Puhe Ressun lukiossa 7.4.09
Suuri viikko, hiljainen viikko, pyhä viikko, piinaviikko - raskaalla viikolla on monta nimeä!
Mutta suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että nyt ollaan kristillisen uskon ydinkysymysten kanssa tekemisissä. Mahtavatko ne olla kuulijalle tuttuja? ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, nimittäin Kristuksen sisäinen tunteminen!” virkkoi seppä Högman levottomalle ja rauhattomalle hengelliselle etsijälle Paavo Ruotsalaiselle. Noista sanoista nuori Paavo oivalsi, mistä kenkä puristi.
Hengellisestä elämästä puhuttaessa on otettu käyttöön sana Spiritualiteetti. Sanan pohjana on latinan verbi spirare eli hengittää: Ihmisellä on henki, jonka kautta hän elää persoonallisessa suhteessa Jumalaan. Kristillisessä kirkossa spiritualiteetti tarkoittaa sekä hengellistä elämää että sen hoitamista. Jumala hengittää meissä ja meitä. Jos me emme olisi kaikki tällaisia dementikkoja, niin meidän tulisi joka kerran hengittäessämme muistaa, että Jumala on. Jos väität vastaan, niin ole hyvä ja lakkaa hengittämästä!
Koulun oppiaine nimeltä Uskonto antaa uskonasioista aika väljähtyneen ja aneemisen kuvan. Kun minä olin lukiossa, muutama luokkatoverini erosi viimeisenä vuonna kirkosta, ettei heidän tarvitsisi lukea kirkkohistoriaa, se kun ei millään meinannut upota heidän kaaliinsa. Esimerkiksi matematiikasta he eivät onnistuneet saamaan vapautusta.
Miten käydään asiallista keskustelua, kun toiset puhuvat aidasta ja toiset aidanseipäistä, toiset ovat kiinnostuneita vain ulkokuoresta, toiset pelkästään siitä, mitä sisällä on. Eihän litroja ja metrejä voi oikein suhteuttaa toisiinsa, vai voiko? Tämän hankaluuden tiedostaen haluan nyt puhua vertauskuvien avulla:
Muuan äskettäin kristityksi kääntynyt ja hänen epäuskoinen ystävänsä keskustelivat tähän tapaan:
- Sinä olet siis löytänyt Kristuksen?
- Niin olen.
- Sitten sinun täytyy tietää hänestä paljon. Kerrohan, missä maassa hän syntyi.
- En tiedä.
- Kuinka vanha hän oli kuollessaan?
- En tiedä.
- Montako saarnaa hän piti?
- En tiedä.
- Kristinuskoon kääntyneeksi näytät tietävän hyvin vähän Kristuksesta!
- Oikeassa olet. Itseänikin hävettää, miten vähän hänestä tiedän. Tämän verran tiedän kuitenkin: kolme vuotta sitten olin juoppo. Olin korviani myöten veloissa ja perheeni oli hajoamassa. Vaimoni ja lapseni pelkäsivät joka ilta kotiintuloani. Nyt olen lakannut juomasta, velkamme ovat maksetut ja kotimme on onnellinen. Kaiken tämän Kristus on minulle tehnyt. Tämän verran tunnen häntä.
Niin. Kristuksen oikea tunteminen tarkoittaa, että se, mitä saamme tietää, todella uudistaa meidät. - Tarina kertoo kotkan poikasesta, joka putosi pesästään keskelle kanalaa. Siellä se kasvoi kananpoikien kanssa ja luuli olevansa yksi niistä. Se tonki päivät päivät pitkät matoja tunkiolla kanojen tapaan. Kerran iso kotka lensi kanalan yli. Se kierteli valkoisten pilvien keskellä mahtavien siipiensä voimalla ja suuntasi sitten lentonsa kohti sinisen taivaan avaruutta. Kotkanpoika vain jatkoi tunkion tonkimista.
Ihminen on usein tuon kotkanpojan kaltainen, etenkin hengellisessä elämässään. Hän on niin kiinni ahtaissa arkipäivän ympyröissä, joskus myös teologisissa systeemeissä, ettei edes aavista, millaisiin ulottuvuuksiin hänen mielensä voisi päästä. Hän ei aavista itsessään syvyyksiä, joihin hänen henkensä voisi löytää tiensä.
Yhä enemmän huomaamme, ettei pelkkä materialismi, sisäisen elämän tukahduttaminen, tyydytä tämän päivän ihmistä, eivät rahan, nautinnon ja kunnian palvonta. Ihmisen perusahdingot – kuoleman pelko, elämän mielekkyyden puute, epätoivoisuus järjettömältä näyttävän edessä ja lohduton yksinäisyys – panevat hänet etsimään jotakin syvempää. Ihminen etsii varmuutta, mielekkyyttä ja rakkautta.
Herra tulee luoksemme hiljaisuudessa. Hiljaisuudessa voimme kohdata hänet helpommin. Hän on aina luonamme ja sydämessämme, mutta me olemme niin täynnä arkipäivän tapahtumia, ettemme huomaa hänen läsnäoloaan. Niinpä Jumalaakaan ei varsinaisesti tarvitse etsiä, vaan meidän tulee vain avautua hänen todellisuudelleen. Hiljaisuus on ensi askel syvempään hengelliseen elämään. Ja toinen on se, että me emme vain pyri fanittamaan Jeesusta, vaan ihan oikeasti päätämme seurata häntä.
KIitos jälleen aivan loistavasta aamunavauksesta! Ja kiitos, että laitoit sen myös tänne.
VastaaPoistaTähän sopii hyvin kohta: "Eikä lamppua kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville." Matt 5:15 Aamunavauksesi (ja tämä blogi) todella loistaa koko huoneeseen, vaikka se olisikin vain kerran viikossa. Kiitos näistä valoa tuovista sanoista.
Hei,
VastaaPoistaVaikka en kuulukaan kirkkoon enkä usko Jumalaan, niin olen yleensä mielelläni kuunnellut aamunavauksiasi.
En nyt yleensäkään ole kanssasi asioista samaa mieltä, mutta nyt suorastaan hyökkäsit ateisteja vastaan. Sanot esimerkiksi: ''Jos me emme olisi kaikki tällaisia dementikkoja, niin meidän tulisi joka kerran hengittäessämme muistaa, että Jumala on. Jos väität vastaan, niin ole hyvä ja lakkaa hengittämästä!''
Miten tuo pitäisi tulkita? Aivan kuin kenellä tahansa ei olisi vapaata oikeutta hengittää. Eikä nyt käytännössä kukaan kristitykään jatkuvasti ajattele Jumalan olemassaoloa. Ja sanoisin, että siitä ei tarvitse huonoa omatuntoa kantaakaan.
Tunnut myös kritisoivan 3. kappaleessa nykyistä uskonnonopetusta, joka ei ole tunnustuksellista, ja josta on mahdollisuus päästä pois. Olisi täysin perustelematonta, että uskontoa olisi pakko opiskella. Uskonnon puolesta ei ole mitään järkiperäisiä perusteita, joten sitä ei missään nimessä pitäisi opettaa totena, eikä sen pitäisi lähtökohtaisesti olla erikoisasemassa. Uskonnon yleissivistävät ja eettiset tarkoitukset voidaan kuitenki hyvin saavuttaa katsonnottomassa ET:n opiskelussa ja filosofiassa.
Tämän lisäksi esimerkin uskonnoton henkilö esitetään oudon typeränä. Uskonnon kritisoimiseen on valtavasti keinoja ja argumentteja, eikä nyt kukaan väitä, että hyvän kristityn pitäisi tietää Jeesuksen tarkka elinaika ja yksityiskohtainen elämä.
Ainakin omalla kohdallani aamunavaus laski entisestään arvostustani kristinuskoa kohtaan.
Teemu Leivo teemu.leivo@hotmail.com
Tervehdys, Teemu.
VastaaPoistaTuntuu ihan upealta, että lähdet keskusteluun reilusti omalla nimelläsi. Ja kiva, että olet tähän asti viitsinyt kuunnella juttujani.
Näin voivat siis Leivot eli Kiurut laulaa eri kuoroissa...
Huomioi, ystävä hyvä, kaksi asiaa:
1) Puhuin HENGELLISESTÄ elämästä, spiritualiteetista. Jumala on Henki. Hän on antanut meillekin elämän hengen. Jos Jumala vetäytyisi meistä pois, me emme voisi elää hetkeäkään. Ilman henkeä kuin ei voi elää.
Arkisiin asioihin liittyy hengittämisen ohella paljon hengellisyyttä. Esimerkiksi syömiseen (ehtoollinen). Sitten sanotaan, että elämä on matka, puhutaan nukkumisesta ja valvomisesta jne.
2) En ole Ressussa mollaamassa ateisteja, vaan sitä varten, että kirkon on oltava kaikkialla siellä, missä sen jäseniä on. Heidän hoitamisestaan on pääasiallisesti kyse. Ja välillä aikamoisen laiskoja LUTERILAISIA meikäläinen tahtoisi herätellä välillä vähän räväkämminkin!
Kieltämättä toiveeni on, että uskosta osattomat (sanon tämän ihan neutraalisti, en mitenkään osoitellen) voisivat myös kuunnella, mitä mulla on sanottavaa. Tiedän, että moni opettaja (äidinkieli, uskonto) antaa silloin tällöin tunnin alussa vähän aikaa keskusteluun päivänavauksesta.
Toista tällaista yhteistä koko koulun hetkeä ei taida löytyäkään kuin on tuo päivänavaus? Ja sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, kovinkaan moni muu ei käytä tuota tilaisuutta puhua, koko koulun hyväksi...
Kun muistelen niitä entisiä luokkatovereitani, jotka lukion viimeisellä luokalla erosivat kirkosta, niin on pakko myöntää, että osasyynä eroon olivat kärhämät, joihin ko. oppilaat kärjekkäitten mielipiteittensä kanssa joutuivat ussanmaikan kanssa.
Mielestäni se kirkostaeroaminen oli ohi maalin osunut rangaistuspotku. Tai hätävarjelun liioittelua. Olisivat vain ihan vapaasti pitäneet opea mänttinä. Niin kuin sinäkin, Teemu, voit pitää minua ihan mänttinä, huonona kristinuskon myyntimiehenä. Ei kannata heittää lasta pesuveden mukana...