sunnuntai 22. helmikuuta 2009

JOHDANTOLAUSELMA

Hyvä (mahdollinen) lukija.

On suurta viisautta tehdä hyvät etukäteissuunnitelmat
ja tarkat etukäteisvalmistelut ennen suuriin hankkeisiin
tai projekteihin ryhtymistä.

Well, tämä ei ole ihan sellainen juttu. Tässä hankkeessa
on tarkoitus lähteä kuin soitellen sotaan tyyliin:
Saahan nähdä, miten äijän käy!

Tiedän, että uhoa seuraa varsin usein tuho. Eikä
paastoamisista Ison Kirjankaan mukaan pitäisi julkisesti
lyödä rumpua tahi huudella kylän raiteilla. Tukijoukkoja
tällainen urakka kyllä tarvitsee. Etenkin silloin, kun
koko touhu alkaa mättää. Kirittäjiä siis tässä kaipaillaan.
Tai pikemminkin vertaistukiryhmää.
Palautetta otetaan vastaan nöyrästi.

Tähän mennessä tapahtunut:

Ei vielä mitään muuta kuin se, että olen netistä löytänyt opuksen, josta voisi olla paastomatkalleni verrattomasti hyötyä. Kyseessä on Sakari Lehmuskallion toimittama kirjanen nimeltä Seitsemän vapaata viikkoa: Mahdollisuus paastonaikaan. Kustantaja on SKSK-Kustannus v. 1998. Kyselin FaceBook-kavereiltani, josko joku olisi valmis luopumaan vihkosesta minun edukseni...

Mainiota: Otan ensimmäisen askeleen luopumisen tiellä pyytämällä jotakuta toista luopumaan ensin minun hyväkseni. Hmmmmm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti