Eilisessä tekstissäni kiukuttelin sitä, että vanheneminen tuntuu minusta jotenkin niin kauhean epäoikeudenmukaiselta jutulta. Jos olisin poliitikko, niin yli yön nukuttuani voisin nyt olla ihan eri mieltä. Meikäläinen ei kuitenkaan käännä takkiaan ihan ihan noin helposti. Mitä mieltä olisi kulkea ihmisten ilmoilla nuttu nurin, eli takin sisäpuoli ulospäin käännettynä? Ihan hulluahan se olisi!
No, jonkun mielestä mielikuvittelukin saattaa tuntua hullulta. Minä olen kuitenkin kova poika mielikuvittelemaan. Tämä on asia, joka ei edes katso ikää. Ja huvitkin ovat halpoja...
Antaisinkin tässä ja nyt Luojallemme muutaman vinkin uusien ihmismallien suunnitteluun, jos suinkin sopii?
1) Ihmisellä pitäisi olla vetoketju mahassa, jotta varaosien vaihto ja muu operointi olisi huomattavasti nykyistä helpompaa.
2) Ihmisellä pitäisi olla selkäpuolella pieni luukku paristoja varten. Lasten vanhemmat voisivat poistaa jälkikasvultaan patterit, kun muksut alkavat käydä liian kuumina.
3) Ihmisellä pitäisi jo tähän maailmaan tullessaan olla ranteessaan ikään kuin vakiovarusteena kello, joka ilmoittaa, paljonko aikaa hänelle on maan päällä vaeltamiseen annettu. Digitaalinen rannekello digittäisi jäljellä olevaa aikaa taaksepäin. Tällä tavalla ihmisellä olisi rannettaan vilkaisemalla heti tieto siitä, mihin hänen aikansa riittää. Tällöin asioitten priorisointi olisi ihan MUST. Nykyisen systeemin mukaan me teemme täällä ihan päättömiä puuhia, kun meillä on suorastaan varaa unohtaa koko kuolemisen pakollisuus. Me yritämme erilaisilla viihdytystavoilla tappaa aikaa, vaikka aika lopulta tappaakin meidät...
4) Elämän loppusuoraakin voisit, Luojamme, miettiä vähän uudestaan. Minä en ainakaan haluaisi höppänöityä, laitostua, joutua toisten armoille tai käydä muille taakaksi. Enkä tahtoisi maan alle matojen syötäväksi. Eikä se tuhkaksi muuttuminen puolessatoista tunnissa ja 1500 asteessa sen enempää houkuttele.
Sen sijaan olisi kerrassaan mahtavaa, Herramme , että kun aikamme olisi täysi, sinä lähettäisit valkoisen pilven hakemaan meitä. Hiljaa ja arvokkaasti nousisimme ylöspäin ja voisimme läksiäisiksi vilkuttaa läheisillemme. Pilvi verhoaisi meidät, peittäisi muitten näkyvistä, mutta alhaalla seisovat läheisemme näkisivät meistä viimeiseksi onnellisen hymyn, joka jää pysyvästi heidän mieleensä.
Olisi paljon mukavampi odotella sitä pilvikyytiä. Se muistuttaisi meitä iloisesta jälleennäkemisestä paljon paremmin kuin omaisten itkut haudoilla. Niin että eikö tällainen ylöstempaisu nyt mitenkään voisi käydä päinsä jatkossa? Se olisi myös mitä mahtavin todistus epäuskoisille ihmisille: Noin ne kristityt täältä vaan lähtevät. Pitäisiköhän noita uskonasioita vielä miettiä vähän tarkemmin...?
Tässä olisi muutama toive näin aluksi. Jos nämä kelpaavat, niin jatkossa voin kyllä mielelläni keksiä näitä lisääkin...
Ystävällisin terveisin
LeipäPappi Hannu K.
PS: Niin kauan kuin on elämää, saa esittää myös toiveita. Vai miten se sanonta nyt kuuluikaan...?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti