Hyvä lukija.
Nyt esillä olevat tekstit ovat paastoon liittyviä ja paastoamisesta inspiraationsa saaneita ajatuksiani, mietteitäni, Ahaa-elämyksiäni. Jaan ne mielelläni kanssasi.
Kyse ei siis ole mielipiteistä tai saarnaamisesta. Mielipiteillä tarkoitan jonkinlaista jääräpäistä, ehdottomasti lukkoonlyötyä perusasennetta joitakin asioita kohtaan tyyliin: Jos minun mielipiteeni ja tosiasiat ovat ristiriidassa keskenään, niin sen pahempi tosiasioille! Saarnaamisen perusidea taas on: Hoc dixit Domini, näin sanoo Herra. Siinä ei siis ole edes sijaa ihmisten mielipiteille. "Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne", sanoo - arvatkaahan, kuka?
Olen tuonut esiin joitakin lempiajatuksiani, siis sellaisia, joihin palaan mielelläni yhä uudelleen ja jotka antavat minulle voimaa kestää. Useimmat tässä esitetyt ajatukset ovat kuitenkin niin tuoreita, että ensi kertaa laitan niitä mihinkään esille. Ne ovat vapaasti jatkojalostettavissa. Tarkoitan kehittäjillä itseäni ja lukijoitani. Tähän mennessä yksi ainoa lukija, Erik Tuntematon, on suostunut kulkemaan kanssani tätä paastomatkaa. Mutta tästä voisi todeta, ettei se määrä, vaan se laatu...
Nykyään puhutaan paljon avautumisesta. Usein kyse on jonkun pikkujulkkiksen sanomisista ja tekemisistä. Näitä "tietoja" keltainen lehdistö lypsää julkimoilta kuin liukuhihnalta.
Itse käytän avautumis-termiä toisella tavalla. Kyse on avautumisesta Jumalan todellisuudelle. Usein puhutaan siitä, miten Jumalaa tulee etsiä. Ei Jumala kuitenkaan kateissa ole, vaan me ihmiset, me olemme usein aivan pihalla, hukassa, eksyksissä. Jumala on aina läsnä ja lähellä, riippumatta siitä, koemmeko me niin vai emme.
Jumala etsii meitä. Meidän tehtävämme on tulla löydetyksi. Tämän tähden ihmisen tulee avautua, suorastaan antautua: Nyt en tee mitään, nyt en halua mitään, nyt en kaipaa mitään, nyt en toivo mitään. Kaikki aistit ovat avoinna, mieli on avoinna. Olen rentoutunut, silti samaan aikaan valpas.
Luovuttuani kaikesta vastarinnastani Jumalaa kohtaan lakkaan taistelemasta hänen tahtoaan vastaan, sanomasta EI. Mietiskellessäni näitä asioita tunnen syvää kehotusta toistaa yhä uudelleen: KYLLÄ, Isä! Mitään tämän syvempää ja mielekkäämpää en voi sanoa Jumalalleni.
Herra.
Suo minun olla
sinun yhteydessäsi.
Siinä kaikki,
mitä tarvitsen
aikaa ja ikuisuutta varten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Haec verba viris nomine G.W.F Hegel sint - nämä sanat kuulunevat Hegelille, mikäli muistini ei tyystin ole vielä kietoutunut yksinomaan oikeustieteen ympärille. Varma sen sijaan olen viittauksestasi hänen kuuluisaan toteamukseensa eräälle vastaväittäjälle, joka huomautti hänen teesiensä olevan ristiriidassa tosiasioiden kanssa - loppu onkin historiaa, ellei se saman filosofin sanojen mukaisesti "ole jo loppunut."
VastaaPoistaSuurimpiin hyveisiin olen, joko omasta persoonastani tai perin onnistuneesta valtiovallan indoktrinaatiosta johtuen, aina lukenut totuuden rakastamisen. Useissa oppilaansa Platonin dialogeissa esiintyessään Sokrates painottaa oman tietämättömyytensä lisäksi myös mielipiteiden vertailemisen emansipatorista, väärästä tiedosta vapauttavaa
vaikutusta: eihän suurempaa palvelusta olekaan kuin toisen silmien avaaminen erheessä uinumisesta.
Toisaalta on otettava myös huomioon, ettei kyse välttämättä ole, varsinkaan tänä suvaitsevaisuuden ja relativismin kulta-aikana, "oikeista" ja "vääristä" mielipiteistä, vaan yksinkertaisesti täysin hyväksyttävistä näkemyseroista - osoittaahan kyky suvaita ja ymmärtää muita kantoja niin mentaalista kuin sosiaalistakin sivistystä. Sama tilanne vallitsee myös itseni ja tämän virtuaalisen matkaoppaan välillä: vaikka lähtökohtamme, arvomaailmamme, ajattelutapamme jne ad infinitum ovatkin erilaisia, ei kyse luonnollisesti ole lainkaan joko-tai -tilanteesta. Viisauden, hyveen saati hyvän elämän tavoittelu ei ole, ei saa olla minkäänlainen kilpailu, jossa olisi tarve asettaa ihmiset keinotekoisesti paremmuusjärjestykseen; miten kukaan todella voisi osoittaa, kenen ajatus onnellisuudesta, kenen käsitys hyvyydestä olisi ainoa oikea?
Olemmehan viime kädessä jokainen, halusimme tai emme, oman itsemme vankeja, mutta rakkautemme itseämme kohtaan ei myöskään oikeuta narsistista omien ajatusten dogmatisointia - elämän maaliin, kullekin mieluisaan tavoitteeseen, johtaa monta polkua, eikä hiekkatien tallaajalla ole järin varaa arvostella koskenlaskijakollegaansa.
Puhuttaessa avautumisesta voitaisiinkin tarkastella pastorin tapaan mielen vapauttamista kahleistaan, oli kyse sitten jumaluudelle tai uusille ajatuksille tarjoutumisesta tai ei. Yhä useammin vedotaan omien aivoitusten pyhyyteen ja loukkaamattomuuteen pyrittäessä esimerkiksi perustelemaan eettisiä tai uskonnollisia kantoja - "musta vain tuntuu tältä" on pahamaineisin retorinen ultimaattumi, joka kumoaa kaikki esitetyt vastanäkemykset mykkäkoulun ja infantiilin regression uhalla. Avarakatseisuudesta on tullut mielenrauhan ohella katoava luonnonvara, jota luonnollisen esiintymisen sijaan joudutaan valmistamaan keinotekoisesti mm. poliittisissa lausunnoissa ja julkisissa keskusteluohjelmissa - "Juhani Kontiovaara tuomitsee, mutta ymmärtää." Ikävillä tosiasioilla on jokaisen yksityiseen maailmaan, jossa kaikki toimii juuri ajattelijansa mielihalujen mukaan, vähintään 200 metrin lähestymiskielto.
On huomattava, että edellä kuvattu omien ajatusten rakastaminen on myös tae oman persoonallisuuden säilymisestä. Tämä protektionismi on kuitenkin kokemukseni mukaan saanut käsittämättömät mittasuhteet individualistisen, surullisen kuuluisan "sirpaloituneen" kulttuurin aikana, jolloin pyhää ovat eritoten jokaisen omaisuus omassa itsessään. Vuorovaikutus on tunnetusti ihmisenä olemisen peruspilareita, eikä tämä vastavuoroinen toiminta voi koostua pelkästään oman olemuksen suojelemisesta ulkopuolisia vaikutteita vastaan. Kuten antiikin Aristoteles opettaa ihmisluonteesta: "Yhteiskunnan ulkopuolella voi elää vain jumala tai villipeto."
Vastaus kysymykseen, kumpana uusi, uljas ihminen itseään pitää, lienee jo arvattavissa.
Suom.huom. Minun latinantaidoillani "Näin/Tätä sanoo Herra" kääntyy muotoon "Hoc dicit Domine," sillä dixit viittaa menneeseen aikaan, Domini taasen genetiiviin. Tiedä häntä, kyseessähän voi tietysti olla myös vakiintunut kaava omine kommervenkkeineen.
Aamen.
VastaaPoistaNäitä hankalia asioita olen itsekin viime aikoina miettinyt, ja blogisi ja aamunavauksesi ovat luoneet sille hyvää pohjaa. Olen miettinyt monia vertauskuvallisia ilmauksia liittyen armoon ja elämiseen Jeesuksen Kristuksen yhteydessä.
Joskus pidemmän aikaa sitten luin jostain netistä Lutherin "Yksin armosta, yksin uskosta..." oivalluksen merkityksestä. Siinä yhteydessä mainittiin armon varaan laskeutumisesta. Samoin eräässä aamunavauksessasi puhuit hypystä tuntemattomaan, laskuvarjona vain Jumalan armo. Sisälläni on tunne, että tuo hyppy olisi vapauttavinta, mitä tässä vaiheessa elämääni voisin tehdä.
Se tuntuu kuitenkin käytännössä kovin vaikealta ja pelottavaltakin. Miten sellainen luonnistuu hektisen elämän menon keskellä?
Hyvä Erik: Näin käy, kun vanha mies yrittää ulkomuistista siteerata viisaita sanontoja: Kolmesta sanasta kaksi meni pieleen.
VastaaPoista!Haec dixit Dominus" eli Tämän on Jumala itse sanonut. Eli siis suomennoskin oli väärä.
OK, en taida koskaan kirjoittaa muistelmiani, kun kumminkin muistan asiat väärin...
Jos oikeustiede on alasi, niin tuskin maltan odottaa aikaa, jolloin käymme keskustelemaan erään nasaretilaisen kohtalosta, oikeusmurhasta.
Arvoisalle Ressulle: Ehkä tuo hyppy onnistuukin - ei niinkään hektisestä elämänmenosta huolimatta vaan - juuri sen tähden!
Jeesuskin vetäytyi säännöllisesti eroon kaikesta hässäkästä rukoilemaan. Myös hiljaisuus puhuu, luonto rauhoittaa. Retriitissä on kyse vähän samanlaisista asioista kuin paastossakin: Jätetään ulkoinen melu ja häly taakse ja keskitytään Jumalan sanaan erilaisten rukoushetkien ja ja yhdessä vietettävän ehtoollisen avulla. Raamattua luetaan niin niukasti, että se ainakin minussa herättää aivan hirmuisen Jumalan sanan nälän. Niitä tekstejä meditoidaan, suorastaan märehditään.
Tuosta kiireestä voisin kyllä jotakin tuonnempana fundeerata...