38. paastopäivä: VANHENEMINEN - HUONO KEKSINTÖ!

Tänään toimimme kollegani kanssa sairaalapappeina. Kävimme Kivelän sairaalassa parilla seurakuntamme kummiosastolla jakamassa ehtoollista. Leikimme siis kiirastorstaita viikon etuajassa. LeipäPappi sai olla taas omassa elementissään!

Sairaala on meikäläisen elementti sikäli, että minulla on sairaalasielunhoitajan koulutus. Jo koulutusvaiheessa tosin tajusin, että "hei, tää ei tosiaankaan oo mun juttuni", niin kuin voisin sanoa, jos olisin 30 vuotta nuorempi: Sairautta, kipuja, kärsimystä, kamalaa hajua ja jatkuvaa kuolemaa. No, thanks.

Kummiosastoittemme väki on pitkäaikaispotilaita, jotka lähtevät noilta sijoiltaan iäisyyteen. Monelle antamamme ehtoollinen jää mitä todennäköisimmin viimeiseksi täällä maan päällä. Toivottavasti mahdollisimman moni on mukana siinä ehtoollisjuhlassa, jota taivaassa vietetään Kristuksen kanssa.

Mutta se vanheneminen. Huonompi juttu. Kuolemaa varten olen kyllä valmistautunut, mutta tuntuu kuin vanhuus pääsisi iskemään aivan yllättäen, ilkkuen ja haastaen kaksintaisteluun, jonka tiedän häviäväni.

Nyt vasta oikeastaan ymmärrän sen amerikkalaisen ikinuori-ihannoinnin: Nuori on aina kaunis. Vanhus voi toki olla myös kaunis, mutta kehittyneen lääketieteen ja teknologian ansiosta viivytystaistelua kuolemaa vastaan voidaan käydä raivoisasti riippumatta siitä, miten ihmisarvoista ja mielekästä elämää esim. koneitten varassa oleva ihminen viettää.

Ajatus siirtyy väistämättä omaan itseen. Miten minun käy, kun tästä vielä vanhenen? Pitäisikö jo tässä ja nyt tehdä jonkinlainen hoitamattomuustestamentti. Eli että minua ei saa väkisin yrittää pitää hengissä. Antakaa minun kuolla arvokkaasti! Ei se elämän pituus, vaan se elämän sisältö! Monihan lakkaa elämästä paljon ennen kuin hänet laitetaan arkkuun.

Voiko olla enää mitään murheellisempaanäkyä kuin pystyyn kuollut ihminen?

Toisaalta: Mikäpä sitä olisi vanhana ukkona köpötellä, jos vain terveyttä piisaa. Jos käsi käy ja lanttu leikkaa, niin pistän turbaanin päähän ja ryhdyn vaikkapa viisaaksi guruksi. Käyn jakamaan elämänohjeita nuoremmille tyyliin :"Älkää tehkä niin kuin minä tein, vaan niin kuin minä jälkiviisaana sanon!"

Mitä hyvää lukija mahdollisesti näkee vanhenemisessa?

Voisitko, lukijani, tänään iltarukouksessa muistaa tällaisia pitkäaikaispotilaita ja heidän hoitajiaan? Kovaa on elämä kummassakin leirissä.