Noin vuosikymmen sitten suoritin Mainosalan ammattitutkinnon.
Kirkkoherranvirastoon tuli päivystysaikanani minulle entuudestaan tuntematon nuorehko mies, löi pöytään mainonnan oppikirjan ja sanoi, että pappi on hyvä ja lukee tuosta. Kirkolla on maailman paras tuote, mutta te ette osaa markkinoida tuotettanne!
Menikö tuosta tapaamisesta puoltakaan vuotta, kun aloitin mainosopinnot. CopyWriter!
Olin vuosien saatossa tuskastunut siihen, että mainonta aivan estoitta saa vaikuttaa minuun enkä minä voi tehdä asialle mitään. Niinpä päätin, että nyt tämä pappi alkaakin itse vaikuttaa mainontaan. Otin vuorotteluvapaata opiskellakseni, miten kieli vaikuttaa mieleen. Mainonnan lisäksi tutustuin NLP:hen ja suggestoterapiaan (rentoutusvalmennus ja hypnoosi). Perehdyin myös moniin muihin mielenmuokkausmenetelmiin. Ja sain lopulta kaikesta ihan tarpeekseni.
Kaikista manipulaatiomenetelmistä minun mielestäni mainonta käyttää kaikkein härskeimpiä keinoja. Esimerkiksi hypnoosia ei pitäisi käyttää halpahintaisesti lavashow-ohjelmien tavoin. Ihmisen on itse suostuttava hypnoosiin eikä sillä voi oikeasti saada ihmisiä toimimaan vastoin omaa tahtoaan. Hypnoosin vaikutus ei myöskään ole kovin pitkäaikainen. Kun pitää päästä vessaan, niin ne transsit ovat sitten siinä...
Mutta mainonta voi näemmä käyttää kaikkia mahdollisia keinoja vaikuttaakseen ihmisen alitajuntaan. Mainostajilla ei ole päätarkoituksena viihdyttää vaan myydä tuotetta. Saada ihmiset haluamaan jotakin tiettyä tuotetta. Viedä asiakkaat kilpailijoilta. Saada ihmiset haluamaan tiettyä tuotetta vielä enemmän: Mene nyt heti kauppaan ja osta!
Onneksi on mahdollista oppia lukemaan mainoksia takaperin, siis alkaen siitä, miten minun halutaan toimivan, miten minuun vaikutetaan.
Harmittavaa kyllä, mainonnan volyymi on niin suurta (paitsi lama-aikoina), että et voi sitä vältellä ja väistellä. Mainos houkuttelee, suostuttelee, tarjoaa elämääsi jotakin sellaista, mitä ilman et kerta kaikkiaan voi olla. Kun käytät näitä tuotteita, saat ystäviä, kuulut joukkoon, sinut hyväksytään.
Mielihyvän kokemus on valttia. Saako sitä mistään muusta niin nopeasti kuin SUKLAAN SYÖNNISTÄ??? Suklaa on salonkikelpoinen tuote, jonka tyylikkäästi toteutetut TV-. ulko- ja lehtimainokset vetoavat kohderyhmäänsä eli vähän varttuneempaan (nais)väestöön, jolla on varaa hankkia jokapäiväinen suklaa-annoksensa patukoina tai - mieluummin - kokonaisina levyinä.
Minun itseni on vaikea vastustaa suklaan ohella myös lakritsia. Taivaassako vai helvetissä lienee tuotekehitelty SUKLAALAKRITSI eli suklaapäällysteinen lakritsi? Se on, se on ... ei oikein sanotuksi saa, NAM JA MAISKIS!! Jos minulla olisi tässä koneen vierellä pussillinen tuota erikoisherkkua, niin pussi olisi näitä rivejä naputellessani jo moneen kertaan tyhjentynyt.
Nyt askeesia peliin: Minä muistan, miten hyvää suklaalakritsi on. Miksi minulle ei voisi riittää pelkkä kaunis muisto siitä! Riisisuklaakin on tosi hyvää. Ja pähkinäsuklaa. Ja valkoinen suklaa. Ja Sacher-kakku. Itse asiassa suklaalla voi päällystää melkein mitä vain.
Minulla on hämärä muistikuva, jonka mukaan lapsuudessani oli olemassa sellainenkin erikoisuus kuin SUKLAANÄKKILEIPÄ! Moni on epäillyt, että olen nähnyt unta, mutta jokunen ikätoverini vahvistaa, että en houraile. Valmistaja oli vieläpä suomalainen näkkäritehdas.
Kuka muistaa tai on edes kuullut moisesta?
Käsi sydämelle: Minun on paaston aikana todella mietittävä, mitä tarkoitusta elämässäni moinen mässytys oikein palvelee. Stressin, juhlat ja telkkarin ääressä löhöilyn olen jo maininnut. Miten tullaan makeisten kohtuukäyttäjäksi, kun joka puolella Helsingin keskustaa myydään karkkia. Olettekos ennen moista nähneet, että kirjakaupan kassajonossakin voi törmätä herkkuhyllyyn?
Ruokakauppojen herkkuosastoista nyt puhumattakaan!
Yritin ehdottaa tutulle lähikauppiaalle, että eikö hän voisi piilottaa nuo karamellit seitsemäksi viikoksi, että tässä voisi rauhassa paastota, mutta hän ei jostakin syystä pitänyt ideaani kovin toteuttamiskelpoisena. Olisi voinut siirtää vaikka leipähyllyt tilalle...
Huomisesta lähtien keskitytään kiusauksiin oikein toden teolla. Tai tarkemmin ottaen kiusausten voittamiseen.
:-)
lauantai 28. helmikuuta 2009
perjantai 27. helmikuuta 2009
3. paastopäivä: MITÄ SIELU ON RUUMIISSA, SITÄ KRISTITYT OVAT MAAILMASSA
Olen lähdössä kurittamaan lihaani. Aivan oikein arvasit, lukijani: Kuntosali odottaa!
Minua askarruttaa keskiaikaisten kidutuskammioitten ja nykyaikaisten kuntosalien välinen suhde: Edellä mainittuihin paikkoihin kukaan ei mennyt vapaaehtoisesti, kun taas jälkimmäisiin kidutuslaitteisiin päästäkseen ihmiset jopa ovat valmiit maksamaan suuria summia kuukausittain! Muinaisissa laitteissa ihmiset huusivat tuskissaan, nykyisin he eivät kilju, mutta puhisevat kuin höyryveturit, hikoilevat kuin siat ja irvistelevät kuin apinat. Jaksamisesta on kummassakin kysymys, nykyisin ihmisten vain ei tarvitse kidutusten yhteydessä tunnustaa mitään...
Totteleeko liha kuria?
Toinen kummallisuus mielestäni on ruumiin ja sielun välinen suhde. Terve sielu terveessä ruumiissa oli ennen aikaan jonkinlainen ihanne. Voiko ihmiselämää lainkaan edes ajatella ilman ihanteita?
Tämän bloggauspäivän otsikko löytyi kristillisestä apologiasta eli puolustuspuheesta. Kyse on tuntemattoman kirjoittajan kirjeestä Diognetos-nimiselle henkilölle.
Toisen vuosisadan puolivälin tienoilla kristinuskosta oli tullut melko suuri uskonnollinen vaikuttaja monissa roomalaisissa kaupungeissa. Se kiinnosti yhtä paljon rikkaita ja koulutettuja kuin köyhiä ja riistettyjä. Sen vuoksi hallitsijoiden vihamielisyys lisääntyi ja paikallisista vainoista tuli yhä yleisempiä ja verisempiä.
Opillisesti kristityt ns. apologit vastasivat yrittämällä osoittaa, että kristinusko on rationaalinen uskonto eikä uhannut yleistä yhteiskuntajärjestystä. Itse asiassa he väittivät, että käytännössä kristittyjen korkea moraali teki heidän hallitsemisensa helpommaksi.
Tässä yhteiseksi pohdiskeltavaksemme pätkä ko. puolustuspuheesta:
"Sielu on kaikkialla ruumiissa, samoin kristityt ovat levittäytyneet kaikkiin maailman kaupunkeihin. Sielu asuu ruumiissa, mutta se ei ole ruumiista lähtöisin. Samoin kristityt elävät maailmassa, mutta eivät ole maailmasta. Sielu on näkymätön ja sitä ympäröi näkyvä ruumis. Kristittyjen uskonto on näkymätön, silti kristityt tunnistetaan maailmassa siitä millaisia he ovat. Liha yrittää turmella sielun tekemällä siitä himojensa orjan, niin myös maailma yrittää turmella kristityt yrittämällä saada heidät kieltämään uskonsa ja omaksumaan maailman arvot. Sielu rakastaa lihaa, joka vihaa sielua, samoin kristityt rakastavat ihmisiä, jotka vihaavat heitä. Sielu on vangittuna ruumiissa ja pitää sen hengissä. Kristityt ovat maailmassa ja maailma pysyy pystyssä heidän rukoustensa voimasta. Sielu vahvistuu kiusauksissa, samoin kristittyjen määrä lisääntyy, kun heitä vainotaan".
Voiko kristittynä oleminen koskaan olla helppoa? Totuus on ristin muotoinen. Ja me olemme RISTITTYJÄ, ristinmerkillä merkittyä väkeä. Koko elämämme ajan...
Minua askarruttaa keskiaikaisten kidutuskammioitten ja nykyaikaisten kuntosalien välinen suhde: Edellä mainittuihin paikkoihin kukaan ei mennyt vapaaehtoisesti, kun taas jälkimmäisiin kidutuslaitteisiin päästäkseen ihmiset jopa ovat valmiit maksamaan suuria summia kuukausittain! Muinaisissa laitteissa ihmiset huusivat tuskissaan, nykyisin he eivät kilju, mutta puhisevat kuin höyryveturit, hikoilevat kuin siat ja irvistelevät kuin apinat. Jaksamisesta on kummassakin kysymys, nykyisin ihmisten vain ei tarvitse kidutusten yhteydessä tunnustaa mitään...
Totteleeko liha kuria?
Toinen kummallisuus mielestäni on ruumiin ja sielun välinen suhde. Terve sielu terveessä ruumiissa oli ennen aikaan jonkinlainen ihanne. Voiko ihmiselämää lainkaan edes ajatella ilman ihanteita?
Tämän bloggauspäivän otsikko löytyi kristillisestä apologiasta eli puolustuspuheesta. Kyse on tuntemattoman kirjoittajan kirjeestä Diognetos-nimiselle henkilölle.
Toisen vuosisadan puolivälin tienoilla kristinuskosta oli tullut melko suuri uskonnollinen vaikuttaja monissa roomalaisissa kaupungeissa. Se kiinnosti yhtä paljon rikkaita ja koulutettuja kuin köyhiä ja riistettyjä. Sen vuoksi hallitsijoiden vihamielisyys lisääntyi ja paikallisista vainoista tuli yhä yleisempiä ja verisempiä.
Opillisesti kristityt ns. apologit vastasivat yrittämällä osoittaa, että kristinusko on rationaalinen uskonto eikä uhannut yleistä yhteiskuntajärjestystä. Itse asiassa he väittivät, että käytännössä kristittyjen korkea moraali teki heidän hallitsemisensa helpommaksi.
Tässä yhteiseksi pohdiskeltavaksemme pätkä ko. puolustuspuheesta:
"Sielu on kaikkialla ruumiissa, samoin kristityt ovat levittäytyneet kaikkiin maailman kaupunkeihin. Sielu asuu ruumiissa, mutta se ei ole ruumiista lähtöisin. Samoin kristityt elävät maailmassa, mutta eivät ole maailmasta. Sielu on näkymätön ja sitä ympäröi näkyvä ruumis. Kristittyjen uskonto on näkymätön, silti kristityt tunnistetaan maailmassa siitä millaisia he ovat. Liha yrittää turmella sielun tekemällä siitä himojensa orjan, niin myös maailma yrittää turmella kristityt yrittämällä saada heidät kieltämään uskonsa ja omaksumaan maailman arvot. Sielu rakastaa lihaa, joka vihaa sielua, samoin kristityt rakastavat ihmisiä, jotka vihaavat heitä. Sielu on vangittuna ruumiissa ja pitää sen hengissä. Kristityt ovat maailmassa ja maailma pysyy pystyssä heidän rukoustensa voimasta. Sielu vahvistuu kiusauksissa, samoin kristittyjen määrä lisääntyy, kun heitä vainotaan".
Voiko kristittynä oleminen koskaan olla helppoa? Totuus on ristin muotoinen. Ja me olemme RISTITTYJÄ, ristinmerkillä merkittyä väkeä. Koko elämämme ajan...
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
2. paastopäivä: OMAJUMALA-JÄRJESTELMÄ?
Rakas päästöblögiseni!
Näin vapaapäivän kunniaksi naputtelen seuraavat rivit jo aamusta. Palaan eiliseen aiheeseen muistuttamalla, että Riutuneilla kasvoilla en tarkoittanut omiani, vaan päivän aikana tapaamiani lukuisia vanhuksia ja sairaalan ensiapuklinikan potilaita.
Aivan korniahan olisi ollutkin, jos heti paastoon laskeutumisen yhteydessä paastoaja olisi lavastanut kasvoilleen riutuneen ja räytyneen ilmeen. Kyse olisi ollut mitä suurimmassa määrin ulkokultaisuudesta, suoranaisesta farisealaisuudesta.
Jeesus Kristus pyhitti paaston paastoamalla neljäkymmentä vuorokautta (Matt. 4:1-11). Hän vahvisti myös profeetta Jesajan opetuksen paaston oikeasta luonteesta puhuessaan juutalaisuuden kolmesta päähyveestä: almuista, rukouksesta ja paastosta. Jeesus sanoi: "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltaviksi... Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät... Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee... Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin... Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeiksi... Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa... palkitsee sinut" (Matt. 6:1-18).
Paastolla ei ole tarkoitus miellyttää Jumalaa, ihminen pitää sen varmaankin omista motiiveistaan lähtien ja enemmänkin itsensä tähden. Rippikoulussa opetetaan, että syntiä on kaikki se, mikä erottaa meidät Jumalasta ja lähimmäisistämme. Kaikki turha ihmisen ja Jumalan välistä on siis karsittava pois. Me palvelemme Jumalaa palvellessamme lähimmäisiämme.
Näenkö minä lähimmäisissäni Jumalan kuvan?
Aamupalaa laittaessani mieleeni juolahti tällainen ajatus: Minulla on ollut elämäni aikana vain harvoja ja valittuja ammatti-ihmisiä tai yrityksiä, joiden palveluja olen sitten sitäkin uskollisemmin käyttänyt. Silmälääkäri, hammaslääkäri, parturi, lähikauppa, pankki. Siis omalääkäri, omaparturi, omakauppa, omapankki.
Entäs uskonto sitten? Omajumala?
Tämän aamun Hesarin sarjissivulla muuan sika, Wagner nimeltään, selittää elämänkumppanilleen Viiville: "Päätin, että minulle sopivin uskonto on Narsismi. Narsismissa olen itse itseni lähimmäinen. Rakastan häntä!" Viivi pyytää Wagneria viemään roskapussin ulos, johon sika vastaa topakasti: "Sori, uskoni ei salli minun auttaa muita!"
Toki Omahyväisyys on suosittu uskonharjoitusmuoto, mutta paastoon verrattuna paljon vaarallisempi: Jumala vihaa sitä!
Jos katsot tarkasti profiilikuvaani, jossa olen haukkaamssa jättireikäleipää, niin saatat huomata, että leipä ei ole kokonainen. Siitä on jo leikattu pieni pala pois. Voisi ajatella, että sen pienen palan olen raaskinut antaa muille. Itse lohmuan kaiken muun.
Well. Isä meidän- rukouksessa opetetaan pyytämään jokapäiväistä leipää. Leipä on tuossa yksikkömuoto, ei monikko. Ajattelen, että koko maailmalle on annettu yksi ainoa leipä jaettavaksi yhdessä. Minä ja me muut rikkaat eli 1/3 maapallon väestöstä syömme sen leivän, 1/3 saa murut, 1/3 jää kokonaan ilman.
Mitä tarkoitamme sillä, että meillä on nyt lama?
Miksi emme ole valmiit jakamaan ns. omastamme (joka siis on meillä vain lainana)?
Miksi alamme heti selitellä, että täällä Suomessa suomalaisten on ensin saatava asiansa kaikin puolin kuntoon, ennen kuin voimme auttaa muita? Verukkeita...?
Narsismihan tässä puhuu, Wagnerin suulla, minun sydämelläni ja sinun.
Jeesuksen opettamassa rukouksessa Jumalaa puhutellaan muodossa Isä meidän, ei siis itsekkäästi Vain Minun Isäni.
Hämärästi kouluajoilta muistuu mieleeni suomen kielen muistisääntö, jonka mukaan omia saa vaan ei omata. Nyt on pakko opetusmielessä rikkoa tuota sääntöä. Minä opetan näin:
Jumalan saa omata, vaan ei omia itselleen.
Tässä tuo omaaminen tarkoittaa sitä, että jollakulla on osallisuus jostakin. Me saamme käydä Jumalan armon osallisuuteen, meillä on osallisuus hänen rauhastaan, rakkaudestaan, anteeksiannostaan. Tuo osallisuus merkitsee myös kohtalonyhteyttä Kristuksen kanssa, vapaaehtoista riippuvuutta, ristintien kulkemista Mestarin jalanjäljissä.
Mutta me emme omista Jumalaa, hän ei ole meidän hallittavissamme..
Onneksi!
Näin vapaapäivän kunniaksi naputtelen seuraavat rivit jo aamusta. Palaan eiliseen aiheeseen muistuttamalla, että Riutuneilla kasvoilla en tarkoittanut omiani, vaan päivän aikana tapaamiani lukuisia vanhuksia ja sairaalan ensiapuklinikan potilaita.
Aivan korniahan olisi ollutkin, jos heti paastoon laskeutumisen yhteydessä paastoaja olisi lavastanut kasvoilleen riutuneen ja räytyneen ilmeen. Kyse olisi ollut mitä suurimmassa määrin ulkokultaisuudesta, suoranaisesta farisealaisuudesta.
Jeesus Kristus pyhitti paaston paastoamalla neljäkymmentä vuorokautta (Matt. 4:1-11). Hän vahvisti myös profeetta Jesajan opetuksen paaston oikeasta luonteesta puhuessaan juutalaisuuden kolmesta päähyveestä: almuista, rukouksesta ja paastosta. Jeesus sanoi: "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltaviksi... Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät... Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee... Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin... Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeiksi... Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa... palkitsee sinut" (Matt. 6:1-18).
Paastolla ei ole tarkoitus miellyttää Jumalaa, ihminen pitää sen varmaankin omista motiiveistaan lähtien ja enemmänkin itsensä tähden. Rippikoulussa opetetaan, että syntiä on kaikki se, mikä erottaa meidät Jumalasta ja lähimmäisistämme. Kaikki turha ihmisen ja Jumalan välistä on siis karsittava pois. Me palvelemme Jumalaa palvellessamme lähimmäisiämme.
Näenkö minä lähimmäisissäni Jumalan kuvan?
Aamupalaa laittaessani mieleeni juolahti tällainen ajatus: Minulla on ollut elämäni aikana vain harvoja ja valittuja ammatti-ihmisiä tai yrityksiä, joiden palveluja olen sitten sitäkin uskollisemmin käyttänyt. Silmälääkäri, hammaslääkäri, parturi, lähikauppa, pankki. Siis omalääkäri, omaparturi, omakauppa, omapankki.
Entäs uskonto sitten? Omajumala?
Tämän aamun Hesarin sarjissivulla muuan sika, Wagner nimeltään, selittää elämänkumppanilleen Viiville: "Päätin, että minulle sopivin uskonto on Narsismi. Narsismissa olen itse itseni lähimmäinen. Rakastan häntä!" Viivi pyytää Wagneria viemään roskapussin ulos, johon sika vastaa topakasti: "Sori, uskoni ei salli minun auttaa muita!"
Toki Omahyväisyys on suosittu uskonharjoitusmuoto, mutta paastoon verrattuna paljon vaarallisempi: Jumala vihaa sitä!
Jos katsot tarkasti profiilikuvaani, jossa olen haukkaamssa jättireikäleipää, niin saatat huomata, että leipä ei ole kokonainen. Siitä on jo leikattu pieni pala pois. Voisi ajatella, että sen pienen palan olen raaskinut antaa muille. Itse lohmuan kaiken muun.
Well. Isä meidän- rukouksessa opetetaan pyytämään jokapäiväistä leipää. Leipä on tuossa yksikkömuoto, ei monikko. Ajattelen, että koko maailmalle on annettu yksi ainoa leipä jaettavaksi yhdessä. Minä ja me muut rikkaat eli 1/3 maapallon väestöstä syömme sen leivän, 1/3 saa murut, 1/3 jää kokonaan ilman.
Mitä tarkoitamme sillä, että meillä on nyt lama?
Miksi emme ole valmiit jakamaan ns. omastamme (joka siis on meillä vain lainana)?
Miksi alamme heti selitellä, että täällä Suomessa suomalaisten on ensin saatava asiansa kaikin puolin kuntoon, ennen kuin voimme auttaa muita? Verukkeita...?
Narsismihan tässä puhuu, Wagnerin suulla, minun sydämelläni ja sinun.
Jeesuksen opettamassa rukouksessa Jumalaa puhutellaan muodossa Isä meidän, ei siis itsekkäästi Vain Minun Isäni.
Hämärästi kouluajoilta muistuu mieleeni suomen kielen muistisääntö, jonka mukaan omia saa vaan ei omata. Nyt on pakko opetusmielessä rikkoa tuota sääntöä. Minä opetan näin:
Jumalan saa omata, vaan ei omia itselleen.
Tässä tuo omaaminen tarkoittaa sitä, että jollakulla on osallisuus jostakin. Me saamme käydä Jumalan armon osallisuuteen, meillä on osallisuus hänen rauhastaan, rakkaudestaan, anteeksiannostaan. Tuo osallisuus merkitsee myös kohtalonyhteyttä Kristuksen kanssa, vapaaehtoista riippuvuutta, ristintien kulkemista Mestarin jalanjäljissä.
Mutta me emme omista Jumalaa, hän ei ole meidän hallittavissamme..
Onneksi!
1. paastopäivä: RIUTUNEET KASVOT
Ensimmäinen paastopäivä alkoi upeasti: Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Hermo lepäsi. Ihanan kiireetön aamu. Ihan tuppasi hymyilyttämään.
Kyllä taivaansininen on hieno väri! Kuvittele siihen vielä kontrastiksi
valkoinen Tuomiokirkko. Ja vaikka tuulessa hulmuava siniristilippu.
Alkoipas paasto isänmaallisesti...
Mutta entä ne isänmaan äidinkasvot?
Tänään näin paljon kasvoja.
Facebookiin ihmiset laittavat itsestään näytille joko poseerauskuvia tai sitten hauskoja otoksia. Tänään näkemäni ihmiset eivät ensimmäiseksi ajatelleet sitä, miten voisivat olla mahdollisimman paljon edukseen ulospäin. Ulkonäkökin lienee ollut sivuseikka. Mieleeni jäivät monet katseet, kun uurteiset, väsyneet kasvot katsoivat minuun useammassakin vanhustensäilytyspaikassa. Ne katsoivat kysyvästi: Onko sinulla meille jotakin hyvää kerrottavaa Jumalasta?
Itse asiassa oli hyvää kerrottavaa: Puhuin Jeesuksen läsnäolosta: "Minä olen tässä. Älkää pelätkö!" hän sanoi hädän keskellä oleville oppilailleen. Jeesuksen läsnäolon tarkoituksena on tyynnyttää, lohduttaa, rauhoittaa. Nyt ei tarvitse enää pelätä, vaikka mikä tulisi.
Kun ulkomailla tai kotimaassa tapahtuu jokin iso onnettomuus, ollaan heti kysymässä, missä Jumala tuolloin oli. Minkälaiseen Jumalakuvaan tuollainen kysymys oikein liittyy? Hädän hetkellä hän on meitä kaikkein lähimpänä. HÄN on läsnä, ME ihmiset usein eksyksissä, hukassa, poissa. Hän on meidän lähellämme hädän ja tuskan keskellä, sen syvimmässäkin syöverissä.
Tästä seuraa se, että tarkkaan ottaen Jumalaa ei tarvitse etsiä (eihän hän ole kateissa). Meidän tulee vain avautua Jumalan todellisuudelle: "Tässä olen edessäsi, Jumala. Tulen luoksesi. Ota minut vastaan. Siunaa minua ja tee minut siunaukseksi toisille!"
Lisää kasvoja ja lisää inhimillistä hätää näin, kun kesken päivän kävin Marian sairaalan poliklinikalla. Tilanahtaudesta kärsivä sairaala on kuuluisa tungoksestaan. Jotenkin järkyttävältä tuntuu, kun sairaat eivät mahdu huoneisiin, vaan heitä on makuutettava käytävillä. Hoitohenkilökunta on aivan helisemässä, yrittää kyllä urhoollisesti tehdä parhaansa.
Akuuttia hätää, huutoja, kuiskauksia, kirouksiakin. Seisoin käytävällä pantapaita päällä. Ja olin koko ajan jonkun tiellä.
Tällaistakin elämä on. Ihminen menee joskus rikki, vaikka noudattaisikin tarkasti Valmistajansa antamia ohjeita. Ja hyvin helposti silloin, kun jättää noudattamatta.
Rukoilisitko tänä iltana minun kanssani sairaiden ja heidän hoitajiensa puolesta?
Kyllä taivaansininen on hieno väri! Kuvittele siihen vielä kontrastiksi
valkoinen Tuomiokirkko. Ja vaikka tuulessa hulmuava siniristilippu.
Alkoipas paasto isänmaallisesti...
Mutta entä ne isänmaan äidinkasvot?
Tänään näin paljon kasvoja.
Facebookiin ihmiset laittavat itsestään näytille joko poseerauskuvia tai sitten hauskoja otoksia. Tänään näkemäni ihmiset eivät ensimmäiseksi ajatelleet sitä, miten voisivat olla mahdollisimman paljon edukseen ulospäin. Ulkonäkökin lienee ollut sivuseikka. Mieleeni jäivät monet katseet, kun uurteiset, väsyneet kasvot katsoivat minuun useammassakin vanhustensäilytyspaikassa. Ne katsoivat kysyvästi: Onko sinulla meille jotakin hyvää kerrottavaa Jumalasta?
Itse asiassa oli hyvää kerrottavaa: Puhuin Jeesuksen läsnäolosta: "Minä olen tässä. Älkää pelätkö!" hän sanoi hädän keskellä oleville oppilailleen. Jeesuksen läsnäolon tarkoituksena on tyynnyttää, lohduttaa, rauhoittaa. Nyt ei tarvitse enää pelätä, vaikka mikä tulisi.
Kun ulkomailla tai kotimaassa tapahtuu jokin iso onnettomuus, ollaan heti kysymässä, missä Jumala tuolloin oli. Minkälaiseen Jumalakuvaan tuollainen kysymys oikein liittyy? Hädän hetkellä hän on meitä kaikkein lähimpänä. HÄN on läsnä, ME ihmiset usein eksyksissä, hukassa, poissa. Hän on meidän lähellämme hädän ja tuskan keskellä, sen syvimmässäkin syöverissä.
Tästä seuraa se, että tarkkaan ottaen Jumalaa ei tarvitse etsiä (eihän hän ole kateissa). Meidän tulee vain avautua Jumalan todellisuudelle: "Tässä olen edessäsi, Jumala. Tulen luoksesi. Ota minut vastaan. Siunaa minua ja tee minut siunaukseksi toisille!"
Lisää kasvoja ja lisää inhimillistä hätää näin, kun kesken päivän kävin Marian sairaalan poliklinikalla. Tilanahtaudesta kärsivä sairaala on kuuluisa tungoksestaan. Jotenkin järkyttävältä tuntuu, kun sairaat eivät mahdu huoneisiin, vaan heitä on makuutettava käytävillä. Hoitohenkilökunta on aivan helisemässä, yrittää kyllä urhoollisesti tehdä parhaansa.
Akuuttia hätää, huutoja, kuiskauksia, kirouksiakin. Seisoin käytävällä pantapaita päällä. Ja olin koko ajan jonkun tiellä.
Tällaistakin elämä on. Ihminen menee joskus rikki, vaikka noudattaisikin tarkasti Valmistajansa antamia ohjeita. Ja hyvin helposti silloin, kun jättää noudattamatta.
Rukoilisitko tänä iltana minun kanssani sairaiden ja heidän hoitajiensa puolesta?
tiistai 24. helmikuuta 2009
KAHTA EN VAIHDA!
Rakas blogi!
Tänään vierailin parissakin paikassa, jotka alallaan sijoittuvat suomalaisittain aivan kärkipäähän. Ensin olin nimikkokoulussani Ressun lukiossa pitämässä päivänavauksen. Pakko oli sielläkin mesoa tästä seitsemän vapaan viikon ideasta, sulkea viimeinenkin ovi tyylikkäältä perääntymiseltä.
Itse itseäni siteeraten:
"Toisiamme me voimme hämätä ulkonaisilla asioilla, mutta emme Jumalaa. Huomenna alkaa seitsemän viikkoa kestävä paastonaika. Jumala ei katso ihmisen ulkokuorta, vaan hän katsoo suoraan sydämeen. Hän tuntee meiddän ajatuksemmekin. Itse asiassa hän tuntee meidät paremmin kuin me itse. Jumalalle ei siis voi esittää mitään roolia, ei hänelle voi näytellä olevansa jotakin muuta kuin mitä olemme".
"Paaston ideana on karsia kaikki turha pois ihmisen ja Jumalan väliltä. Ja paljon meillä itse kullakin on erilaista roinaa, paljon raivattavaa, paljon pois heitettävää. Voimme paastota ruuan määrästä, makeisista, telkkarin, kännykän ja tietokoneen käytöstä. Voimme pohtia erilaisia tapojamme ja tottumuksiamme, puheitamme, tekojamme. Ja jos jotakin kaduttavaa löytyy, niin nyt on sopiva aika ripin tekoon..."
Ja se toinen Suomen parhaimmistoon kuuluva paikka on uskonnolliseen kirjallisuuteen erikoistunut antikvariaatti Pokstaavi Suonionkadulla (http://www.pokstaavi.fi/contact.php). Asiantuntevasta palvelusta vastaa Kettusen Matti eli Kalle, entinen työtoverini, jonka kanssa 1980-luvun alussa pidimme rippikoululeirejä leirikeskus Merilässä. Sieltä Kallen kaupasta löytyi tuo kyseinen Lehmuskallion toimittama kirjanen, jota varmasti tulevina viikkoina innokkaasti tavailen...
Huomenna siis aloitetaan!
Olen valmis!
Vai olenko sittenkään...?
Tänään vierailin parissakin paikassa, jotka alallaan sijoittuvat suomalaisittain aivan kärkipäähän. Ensin olin nimikkokoulussani Ressun lukiossa pitämässä päivänavauksen. Pakko oli sielläkin mesoa tästä seitsemän vapaan viikon ideasta, sulkea viimeinenkin ovi tyylikkäältä perääntymiseltä.
Itse itseäni siteeraten:
"Toisiamme me voimme hämätä ulkonaisilla asioilla, mutta emme Jumalaa. Huomenna alkaa seitsemän viikkoa kestävä paastonaika. Jumala ei katso ihmisen ulkokuorta, vaan hän katsoo suoraan sydämeen. Hän tuntee meiddän ajatuksemmekin. Itse asiassa hän tuntee meidät paremmin kuin me itse. Jumalalle ei siis voi esittää mitään roolia, ei hänelle voi näytellä olevansa jotakin muuta kuin mitä olemme".
"Paaston ideana on karsia kaikki turha pois ihmisen ja Jumalan väliltä. Ja paljon meillä itse kullakin on erilaista roinaa, paljon raivattavaa, paljon pois heitettävää. Voimme paastota ruuan määrästä, makeisista, telkkarin, kännykän ja tietokoneen käytöstä. Voimme pohtia erilaisia tapojamme ja tottumuksiamme, puheitamme, tekojamme. Ja jos jotakin kaduttavaa löytyy, niin nyt on sopiva aika ripin tekoon..."
Ja se toinen Suomen parhaimmistoon kuuluva paikka on uskonnolliseen kirjallisuuteen erikoistunut antikvariaatti Pokstaavi Suonionkadulla (http://www.pokstaavi.fi/contact.php). Asiantuntevasta palvelusta vastaa Kettusen Matti eli Kalle, entinen työtoverini, jonka kanssa 1980-luvun alussa pidimme rippikoululeirejä leirikeskus Merilässä. Sieltä Kallen kaupasta löytyi tuo kyseinen Lehmuskallion toimittama kirjanen, jota varmasti tulevina viikkoina innokkaasti tavailen...
Huomenna siis aloitetaan!
Olen valmis!
Vai olenko sittenkään...?
maanantai 23. helmikuuta 2009
RISTIRIITAINEN LÄHTÖKOHTA
Ensisijainen haluni on kokeilla, jaksanko pidättäytyä seitsemän viikon ajan makeisten syömisestä.
Ilman kahvia, alkoholia tai tupakkaa eläminen ei ole koskaan ollut minulle mikään ongelma. En yksinkertaisesti tarvitse niitä! Mistä tämä karkkihimo oikein tulee? Kaiken järjen mukaan namujen napostelusta olisi helppo päästä eroon, mutta kenties jonkinlaiset tunnejutut pitävät minua koukussaan. Syön makeaa stressiin. Ja juhlissa. Ja telkkarin ääressä. Siis - huh! - lähestulkoon koko ajan.
On mielenkiintoista nähdä, millaisia sublimointikeinoja löytyy tulevien viikkojen aikana.
Millekään mehupastoille en aio ruveta, ne kun syövät lihakset. Sitä paitsi meillä on duunissa meneillään jokakeväinen TYKY-kuntokisa, josta aion saada palkinnon. Lisäksi olen juuri liittynyt jäseneksi kuntosalille. Aion elokuun lopulla olla kovassa iskussa, kun joudun kuntotesteihin :-)
Siis: Paastoa, pudota elopainoa ja nosta kuntoa!!!
Kas, tässäpä vasta pulma.
Toisaalta: Koko elämä on usein sangen pulmallista. Ja ihminen on varsin ristiriitainen olento.
Ehkä olennaista onkin se, mihin katseensa kääntää. Pieni on ihmisen taakka verrattuna Suuren Taakkojenkantajan risttin.
Ilman kahvia, alkoholia tai tupakkaa eläminen ei ole koskaan ollut minulle mikään ongelma. En yksinkertaisesti tarvitse niitä! Mistä tämä karkkihimo oikein tulee? Kaiken järjen mukaan namujen napostelusta olisi helppo päästä eroon, mutta kenties jonkinlaiset tunnejutut pitävät minua koukussaan. Syön makeaa stressiin. Ja juhlissa. Ja telkkarin ääressä. Siis - huh! - lähestulkoon koko ajan.
On mielenkiintoista nähdä, millaisia sublimointikeinoja löytyy tulevien viikkojen aikana.
Millekään mehupastoille en aio ruveta, ne kun syövät lihakset. Sitä paitsi meillä on duunissa meneillään jokakeväinen TYKY-kuntokisa, josta aion saada palkinnon. Lisäksi olen juuri liittynyt jäseneksi kuntosalille. Aion elokuun lopulla olla kovassa iskussa, kun joudun kuntotesteihin :-)
Siis: Paastoa, pudota elopainoa ja nosta kuntoa!!!
Kas, tässäpä vasta pulma.
Toisaalta: Koko elämä on usein sangen pulmallista. Ja ihminen on varsin ristiriitainen olento.
Ehkä olennaista onkin se, mihin katseensa kääntää. Pieni on ihmisen taakka verrattuna Suuren Taakkojenkantajan risttin.
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
JOHDANTOLAUSELMA
Hyvä (mahdollinen) lukija.
On suurta viisautta tehdä hyvät etukäteissuunnitelmat
ja tarkat etukäteisvalmistelut ennen suuriin hankkeisiin
tai projekteihin ryhtymistä.
Well, tämä ei ole ihan sellainen juttu. Tässä hankkeessa
on tarkoitus lähteä kuin soitellen sotaan tyyliin:
Saahan nähdä, miten äijän käy!
Tiedän, että uhoa seuraa varsin usein tuho. Eikä
paastoamisista Ison Kirjankaan mukaan pitäisi julkisesti
lyödä rumpua tahi huudella kylän raiteilla. Tukijoukkoja
tällainen urakka kyllä tarvitsee. Etenkin silloin, kun
koko touhu alkaa mättää. Kirittäjiä siis tässä kaipaillaan.
Tai pikemminkin vertaistukiryhmää.
Palautetta otetaan vastaan nöyrästi.
Tähän mennessä tapahtunut:
Ei vielä mitään muuta kuin se, että olen netistä löytänyt opuksen, josta voisi olla paastomatkalleni verrattomasti hyötyä. Kyseessä on Sakari Lehmuskallion toimittama kirjanen nimeltä Seitsemän vapaata viikkoa: Mahdollisuus paastonaikaan. Kustantaja on SKSK-Kustannus v. 1998. Kyselin FaceBook-kavereiltani, josko joku olisi valmis luopumaan vihkosesta minun edukseni...
Mainiota: Otan ensimmäisen askeleen luopumisen tiellä pyytämällä jotakuta toista luopumaan ensin minun hyväkseni. Hmmmmm.
On suurta viisautta tehdä hyvät etukäteissuunnitelmat
ja tarkat etukäteisvalmistelut ennen suuriin hankkeisiin
tai projekteihin ryhtymistä.
Well, tämä ei ole ihan sellainen juttu. Tässä hankkeessa
on tarkoitus lähteä kuin soitellen sotaan tyyliin:
Saahan nähdä, miten äijän käy!
Tiedän, että uhoa seuraa varsin usein tuho. Eikä
paastoamisista Ison Kirjankaan mukaan pitäisi julkisesti
lyödä rumpua tahi huudella kylän raiteilla. Tukijoukkoja
tällainen urakka kyllä tarvitsee. Etenkin silloin, kun
koko touhu alkaa mättää. Kirittäjiä siis tässä kaipaillaan.
Tai pikemminkin vertaistukiryhmää.
Palautetta otetaan vastaan nöyrästi.
Tähän mennessä tapahtunut:
Ei vielä mitään muuta kuin se, että olen netistä löytänyt opuksen, josta voisi olla paastomatkalleni verrattomasti hyötyä. Kyseessä on Sakari Lehmuskallion toimittama kirjanen nimeltä Seitsemän vapaata viikkoa: Mahdollisuus paastonaikaan. Kustantaja on SKSK-Kustannus v. 1998. Kyselin FaceBook-kavereiltani, josko joku olisi valmis luopumaan vihkosesta minun edukseni...
Mainiota: Otan ensimmäisen askeleen luopumisen tiellä pyytämällä jotakuta toista luopumaan ensin minun hyväkseni. Hmmmmm.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
