Kotimaa-lehden toimittaja Olli Seppälä arvioi näkemäänsä: Erilainen, hiljainen, taiteellinen, ajatteluttava, syvästi kristillinen, näkemyksellinen.
Ulkoisesti postitarinassa ei tapahdu paljonkaan, mutta sisäisesti sitäkin enemmän.
Tehdä nyt elokuva esirukouksesta...?
Kaikki eivät edes tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Rohkea aihevalinta!
Toinen kummajainen esirukouksen ohella on varmasti ns. kristillinen syvämietiskely eli sanaton / kohteeton mietiskely. Kyse on sellaisesta hiljentymisestä Jumalan edessä, jossa kaikki mielikuvat, käsitteet ja ajatukset jäävät taakse.
Keskiajalla tätä rukousmuotoa arvostettiin etenkin luostareissa, mutta varsinkin luterilaisuus paheksui sitä, koska valistuksen filosofia asetti järjen kaiken muun edelle. Sydän ja tunteet olivat uskonnossa epäilyttäviä. Vain järki saneli totuuden. Näin uskonnollinen kokemus menetti paljon syvyydestään. Jumala oli nyt jossakin kaukana pilvien takana, ei enää kristityn sydämessä.
Viime vuosikymmenien aikana kristityt ovat taas alkaneet harjoittaa syvämietiskelyä. Kiinnostus sitä kohtaan sai alkunsa nuorten etsijöitten kääntymisestä idän gurujen puoleen, koska he eivät löytäneet tai eivät osanneet etsiä syvämietiskelyn opettajia lännestä.
Kaikesta tästä hiljaisuuden rukouksen uudesta heräämisestä huolimatta suurin osa ihmisistä ei osaa ottaa hiljaisuuden tarvetta vakavasti. Miksi?
Meillä ei ole aikaa. Vuosisatamme kirous on kiire. "Juuri nyt ei ole aikaa, ehkä myöhemmin... kun tämä työ on saatu valmiiksi..." Tekosyistä ei ole puutetta. rukoukseen uhrattu aika tuntuu meistä hukkaan heitetyltä, koska emme rukoillessamme "tee" mitään. Kristillisen mielenlaadun saavuttamiseksi on kuitenkin tärkeätä antaa päivittäin aikaa Kristukselle.
Ajan lahja on lahja itsestämme. Olisi mieletöntä sanoa, että rakastamme jotakuta henkilöä, mutta emme suostuisi antamaan hänelle aikaamme. Jos olemme vakuuttuneita siitä, että olemukseemme kuuluu salainen, sisäinen ulottuvuus, löydämme helposti aikaa sen tutkimiseen.
Olemme liian sitoutuneita kellonaikaan, ja koska kello määrää kaiken, ei meillä tunnu koskaan olevan aikaa. Ajattelemme aina vain "ennen" tai "sen jälkeen", elämme tuskin koskaan nykyhetkessä.
Toisaalta on ihmisiä,
joilla tuntuu aina olevan aikaa.
He ovat rauhallisia ja rentoutuneita.
Usein heillä on paljon tekemistä,
ja he suorittavat työnsä hyvin.
He "ottavat" itselleen aikaa
hiljentymiseen ja mietiskelyyn!
Hauska kuriositeetti: Tähän blogiinkin on sisällytetty
jonkinlainen kello, mutta se on aina osoittanut ihan puuta, heinää!
:-)
Olen osassa aikaisempia kommenttejani ottanut asiakseni esittää ajassamme ja sen moninaisissa elintavoissa piileviä epäkohtia, epäjohdonmukaisuuksia tai epäoikeudenmukaisuuksia. Samaten olen pyrkinyt selventämään niiden alkuperää ja tekijöitä niiden takana - usein vastaus on ollut joko ihmisessä tai yhteiskunnassa loisiva rakenteellinen tai olemuksellinen akrasia, heikkoluonteisuus.
VastaaPoistaSama kritisoiva kanta on aiheellinen tänäänkin, mitä hiljaisuuteen ja sen tarpeellisuuteen tulee. Muodikasta olisi todeta yksioikoisesti tämänhetkisen, paradoksaalisen yhtenäistyneen ja sirpaloituneen kulttuurin olevan niin markkinavoimien ja ahneuden vääristämä, ettei sijaa enää löydy rauhalliselle hiljaiselolle tai vaatimattomuudelle - jos raha pyörittää maailmaa, pyörittää kai se myös tuon maailman asukkien elämää, jonka hallinta riistetään vapaan kilpailun nimissä kapitalistien haltuun.
Pisteitä saisi varmasti myös koskettavan mutta kuluneen elegian sepittämisestä niille harvoille, jotka taloutta ja aikamme henkeä uhmaten valtaisivat itselleen hengitystilaa niin fyysisesti kuin henkisestikin: itsenäinen ja vahvatahtoinen yksilö ilmentää yhtä monista ihanteista, joiden tavoittelu ei ole ainoastaan vapaus - se on velvollisuus.
Mutta ei.
Sen sijaan on aiheellista tarkastella, mitä syvämietiskelyllä ja "uuden ajan mystiikalla" on tarjottavana hengellisyydestään jälleen kiinnostuneelle.
Menneisyys on täynnä esimerkkejä kahden vastapoolin, ideologian tai maailmanmahdin, välisestä kamppailusta, joka toistaiseksi on päättynyt useimmiten yhden tappioon toisen joko assimiloidessa tai syrjäyttäessä sen - esimerkkeinä sosialistinen ja kapitalistinen talousjärjestelmä sekä kylmä sota.
Yhtä lailla jännitettä on muodostunut, kenties yhä kasvavissa määrin, sekularisoitumisen ja uskonnollisuuden välille, joista ensimmäinen sointuu hyvin yhteen niin kouluissa kuin myös yleistahdossa vallitsevan tieteellis-rationaalisen suuntauksen kanssa. Voima-vastavoima -teesini myötä on ilmeistä, että kiinnostus hengellisyyttä kohtaan kasvaa maallistumisen voimistuessa (joidenkin mukaan liiallisestikin) - tapahtuupa samaa kautta maailman valtioita ja kansalaisia ravistelevan subprime-kriisin seurauksena: onko kapitalismissa jokin vialla?
Syvämietiskely, muiden uskontojen tavoin, tarjoaakin oman "raikkaan tuulahduksensa" järjelliseen ja mekaaniseen ajatteluun tottuneelle ihmiselle, jolle pyhiä ovat jumaluuksien sijasta MAOL sekä OMX Helsinki. Ilmiö on havaittavissa oivallisimmin (ja samallla myös ärsyttävimmin) iltapäivälehdistössä, jonka tarinat ovat tupaten täynnä mitä merkityksettömämpiä keinojulkimoita tilittämässä itselleen kahvirahoja jutuilla "Tulin uskoon, olen siis saletisti pop/rock/heavy! Ai niin, se Vanhanen tekstaili/ehdotteli/kosti/haistatteli minulle!" Sen enempää parjaamatta nostettakoon kuitenkin esille, ettei trendi "ottaa aikaa itselleen" ole oikeastaan mitenkään uusi tai maata mullistava ilmiö - jo antiikin runoniekka Horatius tunnetusti vetäytyi mieluusti tilalleen suurkaupungin ahdistavaa meluisuutta paetakseen. Samaa lienee tiettävästi kokeillut myös itse pastori retriittireissullaan, yhtä lailla kaunokirjallisesti ansioituneena.
Mikäli eilen esittämäni meemiteoriassa on lainkaan perää, tulee tämä oman itsensä ja hiljaisuuden tavoitteleminen lisääntymään entisestään yhä useamman tarkoitukselliseti tai tahtomattaan kopioidessa vallalla olevaa ilmiötä. Toisaalta "liikaa löysäilyä" vastustamaan noussee luonnollisesti toimeliaisuutta ja tehokkuutta korostava "elämäntapa," joka saanee yhtä lailla suosiota aikaisempien hiljaisten riveistä uutena "raikkaana tuulahduksena."
Ajan ongelmaan kommentiksi voin lopuksi lainata erästä kuuluisuutta: "We cannot run out of time for time is infinite. Time, however, can run out of us."
Olen TÄYSIN samaa mieltä kanssasi nykyajan kiireen merkityksestä ja tekosyistä, olenhan itsekin mestari niiden keksimisessä asian suhteen. On kauheaa, kuinka päivän 24:stä tunnista ehkä viisi minuuttia kuluu rukoukseen illalla. Mietittyttää, että onko tosiaankin niin, että tärkeimmälle asialle elämässä, Jumalalle, on moninkertaisesti vähemmän kuin kaikelle turhallekin. Kiitos Herralle, että Hänellä on kuitenkin aikaa meille jokaiselle täydet 24 tuntia vuorokaudesta.
VastaaPoistaLopuksi pieni toivomus: jos sinulla olisi jotain kirjoitettavaa arkipäivässä näkyvästä evankeliumista ihan tavallisen ihmisen elämässä, niin kuulisin siitä mielelläni. Tuntuu, että ainoa asia, joka minussa kertoo Jeesuksesta on rippiristi kaulassani. Ja työnsarkaa näyttäisi viime päivien kirjoitustesi mukaan näyttävän. Mitä voisi tehdä joka päivä?