"Paasto on kieltäytymistä kaikesta, mikä estää rukousta". (Andrew Bonar)
"Rukous on se käsi, jolla tartumme näkymättömään. Paasto on käsi, jolla irrotamme sidonnaisuutemme näkyvään". (Andrew Murray)
Helluntaiherätyksen nettisivuilla (www.netmission.fi/fi/etusivu/?id=2 ) opetetaan, että
Paaston päämäärä on uskonvarmuus
"Usko on suurempaa kuin rukous tai paasto. Rukous ja paasto tarvitsevat uskoa, mutta usko ei enää tarvitse rukousta ja paastoa. Usko on päämäärä, rukous ja paasto vain välineitä siihen pääsemiseksi. Uskolla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että minulla on varmuus, että Jumala on kuullut minua ja minulla on jo se, mitä olen anonut - tai vielä enemmän Todellinen raamatullinen usko voi kohdistua vai Jumalan Sanaan ja tämän Sanan ilmoittamaan Jumalaan. Jumalasuhde on aina kaksipuolinen: me puhumme Jumalalle ja Jumala puhuu meille. Ylivainion Niilo sanoi, että "tehokkain tapa avata vaikkuuntuneet korvat Jumalan äänelle on paasto". Kyse on juuri siitä, että ruumiillisen tilan heikennyttyä paastossa hengellämme on ylivoima muun inhimillisyytemme ylitse".
Mitä uskonvarmuus sitten voisi olla? Minulla itselläni on käsitys, että usko rikkoo turvallisuuden varmuuden, se on nimenomaan astumista laskelmoidusta elämänpiiristä Jumalan yllätysten alueelle. Toki "usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy”(Hepr. 11:1). Onko usko kuitenkin enemmän odottavaa, toivovaa ja aavistelevaa kuin varmuutta ja vahvuutta?
Uskoon liittyy erottamattomana osana toivo, se varma odotus, että Jumala kerran palauttaa koko maailman, ihmiskunnan ja muun luomakunnan alkuperäiseen puhtauteensa ja kauneuteensa. Usko pitäytyy kaikkien katastrofien ja pahan väliaikaisten riemuvoittojen keskellä lujasti siihen toivoon, että Kristus kerran palaa osoittamaan olevansa lopullinen voittaja ja luomaan kaiken uudeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti