn TaisteluVarustukseen (Ef. 6:10-20). Tästä Ison Kirjan kohdasta olen aina pitänyt kovasti! Matsku on SLEY:n opetusmateriaalia:


Nyt Paavali siirtyy puhumaan koko kristilliselle yhteisölle. Kaikki, niin naiset ja miehet, kuin orjat ja isännät, joutuvat kohtaamaan yhteisen vihollisen, jota vastaan emme kykene taistelemaan omassa voimassa ja varustuksessa. Tässä ei puhuta hyvistä ominaisuuksista, joita meidän olisi kehitettävä, vaan Jumalan antamasta varustuksesta. Ei näet ole kysymys taistelusta "ihmisiä" vastaan, ts. niitä ihmisiä vastaan, jotka vastustavat kristinuskoa ja tahtovat meidän elävän heidän tavallaan. On kysymys taistelusta henkivaltoja vastaan, jotka ovat auttamattoman ylivoimaisia, ellei Kristus sodi meidän puolestamme. Nämä henkivallat ovat "avaruuden pahoja henkiä", siinä taivaallisessa maailmassa, joka luotiin ennen meidän maailmankaikkeuttamme ja jossa tapahtui se kapina, joka johti saatanan vaikutuksen syntyyn. Paavali on aiemmin (Ef 2) puhunut "avaruuden henkivallasta", joka tekee työtään Jumalan tahdon uhmaajissa. Hänet me joudumme kohtaamaan. Paavali puhuu hänen "kavalista juonistaan" (ks. Ef 4:14). Aluksi saatanan ehdotukset harvoin näyttävät selvästi pahoilta. Maailman näkökulmasta katsoen on olemassa paljon seikkoja, jotka puoltavat niitä. Nuo "kavalat juonet" on paljastettava ja on tehtävä vastarintaa.

Taistelu koskee elämää ja kuolemaa. Tarkemmin ajateltuna taistelu koskee vielä tärkeämpää asiaa: iankaikkista elämää ja iankaikkista kuolemaa. Taistelua kuvatessaan Paavali käyttää koko ajan sotilassanastoa. Varustus on raskaasti aseistetun legioonalaisen. Siinä on tukeva ripustin miekkaa varten, teräshaarniska, suuri nelikulmainen kilpi ja päätä suojaava kypärä. Kaikkia näitä käytetään nyt kuvaamaan sitä sota-asua, jota me tarvitsemme voidaksemme tehdä vastarintaa ja voittaa "pahan päivän tullen", silloin kun todella on kyseessä iankaikkinen elämä tai iankaikkinen kuolema.

Vyö - jonka avulla pitkät vaatteet voidaan kiinnittää ylemmäksi ja pitää miekka aina saatavilla - on totuus, se suuri totuus, että Jumala on olemassa ja tarttunut maailman asioihin Kristuksessa tavalla, joka vaikuttaa koko minun elämääni.

Rintaa suojaava haarniska on vanhurskaus, ei minun omani, jossa on paljon aukkoja, vaan Kristuksen vanhurskaus, joka on täydellinen ja peittää kaikki minun puutteeni.

Jalkineet, jotka mahdollistavat esteettömän kulkemisen kivensirujen ja okaiden päällä, ovat "alttius rauhan evankeliumille". Ei ole kysymys siitä, että minä päätän olla valmis palvelukseen, ei liioin luonteenominaisuudesta. Alttius syntyy minussa, kun otan vastaan evankeliumin syntien anteeksiantamuksesta ja saan rauhan Jumalan kanssa. Paavalilla on tässä mielessään Jesajan sana (52:7) ilosanoman tuojan jaloista, jotka kuljettavat hänet vuorten yli julistamaan rauhaa ja ilmoittamaan hyvän sanoman. Alttiuteen, josta Paavali puhuu, kuuluu myös halu olla ilosanoman tuojana toisille, välittämässä suurta uutista Jeesuksesta.

Kilpi, joka suojaa minua, on usko Kristukseen. Se suojaa myös palavia nuolia vastaan (ne kuuluivat Paavalin aikana pelätyimpiin aseisiin). Se suojaa sekä kiusauksilta että omantunnon syytöksiltä, jotka sanovat, ettei minusta tule koskaan sellaista kuin kristityn tulisi olla. Kristus sammutti näiden nuolten tulen verellään, kun hän kuoli puolestani.

Kypärä on pelastus. Taaskin on kysymys siitä, mitä Kristus on tehnyt. Hänen sovitustyönsä on minun suojani syyttäjän musertavimpiakin iskuja vastaan.

Ja miekka - ase, joka antaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle mahdollisuuden iskeä takaisin - on Jumalan sana. Samoin kuin Vapahtaja käytti erämaassa Jumalan sanaa aseena, jolla hän torjui perkeleen ovelat ehdotukset, on minunkin paras aseeni luja tunkeutuminen Jumalan sanaan.

Tässä Paavali alkaa puhua siitä, mitä me itse voimme tehdä varustautuaksemme. Me voimme hankkia kristillistä tietoa, perehtyä Raamattuun, ottaa Sanan vastaan sekä päällä että sydämellä. Paavali sanoo heti myös, mitä muuta me voimme tehdä: voimme rukoilla - joka aika, kestävästi, Hengessä (mikä merkitsee sekä sitä, että meidän henkemme rukoilee ja huutaa myös silloin kun emme rukoile sanoja käyttäen, että sitä, että Pyhä Henki rukoilee meissä ja meidän puolestamme, kun me emme tiedä mitä meidän pitäisi rukoilla). Paavali muistuttaa vielä esirukouksesta ja pyytää sitä myös omasta puolestaan. Hän tietää, mitä hän eniten tarvitsee: oikeita sanoja selittääkseen evankeliumin salaisuutta, josta hän on niin paljon puhunut tässä kirjeessä.

5. paastopäivä: KIUSAUSTEN VOITTAJA

Armas paahtoblogini!

Vaikka teinkin sellaisen uudenvuodenlupauksen, että tänä vuonna en syytä, valita enkä selitä, niin nyt lienee kuitenkin parin selventävän kommentin paikka:

1) Otsikko ei taaskaan viittaa bloginpitäjään. Olisihan vähän surkuhupaisaa, jos julistautuisin karkkihimoa vastaan käymäni taistelun voittajaksi viidessä vuorokaudessa, kun edessä on vielä 42 piiitkää päivää!

2) Sunnuntait eivät varsinaisesti ole paastopäiviä, mutta minun on jatkettava karkkipaastoani silloinkin, koska muuten alkaisin varmasti lipsua päätöksestäni. Joten ajanlaskuni mukaan nyt on siis järjestyksessään viides paastopäivä! Arkisemmin sanottuna olen karkkilakossa, eikä lakoissa pruukata mitään breikkejä pitää! Lakot jatkuvat, kunnes, kunnes...

3) Niin moni kuulija pyysi tämänpäiväisestä saarnasta kopiota, että päätin palastella puheeni tällä areenalla. Murran siis saarnan niin kuin LeipäPappi murtaa leipää: Ei liian suurta palaa kerralla, ettei lukija saa infoähkyä. Pala kerrallaanhan se norsukin syödään!

Evankeliumi: Mark. 1:12-13: ”Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta”.

Työtoverini Antturin Arto aloitti tänään saarnansa lystikkäästi:
Evankeliumitekstissä on vain kaksikymmentä sanaa, mutta ne sisältävät paljon. Henki, Saatana, villieläimet, enkelit. Kun eilen julkaisin Facebookissa tilaviestin, että mietin valintaa näiden neljän välillä, villieläimet saivat ystäviltä eniten kannatusta”. - Saarna kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta www.antturi.blogspot.com

Vanhassa kirkossa ja Ruoholahdessa taas aloitettiin näin:

Me kristityt uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Isä on juuri ehtinyt tunnustaa (Johannes Kastajan kastaman) Jeesuksen rakkaaksi Pojakseen, kun Henki alkutekstin mukaan suorastaan heittää tai paiskaa Jeesuksen erämaahan. Kirkastuksen hetki muuttuu tuossa tuokiossa hyvän ja pahan väliseksi taisteluksi, pelinappulana koko ihmiskunta, niin menneet kuin tulevatkin sukupolvet.

40 päivän kuluttua Saatana jättää Jeesuksen rauhaan, varmaankin mutisten jotakin siihen suuntaa, että tämä ei jää tähän. Vielä me tapaamme! Evankeliumien mukaan Jeesus on käynyt mitä ankarimman sisäisen taistelun sekä julkisen toimintansa alussa että lopussa, ensin autiomaassa ja sitten Getsemanen puutarhassa. Nämä ensimmäiset ja viimeiset kiusaukset tarkoittavat Jeesuksen kohdalla lähinnä koetuksia, eivät niinkään houkutuksia syntiin.

Sanakirjan mukaan Kiusaus tarkoittaa houkutusta ja viettelystä, mutta myös koettelemusta ja koetusta. Paha käyttää kiusauksia keinona ihmisen langettamiseksi.

Saatana tarkoittaa vastustajaa. Uudessa testamentissa pahan päämiehestä käytetään myös sanaa diabolos, joka tarkoittaa riidankylväjää ja panettelijaa. Vastaava verbi diaballou tarkoittaa erilleen heittämistä. Jumalan vastustaja on siis erilleen heittäjä, jonka päämääränä on saada ihminen eroon Jumalasta, lähimmäisestä ja myös itsestään. Saatana on yhteyksien katkaisija. Siksi Saatana yrittää kiusausten kautta tuhota uskovan ihmisen. Paholainen haluaa, että kiusaukset muuttuisivat pikku hiljaa jatkuviksi lankeemuksiksi ja lankeemuksen vähitellen luopumiseksi.

Jatkuu huomenna :-)

Vielä selventävä kommentti: On olemassa kolmenlaista pahaa

1) Sellaista, jossa ihminen on kohteena (esim. onnettomuudet, luonnonkatastrofit)

2) Sellaista, jossa ihminen on aktiivisesti mukana tekijänä (esim. rikokset)

3) On olemassa persoonallinen paha, Saatana, Sielun vihollinen. UT ja minä lähdemme liikkeelle siitä, että tällainen Pahan Päämies on olemassa. Mistähän johtuu, että monien ihmisten on vaikea ymmärtää / hyväksyä tällaista annettua tosiasiaa?