Eilen puhuttiin ateistien Lontoossa järjestämästä bussikampanjasta.
Nyt kampanja on saanut jatkoa: http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=8298&Itemid=38
Jos eroat kirkosta,
niin loogisuuden nimissä
peru samalla myös kasteesi!
Kolmella punnalla saat
urotyöstäsi hienon diplomin.
Ei mitään uutta auringon alla:
Paljon ennen internetiä
hämäläiset kävivät ristiretkien aikaan
Hämeenlinnassa Katumajärvellä
pesemässä kasteensa pois.
Internet on ihme keksintö:
Sen avulla ihmisen on niin helppo erota,
klikata itsensä irti vaikka mistä.
Ei harkinta-aikaa, ei liikaa vaivaa.
Jos yöllä ei tule uni,
niin aina voi käydä eroamassa
vaikkapa kirkosta.
Tuo eroamisvimma
on kummallinen epidemia.
Mistä kaikesta ihminen oikein voi erota,
mitkä jutut jättää väliin, mitä hylätä,
mistä ihan vaan lintsata?
LINTSATA voi koulunkäynnistä
ja muista yhteiskunnallisista velvollisuuksistaan.
Oikeuksistaan kukaan tuskin lintsaa?
VÄLIIN VOI JÄTTÄÄ sosiaalisen kanssakäymisen
ja erakoitua.
Väliin voi jättää itsensä kehittämisen,
omien elämänkysymysten käsittelyn.
Eli ollaan vaan ja möllötetään,
ei hankita elämää.
Tai sitten suunnitellaan
kaikessa hiljaisuudessa
kostoa yhteiskunnalle...
HYLÄTÄ voi itsensä,
epäterveellisen elämäntavan,
mammonan.
EROTA voi kirkosta vaan ei valtiosta.
Puolisostaan vaan ei lapsistaan.
Yhteisöistä, järjestöistä, työpaikastaan.
Mutta voiko ihmisistä sanoa,
että he erosivat ystävinä,
jos eron syy on muu kuin kuolema?
Ei kai erilleen kasveta vaan joudutaan?
Jos kirkko erotetaan joskus valtiosta,
niin minä jään mieluummin kirkkoon!
Miten onnellinen ihminen lopulta olisi
päästyään irti kaikista sidonnaisuuksistaan?
Paholainen, diabolos eli erilleen heittäjä,
ainakin on tyytyväinen:
Yksinäinen ihminen on hänelle helppo suupala.
Jumala sen sijaan tahtoo kutsua yhteen,
pitää koossa, yhdistää.
Jumalan yhteydessä pysyminen onkin
uskonelämässä kaiken a ja o.
Ei vapautemme lopultakaan voi olla
vain vapautta jostakin.
Vapautemme on nimenomaan
vapautta johonkin.
Veikkaisin,
että tuo vapaus johonkin
tarkoittaa sitoutumista rakkauteen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kanadalaisen filosofin, Charles Taylorin, mukaan yksilö on olemassa aina suhteessa toisiin yksilöihin, joiden ylläpitämät normit ja arvot muokkaavat väistämättä jokaisen yhteisön jäsenen persoonaa. Toiset taasen väittävät sosiaalisuuden ja yhteiselon olevan ihmiselle luontaista tai edullista käyttäytymistä - kantaan yhtyy nähdäkseni myös Raamattu: "Ei ole hyvä ihmisen yksin olla."
VastaaPoistaTästä huolimatta nykyajan murroksessa eläviä länsimaita koettelee aallon lailla noussut ääri-individualistinen suuntaus, joka ihannoi ennen kaikkea yksilön pyhää vapautta olla oma itsensä vailla rajoitteita tai vaikutteita muilta, tavalla tai toisella vähempiarvoisilta.
Jalustalle pyhimykseksi nostettu egoismi lävistää yhteiskunnan jokaisen tason niin tehokkaasti, että siitä poikkeavia toimintatapoja pidetään radikaaleina, naiiveina ja tehottomina. Parhaiten ihmiskunnan arvoja ilmentää paljolti ylistetty, viime aikoina tosin kritisoitu markkinatalous aka kapitalismi, jonka perusta lepää yksilöiden ahneuden ja itsekkyyden suosimisessa - pahe muutetaan, protestanttisessa mielessä enemmän kuin ironisesti, kassakoneen kilautuksella hyveeksi. Yhtä lailla yleistynyttä on yhdysvaltalainen, jokaisen henkilökohtaisen apoteoosin, jumalallistamisen, myyminen kaikelle kansalle - media ynnä kasvatukselliset laitokset suorastaan käskevät uskomaan itseensä ennen muita auktoriteetteja, ja tarvittaessa uhmaamaan niitä oman edun turvaamiseksi.
Usein esiin nostetaan myös yhteisöllisyyden tarpeen selkeä vähentyminen: ajatus voimakkaasta, itsenäisestä ja yksin omaa tietänsä raivaavasta ihmisestä on muodostunut jo omaksi kliseekseen populäärikulttuurissa ja aina äärimmäisen ajankohtaisissa ynnä virallisissa Maikkarin keskusteluohjelmissa.
Mistä tahansa eroaminen on nyt in - oli kyse sitten järjestöstä tai valtavirrasta, koska massaahan ei yksikään teini halua olla. Tunnustan itsekin juuri eroavaisuudellani olevan samalla niin perin tavallinen - kirkostakin erosin lähinnä uskon puutteen takia, mitä ei kai voida kutsua kovin omaperäiseksi saati luovaksi. Tämä toisaalta on suoraa seurausta edellä mainituista ilmiöistä: sekä yhteiskunnallinen että kultturaalinen painostus olla erilainen saavat aikaan keinotekoisen tarpeen pyrkiä erottautumaan omaksi, uniikiksi kokonaisuudeksi muuten tasapäistyneestä, harmaasta "karjalaumasta," joka sokeasti seuraa päättäjiään sekä kollektiivista tietoisuuttaan sopulien tavoin vaikka merten syvyyksiin. Valveutuminen ja siitä aiheutuva ylemmyydentunne kulminoituvat katsellessa vaikkapa Hullujen päivien ostosryntäystä - "Siinä ne nyt menevät, hölmöt. Minuunhan ei markkinointi tai kukaan muukaan pääse vaikuttamaan, ehei. Kun muut jäljentävät tahdottomasti meemejä vain konformismin takia, minä katselen ylimielisesti ikkunasta tajuamatta ironisesti olevani osa vain yhtä suurempaa ilmiötä, joka todella vaikuttaa itseeni - samaa ilmentävät muun muassa kerrostalokyttääjät."
Mitä kasteperumisdiplomiin tulee, ei sitä voida oikeutetusti markkinoida loogisena jatkumona kirkosta eroamiseen. Hyvä on, vierasta ideologiaa edustavaan järjestöön ei kenenkään ole perustellusti ilman erillistä lakia pakko kuulua, mutta onko todella yhdellä rituaalilla tai maininnalla kirjanpidossa todella niin paljon merkitystä, että se pitäisi erikseen todistaa hävitetyksi niin muille kuin ennen kaikkea myös itselleen? Eihän kasteella ole mitään merkitystä, jos siihen ei usko - vai onko? Ja jos on, miksi? Jumalasta se ei voi olla tässä tapauksessa lähtöisin.
Marx nauraisi partaansa: millaiset taloudelliset tarpeet, sellaiset arvot ja normit. Saksalaisen historiallisessa materialismissa vaikuttaa olevan vinha perä - sanonnat "Jokainen on oman onnensa seppä" ja "Yrittänyttä ei laiteta" kuvaavat selkeästi myös omana aikanamme vallitsevaa teho- ja tulospohjaista mentaliteettia, jossa autuaita ovat itsensä likoon laittavat työn sankarit, jotka koneen tavoin paahtavat vaikka kaksi yötä läpeensä firman projektien takia. Pyrkimällä eroamaan kaikista itseään rasittavista tekijöistä he sitä vastoin sitoutuvat entistä tiukemmin osaksi toista, kuvatulla tavalla näkymätöntä ryhmää, joka näin mutu-tuntumalta vaikuttaa uhranneen oman itsensä alttarille myös oman onnellisuutensa. Ihmiskunnan ja sen uskontojen kantavana voimana pidettyä rakkautta on vaikea korvata narsistisella itserakkaudella, joka lienee ainut vaihtoehto todelliselle urasuorittajalle - aika on rahaa, mutta onko ajan laatu taloudellisesti merkittävää?
Huolimatta eroavasta kannastani vapauden luonteeseen liittyen on vielä esitettävä päivänä eräänä havaitsemani syklinen kehitys kautta maailmanhistorian - yksilöllisestä elämästä ennen kirjoitetun historian alkua siirryttiin heimo- ja metsästäjä-keräilijäkulttuuriin, yhteisölliseen tapaan elää. Kollektivistista kautta kesti verraten pitkään korkeakulttuurien ja erinäisten maailmanvaltojen johdosta, kunnes renessanssin murros 1300-luvulta alkaen nosti esille uuden, humanistisen ihmiskuvan, mikä tavallaan korosti yksilön asemaa suhteessa yhteisöön. Sama kehitys jatkui edelleen järjen vuosisadalla, 1700-luvulla, ja kulminoitui ajatukseen kansalaisyhteiskunnasta sekä brittifilosofi John Locken ajatuksiin yksilöiden oikeuksien tärkeydestä. Nationalismi nousi konservatismin tavoin vastareaktiona liialliselle individualismille (sekä seurauksena Napoleonin sodille) ja liberalismille 1800-luvulla, kun taas 1900-luvusta eteenpäin historia on pitkälti ollut alati kasvavan oman itsensä palvonnan aikaa.
Hypoteesini mukaan etenemme seuraavaksi, kuten dialektiikan lait edellyttävät, yhteisöllisyyden aikaan.
Loppukaneetiksi aurinkokuninkaan Ludvig XIV sitaatti: "Valtio olen minä."
Kiitos, Erik, kommentoinnista - taas kerran. En voi kuin ihmetellä ja ihastella tietämystäsi ja kykyäsi jäsennellä / hahmottaa / analysoida asioita. Pistä tekstisi talteen, saat niistä kasaan vaikka pienen kirjasen!
VastaaPoistaKasteen merkityksestä / merkityksettömyydestä lyhyt kommentti: Ei kastetta voi mitenkään deletoida juridisesti. Kasteen armon ihminen voi kuitenkin hukata elämällä tieten tahtoen Jumalan tahdon vastaisesti.
Kuitenkin, jos ihminen katuu ja kääntyy jälleen Jumalan puoleen, kyse on paluusta kasteen armoon. Kaste on Jumalan teko. Kasteen kautta ihminen tulee kutsutuksi Kristuksen seurakunnan ja Jumalan armon osallisuuteen. Luther vetosi tomerasti kasteen puolesta sanoessaan: "Olen kastettu, olen pelastuva!"
Lapsikaste: Jumala toimii aina ensin, siis ennen kuin me itse olemme voineet tehdä yhtään mitään tuota tavattoman suurta lahjaa itsellemme ansaitaksemme tai hankkiaksemme.
HUH HUH! Aika moista tuo meininki Biteissä. Kasteen perumista. Mutta kuten sanoit, eihän sitä voikaan juridisesti perua, tai siis sillä ei ole mitään merkitystä, onko kirkon kirjoissa, vaan että on kasteessa saanut tulla osalliseksi Armosta.
VastaaPoistat. se yks ressu