Harjoittelu tekee mestarin, sanotaan. Harjoittelemalla (tai matkimalla) opimme perustaitomme: Kävelemisen, kengännauhojen solmimisen, lukemisen, laskemisen. Myös sen, mikä on tärkeää?
Robert Fulghum on kirjoittanut kirjan, jolla on pitkä nimi: Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa. Tässä kirjoittajan lista:
Jaa kaikki.
Pelaa reilua peliä.
Älä lyö ihmisiä.
Pane tavarat takaisin sinne, mistä otit ne.
Siivoa omat sotkusi.
Älä ota tavaroita, jotka eivät ole sinun.
Pyydä anteeksi, kun loukkaat jotakuta.
Pese kätesi, ennen kuin rupeat syömään.
Vedä vessa.
Pikkuleivät ja kylmä maito tekevät hyvää.
Elä tasapainoista elämää - opi jotakin ja ajattele jotakin ja piirrä ja maalaa ja laula ja tanssi ja leiki ja tee työtä vähän joka päivä.
Ota nokkaunet iltapäivisin.
Kun lähdet ulos maailmaan, varo liikennettä,
pidä toista kädestä ja pysyttele yhdessä muiden kanssa.
Tajua ihme. Muista pieni siemen viilipurkissa:
juuret menevät alas ja kasvi ylös eikä kukaan oikein tiedä, miten ja miksi, mutta me olemme kaikki samanlaisia.
Kultakalat ja hamsterit ja hiiret ja pieni siemenkin viilipurkissa kuolevat kaikki. Niin mekin.
Ja sitten muista Astrid Lindgrenin kirjat ja ensimmäinen oppimasi sana, suurin kaikista: KATSO.
Monissa elokuvissa on leikitelty ajatuksella, että ihminen voisi vaikuttaa ajan kulkuun. Yhdessä leffassa miehellä oli kaukosäädin, jolla hän pystyi kelaamaan elämäänsä edestakaisin. Toisessa rainassa nuorukaisella oli taito pysäyttää aika: muut ihmiset pysähtyivät , ja hän saattoi tarkastella näitä taiteilijan silmin. Kolmannessa taas kerrottiin kaksi tarinaa rinnakkain: Mitä tapahtui, kun nainen astui metroon tai kun ei astunut metroon.
Voiko elämää harjoitella?
Avoliittoa monet pitävät jonkinlaisena harjoitusavioliittona. Vuodet kuluvat - ja harjoittelu vain jatkuu?
Häihin saa valmennusta, jonkin verran myös vanhemmuuteen. Entä apua, kun pilvilinnat romahtavat?
Armeija oli ennen miesten koulu. Opetetaanko siellä tappamaan?
Ihminen oppii kuulemma kantapään kautta parhaiten. Yritys ja erehdys. Onko ihminen riitävän fiksu ottaakseen opikseen?
Onko makaaberia harjoitella kuolemista kokeilemalla ruumisarkussa makaamista?
Ihmisen elämä menee purkkiin ensimmäisellä otolla. Emme voi jättää mitään hetkeä väliin, vaikka hukata voimmekin aikaa mielin määrin.
Elämämme pituutta emme pysty lisäämään pätkän vertaa. Meille on annettu jokaiselle tietty aikaraja, jota emme voi ylittää. Kiusallisen usein joudumme kuitenkin toteamaan, että "omaperäisellä" elämäntyylillään ihminen voi tuon rajan kyllä roimasti alittaa...
Natsien keskitysleirillä surmatun teologin Dietrich Bonhoefferin, virsikirjamme virren 600 kirjoittajan, mukaan Elämän tarkoitus on rakkaudessa kasvaminen ja valmistautuminen iankaikkista elämää varten. Tuo ajatus on minulle rakas. Hautajaisissa olen käyttänyt sitä kerran jos toisenkin.
Matkalaukut valmiina. Suunta selvillä. Mieli korkealla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ironista, miten tulevaisuuden ja elämän roolia painotetaan aina perusteltaessa tietyn asian suurta merkitystä - emme opiskele "koulua vaan elämää varten," opiskelu ja kuntoilu "ovat kuin laittaisi rahaa pankkiin." Iästä ja sosiaalisesta asemasta riippumatta erilaiset instanssit, niin kunkin vanhemmat kuin legaalis-rationaalinen järjestysvaltakin, ohjaavat puolipakottaen jokaista toimimaan oman tulevaisuutensa parhaaksi - tai ainakin muiden siitä muodostaman ihannevision mukaisesti. Harjoitus- ja uraputki alkaa jo kehdosta, jossa ensimmäisiä pähkinöitä on löytää oma itsensä kaiken muun keskeltä: oma olemassaolo eroaa tavanomaisesti huonekasvista.
VastaaPoistaToisaalta, kuten Fulghum esittää, elämässä merkitykselliset asiat voivat olla hyvinkin varhain ja helposti opittavissa, mikäli on häneen hieman populistisesta esittämistavastaan uskominen. Lapsikin ymmärtää, että rawlsilainen reilu peli tuottaa samalla kullekin edullisimman kuin myös oikeudenmukaisimman lopputuloksen, eikä leikeistä, hiekkalaatikolla tai yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, tule mitään ilman omistusoikeuden kunnioittamista. Ihmisellä, kuten läheisillä sukulaisillaan ihmisapinoilla, tuntuukin olevan synnynnäinen kyky ymmärtää reiluutta, vaikkei sillä olisikaan kultturaalista merkitystä. Synnynnäisellä tiedolla onkin vitaali osa jokaisen elämässä, eritoten sen herkässä ja haavoittuvassa alussa - taito hengittää ja tekeytyä vastustamattoman sympaattiseksi ovat aikoina ammoisina olleet selviytymisen ehtoja, eivät vain vanhempien iloja.
Paljon lukemani ja paljolti tuntemani antiikin kovan kolmikon keskimmäinen, Platon, voisi väittää ihmissielun kuolemattomana tietävän kaiken kaikesta, mutta jatkuva jälleensyntyminen on saanut tiedon valon hämärtymään - oppimisessa kyse on vain mieleen palauttamisesta, anamnesiasta, jossa mieli järjen avulla tavoittaa lopulta tiedon hyvästä. Ajatusta tukee myös lapsien hämmästyttävä kyky, parhaimmissa tapauksissa myös vilpitön halu, ymmärtää ja opetella uusia asioita: harjoittelu on ennen kaikkea itsensä kehittämistä itseään varten, ei minkään erillisen tarkoituksen, teloksen, täyttämisen tähden.
Oli harjoittelun tavoite kehittää tekijäänsä tai kohdettansa, on syytä myös sivuta pastorin jo sivuamaa kysymystä: voiko elämää harjoitella, ja pitäisikö? Suoralta kädeltä vastaus vaikuttaa ilmiselvältä - ei tietenkään voi, koska mahdollisia muuttujia ja tekijöitä on niin tajuntaasumentavan paljon, ettei minkäänlaisesta harjoittelusta voisi olla mitään hyötyä.
Kysyn kuitenkin, eikö elämän harjoitteleminen ole loppujen lopuksi täysin rinnastettavissa elämään suhtautumisen harjoittelemiseen, joka on huomattavasti helpompi mieltää itse kullekin treenattavaksi - onhan ilmeistä, ettei elää voi suhtautumatta eloonsa tavalla tai toisella. Optimistiksi harjoittelemalla sparraakin itseään samalla myös koko tulevaisuutta varten, ts. harjoittelee elämää.
Ottamatta kantaa armeijan tai muiden oppilaitosten rooliin olemassaolon opettamisessa voidaan kuitenkin todeta harjoittelun olevan viime kädessä vain ihmisen aikaperspektiivin ja egoisimin ilmenemistä käytännön tasolla. Kukaan ei harjoittele ollakseen hyvä juuri nyt vaan pikemminkin joskus tulevaisuudessa, useimmissa tapauksissa oman, persoonallisen hyödyn toivossa. Jatkuva tulevaisuuteen katseleminen, kuten aikaisemmin pohdimmekin, on oivallista elämän suunnittelun kannalta, mutta suunnitelmiin olennaisena osana kuuluu myös niiden kokeminen käytännössä - jatkuva huomisessa eläminen, esimerkiksi alinomaisesti harjoittelemalla, saattaa kaduttaa päivänä, jota ei enää seuraa uusi aamunkoitto.
"Harjoitus tekee mestarin, ja mestari harjoittelee aina."
Joo. Harjoitus tekee mestarin. Meilläkin kirkkomuusikot harjoittelevat aina. Milloin he mahtavat olla niin hyviä, ettei enää tarvitsisi harjoitella, sen kun esiintyisivät vaan...?
VastaaPoista:-)
Asia sinänsä on ns. mielikuvaharjoittelu: esim. urheilijat käyvät ennen suoritustaan homman mielessään läpi. Ja vain täydellinen suoritus visualisoidaan, ei koskaan epäonnistumisia.
"Koulu on opiskelemista elämää varten". Ja arvosanojen pitäisi kertoa jotakin kunkin yksilön osaamisesta tai petraantumisesta, siis hänen omasta tasostaan. Valitettavasti arvosanat kuitenkin määrittelevät opiskelijan suhteessa muihin opiskelijoihin.
Elämään suhtautumisen harjoittelu on mielestäni ihan OK tarkennus.
"Suomalaisten superhyperyltiömyönteisesti ajattelevien ikioman äärijärjestön" Posetiivareitten slogan kuuluu:
ASENNE RATKAISEE. AINA.
Itsekin olen käyttänyt silloin tällöin tuota hokemaa vihkipuheissani. Onhan se nasevasti sanottu. Ja pistää miettimään. Ja sitten tulee Heurekan vuoro: "Mun asenteenihan oli ihan väärä!" Ihan näin iisiä ei kaikki kuitenkaan käytännössä liene.
Myönteisestä ajattelusta voisimme vissiin myös jonain kertana jutella, vai mitä, Erik? Ja saavathan siihen keskusteluun muutkin tulla mukaan.
Aivan kuten pastorille itselleen vain sopii: kuten huomata saattaa, keskustelua voimme käydä lähes mistä tahansa aiheesta ilman huolta asiattomuuksista tai asiatekstin puutteesta.
VastaaPoistaAsenne- ja harjoittelukysymys sekinn - helppoahan olisi vain lyhyesti todeta "Ihan kiva," kuvasti se todellista mielipidettä tai ei. Toisaalta mitä enemmän panostaa, ts. harjoittelee vaikkapa itseilmaisua, sitä suurempi on myös kollektiivinen hyöty. Laatu näet synnyttää laatua, kenties myös siksi tänne alun alkaen ohjauduinkin. :P